UUTISET
Nopein roskien kerääjä kellotti 15 sekuntia
Finnbuild-messut järjestettiin lokakuun puolivälissä Helsingin Messukeskuksessa. Kolmen päivän aikana messuilla vieraili lähes 30 000 kävijää.
Vesi ja Ympäristö -hallissa oli myös Kuntatekniikka-lehden osasto, jossa kävikin melkoinen vilske. Kuntatekniikan osaston vetonaulana oli roskien-keruu -kilpailu. Siinä kilpailija poimi lattialla olleet 13 eri roskaa poimijalla roskalaatikkoon mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Useiden satojen osallistujien parhaaksi nousi Irfanullah Yousufson Helsingistä. Hän kellotti 15,3 sekuntia. Palkinnoksi voittajalle menee kylpyläviikonloppu kahdelle. Lohdutuspalkinnot arvottiin Aatu Ahomäelle Hämeenlinnasta ja Oliver Siebenbergille Vantaalle.
Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistumisesta!
Kuntatekniikan osastolla kellotettiin roskanpoiminnan mestareita.
Energiamessut pidettiin Tampereella
Energia 2016 -tapahtumassa Tampereen kongressikeskuksessa oli mukana 13 tasokasta kongressia ja seminaaria ja messuilla oli yli 370 näytteilleasettajaa. Neljällä messualueen ohjelmalavalla kuultiin yli 100 esitystä ja kolmen päivän aikana tapahtumassa vieraili noin 7000 kävijää.
Messujen pääteemoina olivat mm. energian tuotanto, siirto, jakelu ja varastointi. Lisäksi energiamarkkinat ja FutureCity – tulevaisuuden ratkaisut kiinnostivat.
Kuntaliiton ja konsultti- ja koulutusyhtiön FCG:n yhteisosastolla järjestetyn energiavisan osallistuneiden kesken arvottiin jalanlämmittimet ja Kuntatekniikka-lehden vuosikerta. Jalanlämmittimet voitti Tomi Thomasson Jyväskylästä ja Kuntatekniikka-lehden 2017 vuosikerran Tiina Nieminen Tampereelta.
Energia2016-tapahtumassa oli laaja alan edustus.
Uuden kauden energiatehokkuussopimukset allekirjoitettiin
Elinkeinoministeri Olli Rehn ja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen allekirjoittivat 14.10. perjantaina yhdessä eri toimialajärjestöjen kanssa energiatehokkuussopimukset kaudelle 2017–2025.
Uusiin sopimuksiin odotetaan liittyvän satoja yrityksiä teollisuudesta, energia- ja palvelualalta, kiinteistöalalta sekä satoja kuntia - ellei jopa kaikki kunnat
Kuntaliiton puolesta sopimuksen allekirjoitti varatoimitusjohtaja Timo Reina. Edellisellä sopimuskaudella oli mukana 122 kuntaa ja 14 kuntayhtymää ja nyt Reina kutsui kaikki kunnat ja kuntayhtymät mukaan sopimukseen.
– Sopimus on toimiva ja hyvä työkalu lähiympäristön energiatehokkuuden lisäämiseen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen, varatoimitusjohtaja Reina sanoi.
Motivan mukaan energiatehokkuussopimuksilla on saatu kahdeksassa vuodessa aikaan 440 miljoonan euron säästöt. – Vapaaehtoiset sopimukset ovat toimineet hyvin. Suomalainen vapaaehtoisuuteen perustuva linja on herättänyt ihailua muissa Euroopan maissa, sanoo Motivan energiatehokkuuden yksikön päällikkö Päivi Laitila.
Sopimuskaudelle 2008 – 2016 sopimuksia tehtiin elinkeinoelämän, kiinteistöalan, kunta-alan, öljyalan, tavara- ja joukkoliikenteen sekä maatalouden kanssa. Suurimmat säästöt on saatu aikaan energiavaltaisessa teollisuudessa.
Elinkeinoministeri Olli Rehn (vas.) ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina allekirjoittivat sopimuksen.
Kansalliset kaupunkipuistot tekevät verkostoa tunnetuksi
Kansallisten kaupunkipuistojen verkosto kokoontui 6.-7.9.2016 Kotkan kansallisessa kaupunkipuistossa. Päivien pääteemana olivat hoito- ja käyttösuunnitelmatyö sekä kaupunkipuistoihin liittyvä viestintä. Verkoston toiminta on tehostunut ja tullut tavoitteellisemmaksi kuluvan vuoden eli valtakunnallisen Vihervuoden aikana, kun sen toimintaa ohjaamaan on perustettu ohjausryhmä. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii ylläpitopäällikkö Mari Helin Turusta.
Suomessa on kahdeksan kansallista kaupunkipuistoa Hämeenlinnassa, Heinolassa, Porissa, Hangossa, Porvoossa, Turussa, Forssassa ja Kotkassa. Vanhimmat kaupunkipuistot ovat jo 15-vuotiaita. Viimeisin kansallinen kaupunkipuisto on perustettu viime vuonna.
Kaupunkipuistojen tavoitteena on säilyttää laajoina yhtenäisinä kokonaisuuksina arvokkaita luonnon ja rakennusperinnön kohteita. Kansallisten kaupunkipuistojen verkoston pääasiallisena tavoitteena tulevien vuosien aikana on kaupunkipuistojen tunnetuksi tekeminen.
Kansallisten kaupunkipuistojen verkosto kokoontui Kotkan kansallisessa kaupunkipuistossa.
Vesilaitosyhdistys 60v.
Vesilaitosyhdistys juhlii tänä vuonna 60-vuotispäiviään. Vesilaitosyhdistys (VVY) perustettiin vuonna 1956 vesihuoltolaitosten toimialajärjestöksi. Lyhenne VVY tulee alkuperäisestä nimestä Vesi- ja viemärilaitosyhdistys.
Jäseninä on noin 300 vesihuoltolaitosta kattaen noin 90 % Suomen vesihuollosta. Yhteistoimintajäseninä on noin 150 alalla toimivaa yritystä ja muuta alan yhteisöä. Vesilaitosyhdistys valvoo jäsentensä etuja, palvelee asiantuntemuksellaan jäsenlaitoksiaan sekä vahvistaa osaamista vesihuoltotoimialalla.
Kuntatekniikka-lehti onnittelee 60-vuotiasta!
Risto E.J. Penttilä: ”Hyperloop on Suomelle mahdollisuus”
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä kertoo oheisella videolla, miksi hyperloop-putkijuna kannattaa ottaa vakavasti - varsinkin Suomessa. QR-koodilla pääset katsomaan Kunta.tv:n videota.
kirjallisuutta
Kuntainfran omaisuudenhallinnan opas vihdoin Suomessa
Suomen kuntatekniikan yhdistys on julkaissut erityisesti kunnille suunnatun pikaoppaan omaisuudenhallinnasta. Kuntien teknisen henkilöstön, taloushallinnon, johdon ja päättäjien toivotaan löytävän oppaasta apua parempaan, taloudellisempaan ja yhtäläisempään omaisuudenhallintaan.
Omaisuudenhallinnan tavoitteena on vastata vaadittuun palvelutasoon kustannustehokkaimmalla tavalla tulevat tarpeet ennakoiden. Omaisuudenhallinta pitää sisällään ne käytännöt, jotka liittyvät kuntaorganisaation strategioiden harkittuun toteuttamiseen osana omaisuuden elinkaarta. Omaisuudenhallinta tulee ensisijaisesti ymmärtää johtamisen toimintamallina, jonka avulla organisaatio pystyy vastaamaan muun muassa asiakkaiden odotuksiin, kysyntään, rahoitukseen sekä omaisuuteen ja sen kuntoon liittyviin kysymyksiin.
Nyt julkaistun oppaan sisältö pohjautuu pääosin Kansainvälinen infrastruktuurin hallinnan opaskokonaisuuden (IIMM) aineistoon, jota on sovellettu ja täydennetty vastaamaan paremmin Suomen kuntien tarpeisiin. Oppaan ovat toimittaneet Ville Alatyppö ja Jyrki Paavilainen.
54 sivuisen oppaan hinta on 74 euroa (ALV 0%) ja sitä voi tilata yhdistyksen toimistolta, maarit.maki-rayo@kuntatekniikka.fi
Uusi tiedekirja Suomen vesihuollon kehityksestä kansainvälisessä kontekstissa
Marraskuun alussa ilmestyy dosentti ja UNESCO oppituolinhaltija Tapio S. Katkon laatima teos “Finnish Water Services – Experiences in Global Perspective”, 288 s. Teoksen on julkaissut Suomen Vesilaitosyhdistys ry (VVY). Tämä 4-väriteos pohjautuu vuonna 2013 ilmestyneeseen suomenkieliseen teokseen ”Hanaa” mutta se on kirjoitettu uudestaan ulkomaisille lukijoille. Teoksessa on reflektiot seitsemältä kansainväliseltä asiantuntijalta.
Teos tuo esille Suomen vesihuollon vahvuuksia mm. institutionaalista monimuotoisuutta: kiinteistökohtaisista ratkaisuista vesiosuuskuntiin, kunnallisiin ja ylikunnallisiin laitoksiin. Vaikka vesihuolto vaatii aina paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia ratkaisuja, on yleisemmistä periaatteista opittavaa joka suuntaan. Vesialan kansainvälisissä Suomi sijoittuu aivan kärkeen, vaikka kehitettävää toki on.
Kirjasta on omat esittelysivut, josta löytyvät myös tilausohjeet: www.finnishwaterservices.fi. Teoksen hinta on 55 euroa.