Taloudellisesti tiukat ajat pakottavat yleensä kukkaronnyörit kireämmälle. Kotitaloudessa ostetaan silloin kokolihan sijaan useammin jauhelihaa. Kaupan oma, edullinen tuote korvaa merkkituotteen. Lehtitilauksia vähennetään ja vaatteita kierrätetään – toisin sanoen luovutaan luovuttavissa olevasta ja pärjätään perustuotteilla. Kaikessa toiminnassa arvioidaan tarpeellisuutta ja varojen riittävyyttä. Yritetään elää suu säkkiä myöden. Totutusta elintasosta luopuminen ei ole helppoa eikä tunnu kivalta, kun on tottunut parempaan. Saavutetuista eduista on vaikea luopua ja niukkuuteen on työlästä tottua.

Samojen lainalaisuuksien kuvittelisi toimivan myös julkistaloudessa. Menot tulee sovittaa käytettävissä oleviin varoihin ja ylimääräisyydet pitäisi voida jättää sivuun.

Ongelmaksi tilanne muuttuu, kun yritetään tunnistaa nuo ylimääräisyydet. Kaikki olemassa olevat palvelut ja tuotteet ovat aina jonkun mielestä tarpeellisia ja ehdottoman tärkeitä. Palvelun tai toiminnon säästöpäätös syrjii henkilöstöä, jotain etnistä tai ikäryhmää, jotain aluetta tai harrastajajoukkoa tai vähintään museo- tai luontoarvoja. Aina löytyy joku, joka kokee oikeutensa tulleen loukatuksi.

Jotenkin pitäisi pystyä tunnistamaan säästökohteita. Tilanne on päätöksentekijöille, ja miksei ratkaisua valmistelevillekin, haastava. Missään tapauksessa ei jatkossa pitäisi olla varaa ylläpitää turhaa, huonoa tai osaamattomuutta.

Säästöjen sijaan

lisätään – osaamista

Merkittävä voimavara julkisissa palveluissa on henkilöstö, ei välttämättä sen määrä vaan jatkossa enenevässä määrin osaaminen.

Luin vuonna 2007 tehtyä selvitystä julkisten palveluiden kehittymisestä (Julkisten palvelujen uudet tuotantotavat: Pasi-Heikki Rannisto, Tapio Pento, Matti Vedenkannas). Tiesitkö, että vielä vuonna 1970 julkinen sektori työllisti noin 300 000 henkilöä ja että 1990-luvun alussa luku oli jo melkein 700 000 henkilöä? Tämän on aiheuttanut julkisesti tarjottavien palvelujen kasvu ja palvelujen monipuolisuus, joiden tuottaminen vaatii osaavaa henkilöstöä. 90-luvulta on henkilömäärissä tultu alaspäin ja trendi jatkuu.

Mitä tapahtuisi, jos jostain luopumisen sijaan säästöjä saataisiinkin hukan ja hävikin poistamisesta, tehokkaista työtavoista ja prosesseista sekä raudanlujasta osaamisesta?

Miten on mahdollista, että kuntakentässä on varmaan 300 erilaista tapaa hoitaa maankäytön suunnittelua, rakentamisen käytäntöjä tai ylläpitotehtäviä. Tuntuu, että jokaisessa kunnassa kaikki ovat itse ja YKSIN joutuneet luomaan menettelytavat, opettelemaan samat asiat kantapään kautta ja samoja virheitä toistamalla.

Eikö vihdoin viimein olisi syytä yrittää löytää yhdessä tekemisen edut? Eivät ne katujen auraamiset ja siihen liittyvät kustannukset voi niin erilaisia olla oltiin sitten vaikka Espoossa tai Noormarkussa.

Yhteiset menettelytavat helpottaisivat hankinnoissa, tietojärjestelmissä, vertailtavuudessa ja vaikka missä.

Osaaminen, alan ammattitaito sekä toimintaympäristön tuntemus tulevat olemaan resurssi, jonka merkitys tiukkenevien voimavarojen käytössä nousee erityiseen arvoon. Keskeisten toimintojen tunnistaminen ja niihin liittyvien osaamisvaatimusten määrittely, riittävän ja tarvittavan koulutuksen tarjoaminen ja osaajien verkostoituminen tulevat olemaan ainakin teknisellä sektorilla lääke, jonka avulla saavutetaan uutta tehoa toimintaan.

Pätevyydet tunnistetaan kuntatekniikassa

Osana keväällä 2013 hyväksytyn strategian toteuttamista Suomen kuntatekniikan yhdistys on käynnistämässä kuntatekniikan sektoriin kuuluvien tehtävien ammattipätevyyksien määrittelytyöt. Siinä ryhdytään kokoamaan alan keskeisten toimintojen osaamisvaatimuksia vastaamaan tätä päivää ja tulevaisuutta. Samalla meillä on mahdollista arvioida tekemisiä ja työtehtäviä osana kokonaisuutta ja luoda tarvittaessa jotain uutta – tähän aikaan ja tulevaan, työvälineisiin, valmiuksiin ja asiakastarpeisiin paremmin soveltuvaa työtä.

Valmistelutyössä tarvitaan ennakkoluulottomuutta ja yhteistyötä alan eri toimijoiden välillä. Olkaa kuulolla ja aktiivisia, kun kutsu kuuluu. Osoitetaan yhdessä, millä tavoin saadaan aikaan maailman parasta kuntatekniikkaa.

● Päivi Ahlroos on 47-vuotias tekniikan lisensiaatti ja työskentelee Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen kehittämispäällikkönä.