Syyrian arabikadusta lähti liikkeelle aivan arvaamaton ja Euroopalle kohtalokas kansainvaellus. Asiaa oli pohjustettu Irakin salamasodalla Saddam Husseinin kukistamiseksi ja Libyan salamasodalla Muammar Gaddafin kukistamiseksi. Nämä kaksi itsevaltiuden sokeuttamaa miestä olivat paras tae länsivaltojen suojelemiseksi hallitsemattomien sisällissotien ja niiden mahdollistamien kansainvaellusten seurauksilta. Molemmat maat olivat rikkaita öljyntuottajia. Kansalaisilla oli hyvä olla ja kiihkoislam oli estetty. Nuoret pääsivät opiskelemaan kansainvälisiin yliopistoihin – ainakin vähän. Tai ei nyt sentään, olihan noissa maissa vapaa sana kielletty. Poliittiset vastustajat eliminoitiin armotta. Mitään länsimaista demokratiaa muistuttavaa järjestelmää ei ollut olemassa. Nepotismi oli luonnollinen asia. Hallitsijat nauttivat jumalallista kunnioitusta – ja nauttivat siitä todella. Libyalaiset kansanmiehet olivat näkevinään kuussa johtajansa ilmiselvän kuvan. Saddam rakennutti valtavaa palatsia, jonka symbolismi kohosi jumalalliseen korkeuteen. PS. Mekin olimme tekemässä tuhon temppeliin omaa ehdotustamme. Tiedämme siis mistä puhumme.

Ennakkoviisaus on huomattavasti vaikeampaa kuin jälkiviisaus. Nyt olemme jälkiviisaita. Mutta jokin kummastuttaa.  Täytyyhän olla niin, että maailman viisaimmat miehet ovat suunnittelemassa asioita silloin kun Naton ryydittämät kansakunnat ryhtyvät sotaan. Riskianalyysin luulisi olevan sodankäynnin yksi sisäänrakennettu toimintatapa. Vaikuttaa silti että riskianalyysi on jäänyt useimmiten tekemättä. Se jäi Hitleriltä tekemättä, mutta niin se jäi tekemättä myös Vietnamin sodan aloittaneilta Eisenhowerilta ja Kennedyltä, Afganistaniin Leonid Brežnev taisi myös uskoa väärin, puhumattakaan isä ja poika Bushista, niin riskianalyysi  jäi tekemättä myös Barack Obamalta ja Ranskan Sarkozylta. Luetteloa voisi jatkaa...

Arabikevät ja virheelliset arviot demokratian kotouttamisesta heimoyhteiskuntiin ovat myötävaikuttaneet nykykatastrofiin, ehkä Tunisian pientä toivonkipinää lukuun ottamatta. Kansat ovat lähteneet liikkeelle. Me olemme nyt osa maailmaa ja köyhyyden jakamisen prosessia. Kysymys: onko se prosessi joka tapauksessa väistämätön?

Yarmouk, palestiinalaisten pakolaisleiri Damaskoksen läheisyydessä on 150000 ihmisen epätoivoinen asuinpaikka. Tämä leiri on taistellut Syyrian hallituksen eli Bašar al-Assadin puolella ja vastaan ja myös joutunut ISIS-joukkojen valtaamaksi. Ollaan kolmen tulen välissä. Asukkaat yrittävät paeta. Minne? He eivät ole niitä, jotka kykenevät lähtemään marssille. He liikkuvat ilman kenenkään tukea ei kenenkään maalla. Heistä ei ole meille harmia.

Ruotsalaiset uskovat meidän velvollisuuteemme auttaa. Heidän mielestään autamme sillä myös itseämme - ennen pitkää..

Meidät yllätettiin
Suomeen on saapunut totuttuun nähden valtaisa pakolaisvirta. Tarkkaan sanottuna pakolaisia on saapunut viimeisten kuukausien aikana 25000 henkeä. Parhaimpina päivinä Haaparannasta Tornioon saapui lähes 1000 henkeä päivässä. Yhteensä Suomesta anoi turvapaikkaa syyskuussa 11000 henkeä. Vuoden aikana, syyskuun loppuun mennessä Suomesta anoi turvapaikkaa 17900 henkeä. Lokakuussa määrä on saattanut olla seitsemän tuhatta ja koko vuoden saldoksi saamme ehkä 35000.  Ruotsiin saapui lokakuussa 39000 turvapaikan hakijaa ja koko vuoden saldoksi tullee 170000 henkeä.  

Onhan tämä hätkähdyttävää. Yhtäkkiä ja yllättäen! Eikö meillä ole mitään kansainvälistä tiedustelua? Olisihan tämä ilmiö nyt pitänyt jo muutamaa viikkoa ennakkoon pitänyt havaita. Vasta Torniossa!

Suomeen matkanneista 69 % on irakilaisia, 10 % somaleja, 5 % afgaaneja, 2 % syyrialaisia. Suuri osuus on myös albanialaisia. Heitä on 4 %. Pakolaisten matka oli alkanut Turkista. Suurimmat pakolaisleirit Turkissa ovat Syyrian raja-alueilla. Pakolaisia on leireissä ehkä puolet kahdesta miljoonasta. Nyt EU yrittää käydä kauppaa Turkin kanssa pakolaisten pidättelemisestä alueellaan. Tähän asti on taatusti ollut työntöä ulospäin turkkilaisten toimesta. Ymmärrän sen täysin.  Silti, Turkki ei suinkaan ole suhteellisesti suurimman taakan kantaja. Vuoden 2014 lopussa Turkin suhteellinen pakolaismäärä oli 21 pakolaista 1000 asukasta kohti. Libanonissa oli 232 pakolaista 1000 asukasta kohti. Jordanian vastaava luku oli 87. Ruotsissa heitä oli vuoden alussa 15 henkeä 1000 asukasta kohti. Suomessa on tällä hetkellä, ryntäyksen jälkeen 6 turvapaikan hakijaa 1000 asukasta kohti. Ruotsissa on turvapaikan hakijoita suhteellisesti ottaen nelinkertainen määrä.

Pakolaisten siirtyminen eri maihin on outo ilmiö. Voiko sitä kukaan selittää. Miksi Suomeen saapuvista pakolaisista 69 % on irakilaisia, kun Välimeren ylittävistä pakolaista heitä on vain 3 %. Käytännöllisesti katsoen kaikki irakilaiset tulevat Suomeen. Syyrialaiset taas tuntuvat tietoisesti välttävän Suomea. Somaleja oli Välimeren ylittäneistä 1 %, Suomeen tulleista 10 %.

Turkin rannikolta pakolaisvirrat ylittivät Aegean meren ja saapuvat venebisnestä harrastavien salakuljettajien ryöstäminä Lesboksen, Samoksen tai Kos’in saarille Kreikkaan. Lesboksessa on asukkaita 80000, Samoksella 33000 ja Kosilla 30000. Etäisyys Turkin rannikolta on samassa järjestyksessä 11 km, 1,6 km ja 5 km. Saarilla siirtoa odottavien pakolaisten määrä on ajoittain ylittänyt asukasmäärän. Matka, josta normaalilla laivalla maksetaan parikymmentä euroa, maksaa kumiveneissä toista tuhatta euroa.  Lokakuussa saarien kautta tuli 200000 pakolaista. Lokakuun lopussa päivittäinen pakolaismäärä oli 10000 henkeä. Saarien kautta on kulkenut 620000 pakolaista vuoden 2015 aikana, marraskuun alkuun mennessä. Italiaan saapuneita oli 140000.

Turkin suuret pakolaisleirit sijaitsevat Syyrian rajalla. Sieltä pakolaisten reitit kulkevat Kreikan saarille ja edelleen Ateenaan ja Kavalaan. Tätä reittiä on tänä vuonna käyttänyt yli 600000 pakolaista. Italian Lampedusan reitillä pakolaisia on marraskuun alkuun mennessä ollut 140000. Painopiste on siirtynyt.



Miksi kaikki vähät irakilaiset pakolaiset haluavat tänne?
Kreikasta pakolaisvirrat ovat suuntautuneet Montenegron, Unkarin, Serbian, Slovenian tai Kroatian kautta Saksaan. Saksasta Skandinaviaan on suuntautunut 40 % tulijoista. Syyrialaiset jäivät Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin. Mutta suuri osa irakilaisista jatkoi kohti pohjoista ja Torniota. Suomeen saapuneista 69 % on irakilaisia kun Välimeren ylittäneistä irakilaisten osuus on vain 3 %. Tässä on ihmettelemistä. Välimeren ylitti marraskuun alkuun mennessä 22000 irakilaista. Suomeen saapui marraskuun alkuun mennessä noin 17000 irakilaista. He siis käytännöllisesti katsoen kaikki tulivat tänne. Osa on tietysti vielä matkalla. Euroopan läpi matkustaminen kaikkine viiveineen kestää varmasti kuukauden. Miksi he kaikki tulevat tänne? Ja miksi muita ei juurikaan suuressa määrin tule?
  
Hans Rosling, ruotsalainen maailmanongelmien tilastoselittäjä on tehnyt kaksi mielenkiintoista videota syyrialaisten olinpaikoista ja pakolaisten tavasta liikkua. Ne eivät vaadi paljoa aikaa, mutta kertovat paljon. Klikkaa siis:

Where Are the Syrian Refugees? - Factpod #17



Why refugees do not fly


Tanskalaiset panivat Beirutin lehtiin arabiankieliset anonssit: Älkää tulko meille, teillä tulee menemään huonosti!

Pakka sekaisin?
Olisi ollut parempi saada pakkaa hieman sekoitettua. Nyt yhden kansallisuuden voimakas pakolaiskurjuus tulee aiheuttamaan ongelmia. Joukossa tyhmyys tiivistyy, sanoo suomalainen. Ja irakilaiset ovat kovaa sakkia.  Vanhat arabiystäväni kuvasivat kansanluonteiden eroa seuraavasti: jos tapat äkkipikaistuksissasi egyptiläisen serkun, saat tietysti vihat päällesi, mutta keskustelu muiden serkkujen kanssa, ja syiden syvällinen analysointi, paljastaa molemminpuolista syyllisyyttä, ja lopuksi saat tekosi anteeksi. Mutta jos teet saman teon irakilaisen serkulle sinulla ei ole mitään mahdollisuutta selittää ja selvitä. Kosto on julma ja siekailematon.

Tavan mukaan oli kuitenkin pakko ryhtyä ennustelemaan. Oli pakko yrittää ymmärtää pakolaisten tulvan vaikutusta meidän maamme väestöön kokonaisuutena. Onko se hirvittävän paljon, paljon, vai ainoastaan ei kovin paljon?

Ennuste ilman tieteellistä pohjaa – hatusta
Ensiksi koetin asetella jotenkin järkevän tuntuisia kuluja suhteessa aiempien vuosien väestön kasvuun. Asioita tarkastellaan siis nettoina. Viime vuosina tilanne on mennyt siihen että kantasuomalaisten määrä vähenee vajaalla parilla tuhannella ihmisellä vuodessa. EU 28 -alueelta saapuu lisää väkeä 10000 henkeä vuodessa ja Euroopasta muualta 10000 henkeä vuodessa. Amerikoista ei tänne tule ketään. Afrikkalaisia tapasi tulla ennen tätä invaasiota 2500 henkeä vuodessa, mutta nyt kansainvaellusten aikaan asetin oman ennusteeni lukuun 10000 henkeä vuodessa. Aasialaisten perinteinen nettoluku oli 5000 henkeä. Nyt kuitenkin arvelen senkin lisääntyvän tasolle 10000 henkeä vuodessa. Näillä testiluvuilla päästään sellaiseen arvioon, että suomen väkiluku lisääntyy vuodessa neljälläkymmenellätuhannella. Tästä määrästä puolet taitaisi olla näitä turvapaikkaihmisiä tai köyhyyspakolaisia. Huomattakoon että kantasuomalaisten määrä vähenee jatkuvasti sen 2000 henkeä vuodessa.

Ajatusleikki on sellainen, että Suomi saisi padottua hallitsemattoman maahankävelyn tai maahanpyöräilyn. Pysäytettäisiin nettokasvu tasolle 40000. Siinä tulisi kestävyysvaje mainiosti hoidetuksi.



Tämän arvioin mukaan vuonna 2050 meillä olisi 2 miljoonaa ”ulkomaalaista” tai ”sekasuomalaista”. Afrikkalaisia tai aasialaisia heistä olisi noin puolet. Mitä sitten etnisesti olisivat nämä Euroopasta tulleet?




Mitä tuo tarkoittaisi Suomen minimaalisen ulkomaalaistaustaisen väestön suhteen? Se tarkoittaisi, että nykyinen ulkomaalaistaustainen väestö, joka on 0,5 miljoonaa henkeä, eli 8 % väestöstä kasvaisi vuoteen 2050 mennessä 2 miljoonaan henkeen. Silloin ulkomaalaistaustaisia olisi 27 % väestöstä. Miltä tuntuu? Menikö metsään?
Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.