uutisia

Helenin Viikinmäen maisemapylväs on Vuoden teräsrakenne

Viikinmäen uusi maisemapylväs on saanut vuoden 2014 teräsrakennepalkinnon. Palkittu teräsrakenne osoittaa loistavasti, että infraa voi rakentaa kauniisti.

Uusi maisemapylväs liittyy Viikinmäen sähköaseman muutostöihin, joissa vanha avokytkinasema puretaan ja sen toiminnot siirretään sisätiloihin uudisrakennukseen. Sähköasemalle tulevan voimalinjan uuden sähköaseman viereen rakennettu pylväs näkyy hyvin Lahden moottoritielle ja kauas sen toiselle puolelle mm. Koskelaan. Arkkitehtonisesti laadukkaalla pylväällä on luotu maisemaan pirteä keltainen maamerkki, joka piristää koko seutukunnan ilmettä näyttävästi.

Tilaajana toimineen Helen Sähköverkko Oy:n ja pääsuunnittelijana toimineen Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co Oy:n lisäksi työstä palkittiin maisemapylvään mitoituksen, rakenteen ja siihen liittyvän voimajohtojen siirron suunnitellut sekä asennustyöt tehnyt Eltel Networks Oy sekä pylvään teräsosien valmistuksesta vastannut HögforsSteka Oy Lievestuoreelta. Teräsosat on pintakäsitelty ensin kuumasinkitsemällä ja sitten pohja- ja pintamaalilla ja lopuksi vielä lakalla. Näin on varmistettu rakenteelle pitkä käyttöelinkaari.

Voittajan valitsi arkkitehti Tom Cederqvistin johdolla työskennellyt palkintolautakunta.

Arkkitehtitoimisto Virkkunen & Co

Laajarunkoisten rakennusten turvallisuuden arviointia tehostetaan

Hallitus antoi 4.12. lakiesityksen, jolla tehostetaan sellaisten laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arviointia, joissa oleskelee paljon ihmisiä. Tällaisia ovat muun muassa marketit, urheiluhalli ja ratsastusmaneesit.

Esityksen mukaan tällaisen rakennuksen omistajalla on velvollisuus huolehtia, että rakenteiden turvallisuus on arvioitu asiantuntijan toimesta. Laki koskee rakennuksia, joiden rakennuslupa on myönnetty ennen lain voimaantuloa. Arviointi kohdistuu rakennuksiin, joissa oleskelee paljon ihmisiä. Arviointivelvollisuus kohdistuu lisäksi maneeseihin ja laajarunkoisiin eläinsuojiin. Lakiehdotus sisältää säännökset arvioinnin sisällöstä sekä arvioinnista annettavasta todistuksesta.

Laajarunkoisella rakennuksen osalla tarkoitetaan kerrosalaltaan vähintään 1 000 neliömetrin suuruista osaa, jonka tehdasvalmisteisten kattokannattajien jänneväli on vähintään 18 metriä tai paikalla rakennettujen kattokannattajien jänneväli vähintään 15 metriä.

Jatkossa laajarunkoisen rakennuksen omistajan velvollisuus olisi huolehtia myös, että rakennuksen käyttö- ja huolto-ohje sisältää toimenpiteet ja aikataulut, joilla seurataan kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa. Laissa säädetään myös asiantuntijan velvollisuudesta ilmoittaa välittömästä rakennukseen liittyvästä vaarasta rakennuksen omistajalle ja haltijalle, kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle ja pelastusviranomaiselle.

Maankäyttö- ja rakennuslakiin ehdotetaan lisäystä, rakennuksen omistajan yleisestä velvollisuudesta seurata rakennuksen kantavuuden kannalta keskeisten rakenteiden kuntoa.

Turkuun toriparkkivaraus

yhden äänen erolla

Turun kaupunki ei valmistele uudelleen kauppatorin asemakaavaa. Valtuuston marraskuun puolivälissä tekemä päätös mahdollistaa maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen. Ratkaisu syntyi täpärästi äänin 34–33. Äänestystulos oli täsmälleen sama kuin kaksi vuotta sitten, jolloin valtuusto hyväksyi voimassaolevan, toriparkin mahdollistavan kaavamuutoksen.

Toriparkin vastustajat olisivat halunneet lähettää kaavan uuteen valmisteluun ja poistaa merkinnän maanalaisesta pysäköintilaitoksesta. Hanketta ajoivat vihreät, vasemmistoliitto ja valtaosa perussuomalaisista sekä yksittäisiä valtuutettuja useimmista muista ryhmistä.

Asia oli uudelleen valtuuston päätettävänä, koska ryhmä valtuutettuja katsoi, ettei parin vuoden takainen lainvoimainen asemakaava ollut enää ajantasainen, vaan pitäisi valmistella uudelleen ilman toriparkkivarausta. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kesällä toriparkin asemakaavaa koskevat valituslupahakemukset ja esteellisyyksiin liittyvän valituksen.

TYKSille rakennetaan

uusi sairaala

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto hyväksyi marraskuussa suunnitelman, jonka mukaan Turun yliopistollisen keskussairaalan U-sairaalan tilalle rakennetaan uusi T3-sairaala. Kahdeksankerroksinen T3-sairaala nousee nykyisen T-sairaalan ja Turun yliopiston Medisiina-rakennusten väliin, Helsingin valtatien ylle rakennettavan betonikannen päälle. Kannen pinta-ala on 9 000 neliömetriä.

T3-sairaalassa kokonaisala on yhteensä 54 000 neliömetriä, joista noin 21 500 lasketaan sairaalakäytössä oleviksi hyötyneliöiksi. Nykyisen U-sairaalaan kokonaisala on noin 45 000 m2.

Lisää tilaa tarvitaan myös siksi, että sairaanhoitopiirin valtuusto on aiemmin päättänyt luopua Raision ja Paimion sairaaloiden käytöstä vuoden 2015 aikana. T3-sairaalan on tarkoitus valmistua vuonna 2019 ja sen rakentamisen arvioidaan maksavan 140 miljoonaa euroa.

Pohjavesien suojelun

avuksi tarkistuslista

Suomen ympäristökeskus on kehittänyt yrityksille, viranomaisille, konsulteille ja tutkijoille työkalun pohjavesien suojelun apuvälineeksi. Tavoitteena oli saada pohjavesiselvitysten tarve ja tutkimusmenetelmät yksiin kansiin, mikä parantaa pohjavesiriskien hallintaa ja selkeyttää pohjavesien suojeluun liittyvää dokumentointia. Kokoavan esittämistavan ja käsitteiden yhdenmukaistamisen uskotaan myös edistävän eri toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Parhaimmillaan läpinäkyvä ja selkeä dokumentointi voi helpottaa ja nopeuttaa lupaprosesseja.

Omalle koneelle tallennettava tarkistuslista on kehitetty erityisesti kaivosalalle, mutta sitä voidaan käyttää kaikissa pohjavesiensuojelun hankkeissa, joissa selvitetään pohjaveden pilaantumisen riskejä. Toiminnanharjoittajat voivat käyttää sitä oman dokumentointinsa apuvälineenä sekä helpottamaan viranomaisasiointia.

Pohjavesiselvitysten tarkistuslista koostuu hydrologisista tiedoista sekä pohjaveden virtauskuvaan ja aineiden kulkeutumiseen liittyvien tietojen hallinnasta, mallintamisesta ja seurannasta. Tarkistuslistan avulla toiminnanharjoittaja tietää, mitä pohjavesiin liittyvää tietoa tarvitaan ja millaisin tutkimusmenetelmin tiedot saadaan luotettavasti selville. Samalla tehdyt pohjavesitutkimukset voi koota ja esittää tiiviisti ja kattavasti, sekä dokumentoida niissä käytetyt menetelmät, merkitä vastuuhenkilöt, tulevaisuuden selvitystarpeet ja aikataulut.

Pohjavesiselvitysten tarkistuslista on osa TEKESin rahoittamaa Kestävä ja hyväksyttävä kaivosteollisuus -hanketta (SAM - Sustainable Acceptable Mining). Tarkistuslista julkaistaan myöhemmin myös englanniksi.

RIL-Palkinto 2014 Kastellin monitoimitalolle

Kastellin monitoimitalo Oulussa on saanut Suomen Rakennusinsinöörien Liiton marraskuussa myöntämän RIL-Palkinnon 2014. Kastellin tilojen suunnittelussa on hyödynnetty pedagogiikan erikoisasiantuntemusta. Katse on suunnattu kauas: millaisessa ympäristössä opitaan ja toimitaan nyt, entä kymmenen vuoden kuluttua? Kastellin monitoimitalo näyttää, mihin suuntaan opetusrakennuksia Suomessa on syytä kehittää.

Kastellin monitoimitalo heräsi eloon elokuussa, kun noin 1 500 lasta ja nuorta aloitti uudessa opinahjossaan. Se on monipuolinen oppimis-, harrastus- ja kulttuurikeskus, joka palvelee koko kaupungin asukkaita taaperosta täysi-ikäiseksi.

Neljästä lohkosta koostuvassa rakennuksessa toimivat päiväkoti, peruskoulu, lukio, aikuislukio ja kirjasto. Lisäksi siinä sijaitsevat auditorio, neljä liikuntasalia ja tilat nuorisotoiminnalle. Tilojen yhteenlaskettu bruttoala on noin 24 000 neliömetriä ja huoneistoala vajaat 16 000 neliömetriä.

Monitoimitalo on Oulun kaupungin ensimmäinen tilahanke, joka on toteutettu elinkaarimallilla. Hankkeeseen sisältyivät monitoimitalon suunnittelu, paikalla olleiden vanhojen rakennusten purkaminen sekä monitoimitalon rakentaminen. Tämän lisäksi Lemminkäisen elinkaarihankkeita varten perustama projektiyhtiö Lemminkäinen PPP Oy vastaa monitoimitalon hoidosta, ylläpidosta, käyttäjäpalveluista ja sopimuksen aikaisista perusparannuksista seuraavat 25 vuotta aina vuoteen 2039 asti. Hankkeen kokonaisarvo on noin 86 miljoonaa euroa, josta rakennuskustannusten osuus oli noin 46 miljoonaa euroa.

Kastellissa energia- ja ympäristötehokkuuden varmistaminen integroitiin tiiviisti hankeen suunnitteluun ja toteutukseen luonnosvaiheesta lähtien. Kohteessa on suosittu energiatehokkaita, helposti ylläpidettäviä ja riskittömiä ratkaisuja, joiden avulla on pyritty varmistamaan elinkaarikustannusten pysyminen edullisina. Kastelli sai Gold-tason LEED for Schools -sertifikaatin ensimmäisenä kouluna Pohjoismaissa.

Ympäristönsuojelulain

kokonaisuudistus valmistumassa

Esitys ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 20.11. Ympäristönsuojelulain toisen vaiheen uudistus edistää osaltaan ympäristölupaprosessien vauhdittamista. Uudistus vähentäisi lupahakemusten määrää arviolta noin 20 prosenttia.

Viranomaisten voimavaroja halutaan kohdistaa ympäristön ja sen pilaantumisen ehkäisemisen kannalta olennaisiin toimintoihin ja tilanteisiin. Niitä ei ole riittävästi voitu ennakoida, kun alkuperäinen lupa on myönnetty.

Ympäristöluvan varaisia toimintoja on Suomessa noin 18 000, mikä on kansainvälisesti verrattuna paljon. Näistä valtion viranomaisten luvitettavina ja valvottavina on noin 7000 laitosta ja kunnissa noin 11 000.

Nykyisin suurin osa lupa-asioista tulee vireille, koska ympäristölupa ja sen määräykset täytyy aina tietyin määräajoin tarkistaa. Uudistuksen myötä käytännössä automaattisesta tarkistamismenettelystä luovutaan ja sen korvaa valvontaviranomaisen arvio siitä, täytyykö lupaa muuttaa.

Arviointi kytketään jo nykyisinkin tehtävään säännölliseen valvontaan, jolloin myöskään valvojan taakkaa ei lisätä kohtuuttomasti.

Maa-ainesluvan ja ympäristöluvan menettelyt yhdistyvät

Kun lupia voi hakea yhteisellä anomuksella, otetaan askel kohti yhden luukun periaatetta. Tällä hetkellä joka vuosi noin 250 maa-ainesten ottamista koskevaa toimintoa tarvitsee molemmat luvat. Myös muutoksenhaku selkiytyy merkittävästi, kun mahdolliset valitukset osoitetaan hallintovalituksena Vaasan hallinto-oikeuteen.

Eläinsuojien luvanvaraisuuskynnykset puolestaan nousevat. Se mahdollistaa uusien aiempaa suurempien yksiköiden perustamisen ja nykyisten maltillisen laajentamisen ilman lupavelvollisuuden laukeamista. Tavoitteena on siirtää nykyistä suurempien eläinsuojien lupahakemusten käsittely aluehallintovirastoilta (AVI) kuntiin. Eläinsuojat on merkittävin yksittäinen luvanvarainen toimiala. Niiden osuus luvanvaraisista laitoksista on 42 prosenttia.

Guggenheim Helsinki -arkkitehtuurikilpailun finalistit julki

Guggenheim Helsinki -museosta järjestettävän arkkitehtuurikilpailun ensimmäisen vaiheen tulokset on julkistettu. Tuomaristo on yksimielisesti valinnut kuusi finalistia 1 715 työn joukosta.

Guggenheim-säätiön, Suomen valtion, Helsingin kaupungin sekä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n asettaman tuomariston puheenjohtajana toimii professori ja Columbian yliopiston arkkitehtuurin, suunnittelun ja rakennusperinnön koulutusohjelman entinen dekaani Mark Wigley.

Osa suunnitelmista lähestyy museota kokeellisesti sen sisältöjen kautta, ja niiden suunnitelmien ulkomuoto tarkentuu vasta toisen vaiheen myötä. Osa töistä tarjoaa selkeämmän kuvan museon ulkoasusta, kun taas ehdotusten ohjelmallinen konsepti kehittyy vasta kilpailun toisessa vaiheessa.

Tuomariston mielestä kaikkia finalistitöitä yhdistää yksi teema: pyrkimys laajentaa käsitystä siitä, mitä museo voi olla. Millaisin keinoin tämä uusi museo voi olla elävä, merkityksellinen, julkinen ja älyllisesti kiinnostava osa Helsinkiä? Mitkä töistä kehittyvät niin, että ne nousevat kaupungin arkkitehtonisten merkkirakennusten rinnalle?

Toiselle kierrokselle jatkavat AGPS Architecture Ltd. (Sveitsi ja Yhdysvallat), Asif Khan Ltd. (Yhdistynyt kuningaskunta), Fake Industries Architectural Agonism (Yhdysvallat, Espanja ja Australia), Haas Cook Zemmrich STUDIO2050 (Saksa), Moreau Kusunoki Architect (Ranska) sekä SMAR Architecture Studio (Espanja ja Länsi-Australia).

Euroopan unionin hankintasäädösten mukaisesti tuomaristo ei tiennyt kilpailijoiden nimiä. Vaikka kuuden finalistin nimet on nyt julkistettu, ei nimiä ole yhdistetty töihin.

Finalistit vierailevat museolle ehdotetulla tontilla tammikuussa. He saavat lisäohjeet ehdotustensa kehittämiseksi. Töistä on tuotettava pienoismallit maaliskuuhun mennessä. Voittaja julkistetaan kesäkuussa 2015 ja palkitaan 100 000 euron suuruisella palkinnolla. Viisi muuta finalistia saavat 55 000 euron palkkiot.

Kilpailun finalistityöt ja joukko kunniamaininnan saaneita ehdotuksia esitellään yleisölle Helsingissä keväällä 2015 avautuvassa näyttelyssä. Kaikkien kilpailutöiden kuviin ja esittelyteksteihin voi tutustua verkkosivuilla designguggenheimhelsinki.org.

Guggenheim Helsinki

Jyväskylän Kankaan alueen kehittämisestä sopimus

Sopimus Jyväskylän Kankaan alueen vanhan paperitehtaan tontinluovutuksesta ja toteutuksesta allekirjoitettiin marraskuussa. Sopimuskumppaneina Jyväskylän kaupungin kanssa ovat Skanska Talonrakennus Oy, YIT Rakennus Oy ja Jyväs-Parkki Oy.

Sopimuksen mukaan Skanskalla ja YIT Rakennus Oy:llä on molemmilla 45 prosentin osuus Kankaan nyt perustettavasta kehitysyhtiöstä, Jyväs-Parkki Oy:llä puolestaan kymmenen prosentin osuus. Kehitysyhtiö ostaa Vanhan paperitehtaan kaupungilta ja ottaa siitä kehittämisvastuun. Skanska ja YIT tulevat sopimuksen myötä kaupungin pitkäaikaisiksi kumppaneiksi ja toteuttavat Kankaan asuntorakentamisesta 70 prosenttia.

Loput 30 prosenttia kaupunki varaa muuhun kuin vapaarahoitteiseen asuntotuotantoon. Lisäksi Skanska ja YIT toteuttavat Kankaan työpaikkarakentamisesta neljänneksen. Jyväs-Parkki Oy toteuttaa alueen pysäköintilaitokset.

Vanhan paperitehtaan kehittäminen alkaa heti ns. Siipiosan uudistamisella. Siipiosaan tulevat vuokralaisiksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Humanistinen ammattikorkeakoulu (HUMAK) ja Jyväskylän Yritystehdas, jotka aloittanevat toimintonsa Kankaalla vuoden 2016 alussa.

Kankaan Piippurannan aluetta koskevan asemakaavan toivotaan vahvistuvan alkuvuodesta 2015. Tavoitteena on aloittaa asuinrakentaminen alueella ensi keväänä.

Kuluttajien energianeuvonta vähenee

Valtion osittain rahoittama koordinoitu kuluttajien energianeuvonta supistuu vuoden 2015 alussa. Energianeuvontaan osoitetut määrärahat pienenevät 75 prosenttia noin 250 000 euroon vuodessa, minkä vuoksi maakunnissa järjestettävää neuvontatoimintaa ei ensi vuonna kyetä rahoittamaan.

Kuluttajat saavat energianeuvontaa edelleen Energiaviraston rahoittamasta ja Motivan ylläpitämästä www.eneuvonta.fi -portaalista. Lisäksi osa alueellisista neuvojista jatkaa toimintaa maakunnallisen rahoituksen turvin. Motiva jatkaa yhteistyötä näiden kanssa muun muassa koulutusta tarjoamalla ja toimijoita verkottamalla.

Vuonna 2014 Energiavirasto on rahoittanut 15 alueellista neuvontaorganisaatiota 450 000 eurolla. Valtion rahoitus on ollut enintään puolet toiminnan kustannuksista. Loput on katettu paikallisesti muun muassa maakuntaliitoilta, kunnilta ja energiayhtiöiltä saatuna tukena.

Alueellisilta energianeuvojilta kerättyjen tietojen perustella näyttää siltä, että kolmannes toimijoista voi jatkaa energianeuvontaa vuonna 2015. Vanhat vakiintuneet energiatoimistot (Tampere, Varsinais-Suomi ja Keski-Suomi) tai neuvontaorganisaatiot (Etelä-Karjala, Kymenlaakso ja Uusimaa) ovat vahvoilla toiminnan jatkon suhteen. Resurssien väheneminen kuitenkin karsinee neuvonnan laajuutta näissäkin.

Myyrmäkeen keskustakilpailu

Vantaan kaupunki käynnisti kumppanuuskaavoitukseen perustuvan kilpailun Myyrmäen keskustan suunnittelusta marraskuun lopulla. Kilpailun avulla haetaan tehokasta rakentamista ja laadukasta julkista ulkotilaa, joista muodostuu Myyrmäkeen korkeatasoinen kaupunkikeskus.

Kilpailualue on Myyrmäen keskustassa, aseman länsipuolella ja kauppakeskus Myyrmannin pohjoispuolella. Kaupunki omistaa kilpailualueen, jonka pinta-ala on 2,5 hehtaaria.

Kilpailulla haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoisia rakennuksia, joiden arkkitehtuuri ja sijoittelu yhdessä julkisten ulkotilojen kanssa luo Myyrmäkeen omaleimaisen kaupunkikeskuksen. Asuinrakennusten katutasoon tulee sijoittaa liike-, ravintola-, kahvila- ja palvelutiloja. Mahdollista on myös toimisto-, hotelli- ja muu liikerakentaminen. Rakennusten kerroslukua ei rajoiteta. Kilpailun avulla toivotaan löytyvän mielenkiintoisia ja toteutuskelpoisia ideoita myös puistoista, torista sekä jalankulku- ja pyöräilyalueista.

Kilpailuun osallistuvan on laadittava maankäytön suunnitelma Myyrmäen keskustasta sekä tehtävä ostotarjous suunnitelman mukaisista tonteista. Kaupunki valitsee voittajaksi vähintään kaksi kilpailuehdotusta, joiden kanssa kaupunki jatkaa kaavasuunnittelua ja joille kaupunki tulee luovuttamaan rakennustontit. Kilpailun voittajaksi voidaan vaihtoehtoisesti valita vain yksi kilpailuehdotus, jonka on laatinut usea toimija ja toteuttaja yhdessä.

Kaupunki pidättää oikeuden osoittaa noin 20 prosenttia suunnitelman mukaisista asuntotonteista valtion tukemaan asuntotuotantoon. Nämä tontit tai tontin kaupunki luovuttaa suoraan rakennuttajille. Kilpailu on kaikille avoin ja kilpailuaika päättyy 31.3. 2015.

Lisätietoja osoitteessa;

www.vantaa.fi/myyrmaenkeskustakilpailu

Kierrätys.info uudistui

Kierrättäjän valtakunnallinen opas ja tietopalvelu kierrätys.info on nyt ylläpitäjänsä mukaan entistä käytettävämpi ja kattavampi. Sivusto toimii edistyneimmillä käyttöjärjestelmillä kännyköiden ja tablettien pienillä näytöillä. Uudistuksen myötä kierrätys.infon ulkoasua on muutettu tavoitteena selkeyden lisääminen.

Jos laitteen paikannusominaisuus on kytketty päälle, palvelu tarjoaa automaattisesti hakijaa lähimmät kierrätyspisteet. Hakua voi tarkentaa valitsemalla alueen tai lähtöpisteen ja haluamansa jätelajin.

Kierrätys.info -palvelu on ollut kuluttajien käytössä vuodesta 2008 alkaen. Kävijöiden määrä on kasvanut jatkuvasti ja nyt sitä käyttää päivittäin 300–400 henkilöä.

Palvelussa on alueellisten kierrätyspisteiden lisäksi tietoa lajittelusta ja kierrätyksestä. Nykyisin järjestelmän tietokanta sisältää yli 27 000 jätelajikohtaista keräyspistettä lähes 12 000 paikassa ja pisteverkko kattaa lähes koko Suomen.

Tietoja päivittävät kuntien jätelaitokset ja tuottajayhteisöt. JLY toimii hakupalvelun ylläpitäjänä ja kehittäjänä. Kierrätys.infoa kehitetään edelleen. Seuraavaksi mukaan tulevat rakennus- ja purkujätteen kierrätyspisteet ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa.

www.kierratys.info

Kosteudenhallinnan puutteita
esiin työmaatarkastuksilla

Kuuden suuren kaupungin rakennusvalvonnat tekivät syyskuussa yhtäaikaiset työmaiden kosteudenhallintaa selvittävät yllätystarkastukset. Tarkastuksilla seurataan kosteudenhallinnan kehitystä ja puututaan epäkohtiin osana kosteudenhallinnan parantamiseen tähtäävää rakennusvalvonnan työtä.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun ja Jyväskylän rakennusvalvonnat tekivät syyskuussa rakennustyömaille kosteudenhallintaan keskittyneitä yllätystarkastuksia. Koulut, päiväkodit ja asuinkerrostalot asetettiin kohteita valittaessa etusijalle.

Kuudessa kaupungissa käytiin yhteensä 206 kohteessa, joista 27:ssä jouduttiin antamaan joko kirjallinen määräys tai huomautus asioiden kuntoon saattamiseksi. Helsingissä käytiin kaikkiaan 127 työmaalla, joista kymmenen sai määräyksen tai huomautuksen.

Kaupungit sopivat yllätyskäyntien päivämäärän etukäteen, eikä sää millään paikkakunnalla sattunut olemaan pahimmillaan. Huomautettavaa silti löytyi – etenkin asentamista odottavien rakennusosien suojauksia puuttui.