Teksti Matti Valli Kuvat Ari Korkala

Särkännimen huvipuiston tuntumassa sijaitseva Näsilinna hohtaa pimeässä valaistuna kilometrien päähän. Koko talosta käytetään nimeä Näsilinna ja toisessa kerroksessa sijaitseva museo on nimeltään Museo Milavida. Restaurointi koski Näsilinnan suurta aulaa, pääkerrosta ja julkisivuja. Toisen kerroksen museotilat jätettiin työmaan aikana pohjamaalipinnoille.

Museo itse on rakentanut näyttelytilat ja tehnyt tarvittavat pintamaalaukset ja tapetoinnit. Museo keskittyy kuvaamaan von Nottbeckien ja eräiden muiden esimerkkien kautta Tampereen tehtailijoiden, säätyläisten ja porvariston elämää.

Finlaysonin tekstiilitehtaiden perustajan Wilhelm von Nottbeckin poika Peter von Nottbeck rakennutti talon omaksi asunnokseen vuonna 1898. Vuodesta 1905 lähtien Näsilinna on ollut Tampereen kaupungin omistuksessa. Myöhemmin se toimi Hämeen museona ja ennen remonttia se oli varastokäytössä 16 vuotta.

Yleisöltä Näsilinna suljettiin vuonna 1998. Sulkemisen syitä olivat rakennuksen huono kunto, heikko turvallisuus ja se, että museoiden varastotilan tarve helpottui museoiden kokoelmakeskuksen valmistuttua Ruskoon.

Remontin alkaessa arvotalon hoitamaton huopakatto pukkasi jo kunnon koivikkoa. Kattoremontti alkoikin risusavotalla.

– Perussyy remontin viivästymiseen oli rahojen puute. Kaupunki halusi pitää Näsilinnan omassa omistuksessaan, koska kiinteistöllä on ollut keskeinen asema tamperelaisessa historiassa. Vanhojen rakennusten ongelma on sellaisen käyttötarkoituksen löytäminen, joka täyttää niin kaupungin kuin vuokralaisenkin tarpeet, Tampereen tilakeskuksen johtaja Virpi Ekholm toteaa.

Tilavuudeltaan lähes 1 500 neliön rakennuksen remontin hinnaksi tuli vajaat 5,5 miljoonaa euroa.

Isoja ja pieniä lediheittimiä

Julkisivujen valaistus on toteutettu 12 lediheittimellä, joita on kolme jokaisessa nurkassa. Näistä kaksi valaisee pitkää ja yksi lyhyttä julkisivua. Vesikaton balusterikaidetta valaistaan räystäille sijoitetuilla 40 pienehköllä heittimellä. Niiden huolellisesti harkittu siro kiinnitys ei häiritse julkisivun kokonaisuutta.

– Korkealla mäellä sijaitsevan rakennuksen arkkitehtuuria ja muotoja korostetaan hillityllä julkisivuvalaistuksella, jonka värilämpötila on 3 000 kelviniä. Energiansäästösyistä valaisimet eivät pala aivan täysillä ja ne ovat aikaohjauksen takana, kertoo Milavidan valaistussuunnittelija Matti Syrjälä Granlund Oy:stä.

Pikkuheittimillä valaistaan myös ulkokatolla balusterikaiteen nurkissa olevat kahdeksan isoa alkuperäistä kipsimaljaa. Valaistusperiaatteiden ja valaisinten sijoituspaikkojen hahmottelussa käytettiin apuna muun muassa 3D Max -ohjelmaa. Suunnitteluprosessiin lopputulos ja vaihtoehtoiset toteutustavat varmistettiin koevalaistuksella. Niin sisä- kuin ulkopuolisetkin valaistusratkaisut hyväksytettiin kaupungin ja arkkitehtitoimiston päättäjillä.

Suunnittelua koskevassa toimeksiannossa korostettiin energiansäästöä ja valaisinratkaisujen kohtuuhintaisuutta. Dali-tekniikalla ohjattavien ulkovalaisimien valaistustasoa voidaan tarpeen mukaan muuttaa. Suunnitteluvaiheessa pohdittiin myös monimetallilamppujen käyttöä.

– Säätömahdollisuuksien, energiakulutuksen ja huoltovapauden vuoksi päädyttiin ledivalaisimiin, joille valmistaja on luvannut yli 100 000 tunnin käyttöiän. Sisätiloissa on käytetty erilaisia valaisimia, kuten energiaystävällisiä loistelamppuja. Ledivalaisimien osuus sisävalaistuksessa olisi huomattavasti suurempi, mikäli suunnittelutyö aloitettaisiin nyt, Syrjälä sanoo.

Ei reikiä rakenteisiin

Sisäosien restaurointia on vaikeusasteeltaan verrattu Presidentinlinnan restaurointiin. Kohde oli haastava myös taloteknisesti. Rakennuksen isoissa aulasaleissa ylimääräisten reikien tekeminen rakenteisiin oli ehdottomasti pannassa.

Valaistuksen, kaiuttimien, oviautomatiikan ja muun sähköistyksen kaapelit on piilotettu välitiloihin ja rakenteisiin sekä soveltuvin osin rakennusliikkeen roiloamiin uriin. Pintavetoja näkyy vain muutamassa kohdassa. Aina roiloamista ei syystä tai toisesta ole nähty järkeväksi.

Restaurointiasiantuntijana toiminut arkkitehti Seija Hirvikallio kertoo, että sisätilat on valaistusta myöten entisöity yhteistyössä museoviraston kanssa rakennuksen valmistumisajankohdan henkeä kunnioittaen. Entisöitävissä rakennuksissa käytetään joko antiikkia tai käyttötarkoitukseensa sopivia huippumoderneja ratkaisuja. Uusvanhaa ei saa käyttää.

– Ensimmäisen kerroksen huoneita hallitsee seitsemän entisöityä kristallikruunua. Alkuperäiset olivat kuitenkin kadonneet, joten yksi kruunu otettiin kaupungin museon varastosta ja kuusi muuta hankittiin Sastamalan kartanosta, Hirvikallio sanoo.

Himmennettäviä halogeeneja

Vanhoissa kattokruunuissa on himmennettäviä halogeenilamppuja, joiden värilämpötila on 2 700–3 000 kelviniä. Himmeän kellertävä valo muistuttaa lähes täysin sata vuotta sitten käytössä olleiden hehkulamppujen värilämpötilaa. Ledivaloja kristallikruunuihin ei pohdittu, koska lopputulosta ei haluttu riskeerata.

– Vanhojen valaisimien kunnostus ja sähköistys tapahtui kaupungin tilakeskuksen sähköverstaalla. Kruunut on kiinnitetty puisten kattopalkkien koukkuihin. 1800-luvun lopun huoneissa on perinteisesti ollut yksi valaisinpiste, eikä tyylistä poikettu. Mikäli tilan käyttö sitä joskus edellyttää, lisävaloa voidaan järjestää jalkalampuilla, Hirvikallio kertoo.

Kontrastia luovat pääaulan kahvilassa ja työntekijöiden taukotilassa olevat futuristiset valaisimet. Lamput ovat ledejä, pienoisloisteputkia ja loisteputkia. Toisessa kerroksessa sijaitsevien museotilojen kristallikruunut hankitaan kulloisenkin näyttelyn tarpeiden mukaan.

Pääaulassa vallitsee pimeänkin aikana päivänvalonomainen tunnelma, joka tuotetaan vesikatolle piilotetuilla lediheittimillä. Vesikatolta valo ohjataan sisälle epäsuorasti katon ja seinän yläosassa olevien ovaali-ikkunoiden sekä seinäpintojen kautta.

– Ratkaisuna valaisimien sijoittaminen ulkokatolle säilytti sisätilojen valaistuksellisen harmonian, jonka kattoon tai seinään sijoitetuttujen valaisimien valokiilat olisivat rikkoneet, Hirvikallio toteaa.