Onko tästä maailmasta tulossa jotain järjellistä? Olin eilen katsomassa Slavaa. Havaitsin erään asian: olen muuttunut liian hitaaksi älyämään. Jo aiemmin on tullut selväksi, etten pysty seuraamaan nuorten naisten puhetta. Se on liian nopeaa, siinä on aivan uusi intonaatio, se livertää kauniisti, mutta se on katkeamatonta tajunnanvirtaa, asiat tulevat yhtenä vyyhtenä. Miesten suhteen ymmärrän ääntämistä paremmin, mutta jatko pätee heihinkin. Ei asia kerrallaan, eriteltynä, tekijät, teonsanat ja teon tulokset loogisesti peräkkäin aseteltuna. Eivät kysymykset ja vastaukset oikeassa järjestyksessä, ensin kysymys, sitten vastaus ja vielä mahdollinen vastakysymys. Ei siis näin, vaan vyyhteytettynä, epäloogisena, kaikki asiat nurinoikein -Nurinkurin Nuutin tapaan. Miten se nyt kävikään? Nurin kurin Nuutti matkusti maalle sedän luo…
Muistellaan hieman Priit Pärnin ihanaa lastenkirjaa Nurinkurin-Nuuti, Priit Pärn, WSOY 1989.
  
Ai, että miten saa tietää mikä päivä tänään on? Setää näin typerä kysymys nauratti. -Hahaa, kannattaako nyt sen takia kalenteria selailla. Katsot vain ympärillesi ja näet heti mikä päivä on. Etkö sinä muka tänään näe että tänään on sunnuntai? Ja sunnuntain jälkeen tulee tavallisesti lauantai. - Ai, huomenna on siis lauantai, Nuuti kysyi, sillä äkkiä hänen mieleensä muistui jotakin. -No hyvä on, kerron sinulle sanoista, setä kajautti ja asettui mukavasti istumaan pallille. -Katsohan Nuuti, sanat ovat Nurinkurilassa sellaisia, että ne merkitsevät aivan päinvastaista. Jos vastaan esimerkiksi ”kyllä”, se pitää käsittää niin, etten sanonut mitään, tai sitten niin, että sanoin ”hei” tai sitten, että vastasin ”ei”. Vielä vaikeampaa on ymmärtää lauseita. Sanotaan nyt vaikka ”omena putoaa”. Se voi tarkoittaa, että ”omena ei putoa” tai vallan ”lamppu putoaa”, mutta myös ”lamppu ei putoa”, mikä ei ole kyllä aivan oikein, sillä… Tässä kohdin Nuuti keskeytti sedän puhetulvan. Nuuti oli katsonut sattumalta ylös ja huusi nyt: Mutta se putoaa oikeasti!

Slavan katsomosta tulleena mikään ei ollut varmaa
 Saikki eli Pirjo Saisio kirjoittaa Kansallisteatterin esitteessä tämän blogin teemaa sivuten: ”Läntinen media on viime aikoina täyttynyt Venäjä-asiantuntijoiden Putinin persoonaa analysoivista, keskenään täysin ristiriitaisista arvioista: Putin on loistava strategi/Putinilla ei ole minkäänlaista strategiaa. Putin tekee ratkaisunsa täysin vaistonvaraisesti/Putin toimii kylmäverisen rationaalisesti.” Saikin puhe rautateistä kiehtoo tietysti rautatierakastajan mieltä. Näytelmässä Katariina Suuri matkusteli junalla rakastajansa Potjomkinin kanssa ja ihaili Krimin reitin varrella kylien kulisseja. Tarkennuksen vuoksi todettakoon, että Krimin-Moskovan rautatie valmistui vuonna 1874. Katariina Suuri taas kävi Krimillä vuonna 1787. Tämä ei nyt tarinaa pahenna. Mieleen jäi sekavia asioita, kaunis korppilaulu, mahtava lautturikohtaus kun vetivät bändin lavalle – siis oikea pikku bändi teatterissa – loistavaa, ”poltetaan, poltetaan”, se jäi jyskyttelemään päässä. Sitten tuo Putin imitointi oli aivan mahtava, mutta vanhanaikaisena hieman kaikertaa. Pitääkö ja saako ja onko oikein pilkata naapurikansojen valtionpäämiehiä noin raskaalla tavalla, joskin mahtavan hienolla ja räiskyvällä sellaisella? Jotenkin ajattelee, että ne siitä äityvät! Jotenkin haluaisi hienovaraisuutta. Mitäs jos ne meidän Niinistöä, tai jos olisivat meidän Tarjaamme noin paljastaneet? Hyi! Kappale oli niin räiskyvä ja niin täynnä asioita, että joskus tuntui siltä kun Saikki olisi kirjoittanut ”mitä mieleen juolahtaa”.

Slavan mainio pari Puntti Valtonen ja Juha Muje oligarkkien pyöriteltävänä ja itsekin hieman pyörittelijöinä.

Kirjassaan Zen ja moottoripyörän kunnossapitoRobert Pirsig sanoo: ”Pikkulapsia koulutettiin olemaan tekemättä mitä tahansa mieleen juolahtaa.” Vaan… mitä...? Totta kai! Sitä mikä muitamiellyttää. Ja keitä muita? Vanhempia, opettajia, valvojia, poliiseja, tuomareita, virkamiehiä, kuninkaita, diktaattoreita. Kaikkia auktoriteetteja. Niistä, jotka opetetaan halveksimaan sitä, ”mitä mieleen juolahtaa”, tulee tietenkin muille paljon tottelevaisempia palvelijoita – hyviä orjia. Sitä, joka oppii olemaan tekemättä ”mitä tahansa mieli tekee”, Järjestelmä rakastaa. No, voitaneen todeta, ettei Saikki ainakaan sellaista kirjoittanut, jota Järjestelmä rakastaa. Yleisö rakastaa ja minäkin! Uskomattoman mahtavaa Saikki!

Ymmärryksen vajavaisuus
Harhapoluilla jälleen. Palataan nyt asiaan ja vanhan ihmisen ymmärryksen vajavaisuuteen ja tämän ymmärryksen kehittämisprosessiin Tuo kaikki vyyhteytyminen, onko se nykyvalistuneen tai nykynuoren puuttuvaa hahmotuskykyä? Vai onko se nykyvanhan puutteellista vastaanottokykyä? Eihän se ole kumpaakaan, sillä asiat ovat muuttuneet. Asiat ovat todellakin muuttuneet monimutkaisen samanaikaisiksi, samalle asialle on vastakkaisia vastauksia ja kumpikin on oikea. Ei voi edetä loogisesti, sillä logiikka kuuluu toiseen maailmaan. Joku kertoi minulle, vanha hänkin, ja kuolemansa todennäköisyydestä tietoinen, kuten kaikki vanhat, että ihmisellä on kolme jaksoa kuolemattomassa elämässään. Ensimmäinen jakso on tämä lyhyt elämä. Toinen jakso on kuoleman jälkeinen aika, kun vielä joku muistaa, edes välähdyksenä, hyvällä tai pahalla, ei väliä… Kolmannessa vaiheessa saa rauhan: kukaan ei muista. Siinä se oli. Mutta silloin tulin epävarmaksi tulevaisuudestani. Voiko olla mahdollista, että nämä blogibitit jäävät ikuisesti kiertämään, enkä saakaan rauhaa? Niin, kaipa se tähän kuolemaan ja joidenkin markkinoimaan kuolemanjälkeiseen elämään sisältyykin perustavaa laatua oleva hämmennys ja ajatuksen vyyhteyttäminen.
  
Naamioituminen kansan joukkoon on ollut monen diktaattorin tapa suorittaa luotettavaa tiedustelua. Jos vielä pystyisi tuohon naamioitumiseen tulevaisuuden kansalaisten joukkoon, se saattaisi antaa mahdollisuuden ennustaa tulevaisuutta. Ja juuri silloin, kun näin mietin, Eemeli tai Antti, jompikumpi tai molemmat, tempasivat minut legoukkojen ääreen. Siellä olivat pinossa ja paketissa kaikki maailmaa hallitsevat hahmot. Hattu määrää kaiken. Siis joukkoon tummaan, keskelle ja ylös! Nyt päätämme sen mikä tuleman pitää! Muistakaa kuitenkin Pokemonien kohtalo. Mikään ei ole ikuista. Kummallista kun emme hyväksy muutosta, vaikka sitä koko ajan mantrana hoemme. Muuten hyvä, mutta ei minulle!

Legoukot takovat sampoa vallan sirkusteltassa, kiltalaiset katsomossa
Byrokratia, politiikka ja bisnes ovat meille hyvinvointia (ja pahoinvointia) takovan koneen osia. Joskus tuota konetta saatettiin kutsua Sammoksi. Sampoa taotaan vallan sirkusteltassa, jossa pikkupomot toimivat hyväntahtoista esittävinä klovneina ja pääpomot silinterihattuisina sirkustirehtööreinä. Joskus itse kaupunginjohtajatkin sijoittavat silinterin päähänsä. Ennen vanhaan sen tekivät myös kaikkivaltiaat vuorineuvokset. Heidän hattunsa alla asui yhtä aikaa valta ja vastuu. Sivistyskin. Nyt, juuri tänään, asiantuntijakillat ja korporaatiot piiloutuvat yleisön joukkoon. He haluavat olla näkymättömiä.  Bisneslobby puolestaan esiintyy sirkuksessa taikurin, käärmenaisen tai trapetsitaiteilijan hahmossa. Byrokratialle bisneslobbyn taituruus on kuin huume, katsojien myötä byrokraatit hämmentyvät ja kiinnostuvat. Eikä syyttä, tähän pyritään.

Ei ole oikeaa tai vasenta, vain populisteja
Otso Kantokorpi pohtii hauskassa ja viisaassa Punavuori-blogissaan (Punavuori strikes back!) Krista Kososen keskusteluun tuoman ”en tunne ketään joka olisi äänestänyt perussuomalaista” aiheuttamaa Timo Soinin ärtymystä. Muuten kun tarkemmin ajattelen, minäkään en tunne ketään, joka äänesti perussuomalaista. Onkohan se ”Pakila-kupla”? Kantokorpi ihmettelee ”Punavuorikuplan” sisällä elävän ihmisen arvoja: ”Minä esimerkiksi pidän itseäni arvoliberaalina – tai olen ehkä pikemminkin oppinut sen, että kaltaistani ihmistä on tapana nimittää sellaiseksi –, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi monen perinteisen ja yhteisöllisen arvon kannattaja. Otan arvokonservatiivisuuteni agendalle mato-onginnan, tikinpeluun ja kyykänheiton puolustamisen. Tästä se alkaa.” http://alastonkriitikko.blogspot.fi/
  
Tämä eräiden maakuntien asemointi nelikenttään muistuttaa suosittua SWOT-nelikenttäanalyysiä. SWOTi:ssa on kyllä vasemmassa ylänurkassa vahvuudet ja oikealla heikkoudet, vasemmalla alhaalla ovat mahdollisuudet ja oikealla uhat. Konservatiivinen vasemmisto olisi siis vahvuus, konservatiivinen oikeisto olisi taas heikkous, liberaali vasemmisto olisi mahdollisuus ja liberaali oikeisto olisi uhka. Höpöhöpö. Pelleilyä. Mutta kuka tahansa lobbari vääntää tuosta teorian. Näin ei voi asioita katsella. Maailma on muuttunut. Eikä se ole kaksiulotteinen, eikä se ole lineaarinen

Ammattikillat katsomossa
Ystäväni Mattikoo – kaiken kokenut, hän on paljon ihmetellyt suomalaisten ammatti-ihmisten sanattomuutta ja kannattomuutta. Ja, kaikki sen hiljaisuuden kuulevat! Totta, myös korporaatiot vaikenevat, ammattijärjestöt eivät uskalla ottaa kantaa. Mitä nyt RIL ja SAFA viimeksi sanoivatkaan? Mihinkään ei oteta kantaa. Toista oli ennen. Debatti kukoisti. Mattikoo sanoo, että erityisesti konsulteilla, töitään myyvillä, on myös syy hiljaisuuteen. On syytä pelätä mustalle listalle joutumista ja hommien menetystä. Korporaatioihin tämän ei kuitenkaan luulisi pätevän. Mattikoo väittää, etten minäkään uskalla lausua mielipiteitäni, koska pelkään entisen firmani ja kavereideni firmojen työkannan puolesta. Tämä heijastuu hänen mukaansa minun blogiteksteissäni.

Vanhan ajan killat eivät naamioituneet yleisöön.  killat halusivat olla esillä. Tepastella ammattiin kuuluvissa vetimissään, kiltatunnuksia kantaen, tietoisena tärkeydestään. Oli selvää että rakennusmestareita tarvittiin, kukas kirkot rakentaisi? Oli selvää, että kraatareita tarvittiin, kukas simpsetit tekisi? Oli selvää että suutareita tarvittiin, kukas kansan ruojuihin panisi?  Tekstiilikillat, lääkärit (ml. puoskarit), muurarit, puusepät, lasimestarit, kaivertajat ja kellosepät, heillä oli hallussaan ammattimestareiden ”taide ja mysteria”. Siihen taisi sisältyä myös kunniakäsite ja laatukontrolli. Tämä systeemi toimi puolisen vuosituhatta. Tsaari sitten lopetti kiltalaitoksen silloiseen globaaliin malliin suuriruhtinaskunnassaan: "Kauppiasten, vapriikinpitäjäin ja hantvärkkareiden tuli kussakin kaupungissa perustaa yhdistyksiä, joiden tehtävänä oli mm. ulosantaa kisällintodistuksia ja mestarikirjoja”. Näin siis suojattu yksityisyritteliäisyys, ”taide ja mysteria” sosialisoitiin valtion kontrolliin. Taisi osa laadustakin lipsahtaa kontrollin ulkopuolelle.
  

Ammattikuntien killat olivat aikanaan yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Aatelisten vallankähminnän ja personaaliunionipolitiikan (naimakauppojen) ohessa jotkut tekivät työtä. ”Työn kautta” niin kuin puolueet sanovat, maailmaa rakennettiin. Vapaa-aikatyön tekijöille ei ollut kiltaa. Pitäisikö perustaa? Älä naura. Vapaa-aikatyö on työn muodoista ehdottomasti suurin. Ja se kasvaa! Tein suomalaisten ihmisten ajankäytöstä kaavion. Työpaikalla tai opissa notkumisen osuus ihmisen tekemisissä ja ajankäytössä on vain 12-13 %. Tuota maagista kilpailukykyä ei varmaankaan voi ammentaa tuosta ajan kymmenyksestä. Sitä synty, jos on syntyäkseen, sieltä lähes 90 %:n resurssista. Kommentoikaa nyt hyvät viisaat tähän. Siinä olisi potentiaalia aivan uudeksi yhteiskuntatieteen alueeksi.


Tuleeko meistä e-lancereita?
Nyt tutkijat ovat löytäneet uusia kiltajärjestelmää muistuttavia toimijoita. Konsultit on havaittu nykyajan matkatyöläisiksi (journeymen) vanhojen kiltamiesten malliin: he matkustavat paljon, työskentelevät useille tilaajille ja levittävät uusia käytäntöjä ja tietoa eri tahoille. Tutkijat ovat myös havainneet arkkitehtien ja insinöörien käyttävän sertifiointijärjestelmää vanhojen kiltalaitosten malliin.
  
Tutkijat MIT:ssa käyttävät moderneista kiltalaisista nimitystä ”e-lancer”. Nämä ovat tyyppejä, jotka tekevät teletyönä firmojen strategioita henkimaailman asioista, taiteesta ja mysteereistä, vakuutuksista, vastuista, älyllisen pääoman suojelusta, mittakaavan ekonomiasta ja eettisen koodin kehittelystä. Taitaakin olla niin, että näiden asioiden ”kehittäjät” ovat paremmin hallinnassa ja firman johdon kontrollissa, jos ovat seinien ulkopuolella. Heille voidaan myös asettaa ehtoja, joilla kielletään käyttämästä kilpailevan markkinajohtajan softaa tai systeemeitä, noh! mitä tahansa, politiikkaakin. Ja palkkiotkin taitavat olla sitä luokkaa, ettei niitä käytännön asioita hoitaville tohdi kertoa. Ennen niin selkeä elämä ja liikkeenjohto ovat muuttuneet mystiikaksi. Nykyajan e-lancerit pitävät myös huolen siitä, että testattavia malleja ja prosessin kannalta ”ratkaisevia” polkuja syntyy yhä lisää.

Ihana heijastus siitä vanhasta yksinkertaisuudesta tuli kuitenkin eilen Juha Sipilän suusta. Hän sanoi insinöörinä piirtäneensä toimintakaavion ja sen mukaan asioiden samanaikainen eteneminen on mahdollista. Hienoa. Minkä asioiden? Liittynee hallituksen muodostamiseen. Olen toivorikas.


Taas tämä vyyhteytyi. 
Pentti Murole
pentti.murole@wsp.com
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.