Teksti Paavo Taipale

Vesihuoltolaitosten tunnuslukujärjestelmä on vuonna 2006 perustettu web-pohjainen järjestelmä ja se on tarkoitettu Vesilaitosyhdistyksen (VVY) varsinaisille jäsenille. 2014 järjestelmä sai nimekseen Venla. Tunnuslukujärjestelmän vuosittaiseen raporttiin on koottu 29 keskeisen tunnusluvun tiedot. Vuonna 2014 raportointiin osallistui 37 vesihuoltolaitosta.

Tunnuslukujärjestelmässä olevat laitokset on jaettu laskutetun vesimäärän perusteella kahteen luokkaan: pienet ja keskisuuret laitokset (veden myynti alle 1 000 000 m³/v) ja suuret laitokset (veden myynti yli 1 000 000 m³/v). Valtaosa tunnuslukujärjestelmään kuuluvista laitoksista on maamme suuria tai keskisuuria vesihuoltolaitoksia.

Jäteveden ja lietteen

laatuvaihtelu lisääntyi

Vesihuoltolaitokset täyttävät tyypillisesti kaikki sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (461/2000) mukaiset talousveden laatuvaatimukset. Myös asetuksen laatusuositukset pyritään täyttämään. Laatusuositukset on annettu muun muassa raudan ja mangaanin enimmäismäärille. Laatusuositusten saavuttaminen on parina viime vuotena hieman vähentynyt, mutta on edelleen yli 97 prosenttia.

Jäteveden puhdistuksen osalta laitosten suoriutumista arvioidaan tunnuslukujärjestelmässä muun muassa lupaindeksin avulla. Se kertoo jätevedenpuhdistamon lupa-arvojen saavuttamisen vuositasolla. Lupa-arvot ovat ehdottomia vaatimuksia, joihin vesihuoltolaitoksen tulee päästä. Kaksi kolmesta järjestelmässä mukana olevista laitoksista saavutti lupaindeksin arvon 100, eli täytti kaikki lupaehtonsa. Muutaman laitoksen selvästi heikomman suoriutumisen vuoksi tunnusluvun keskiarvo oli 92 prosenttia.

Puhdistamolietteen käyttökelpoisuus arvioidaan raskasmetallien (elohopea, lyijy ja kadmium) pitoisuuksien perusteella. Keskimäärin 77 prosenttia puhdistamolietteistä täytti käyttökelpoisuuden kriteerinä käytetyt lannoitevalmistelain vaatimukset. Tulos oli runsaat neljä prosenttiyksikköä edellisvuotta heikompi.

Laskuttamattoman veden

määrä entisellä tasolla

Laskuttamattoman veden määrä kuvaa vesijohtoverkostosta vuotaneen tai laskuttamatta otetun veden suhteellista määrää verkostoon pumpattuun vesimäärään nähden. Laskuttamattoman veden määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Yleisenä suositusarvona on pidetty kymmentä prosenttia. Käytännössä suositusarvon saavuttaminen on useille vesihuoltolaitoksille hyvin vaikeaa. Toimenpiderajana voidaan pitää esimerkiksi 20–25 prosenttia.

Laskuttamattoman veden osuus järjestelmään kuuluvilla vesilaitoksilla oli vuonna 2014 keskimäärin 18,8 prosenttia, mikä oli noin 1,5 prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän. Suurilla laitoksilla yhtä lukuun ottamatta laskuttamattoman veden osuus oli alle 25 prosenttia. Suurin raportoitu laskuttamattoman veden osuus oli lähes 59 prosenttia.

Putkirikkojen määrä johtokilometriä kohti oli pysynyt edellisvuoden tasolla ja oli keskimäärin 4,5 kpl/100 km. Yhdellä suuremmalla laitoksella putkirikkoja oli vuonna 2014 kuitenkin peräti 31 kpl/100 km.

Jätevesiverkon vuotovedet ovat pääosiltaan jätevesiviemäriin kuulumattomia sade- ja kuivatusvesiä, jotka päätyvät viemäriin esimerkiksi verkoston vuotojen tai sadevesiviemäriliitosten kautta. Vuotovesien osuus kuvaa muun kuin vesihuoltolaitoksen laskuttaman jäteveden määrää viemäriverkostossa. Osuus oli keskimäärin 36 prosenttia mikä oli viitisen prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän.

Vuotovesien osuus eri laitosten viemäriverkostossa vaihteli 11:stä peräti 70:een prosenttiin. Kahdella suurella laitoksella vuotovesien osuus ylitti viime vuonna 60 prosenttia. Vuotovesien määrään vaikuttaa olennaisesti sademäärä.

Viemäritukosten määrä oli vähentynyt edellisvuodesta keskimäärin noin 15 prosenttia.

Käyttökustannusten

erojen kasvu jatkui

Käyttökustannusten keskiarvo laskutettua vesimäärää kohti oli edellisvuoden tasolla 1,8 €/m³. Kustannukset vaihtelivat välillä 0,86–3,40 €/m³. Vaihteluväli on viime vuosina kasvanut selvästi.

Vesihuoltolaitosten liikeylijäämät olivat keskimäärin kasvaneet hieman edellisvuodesta. Liikeylijäämän keskiarvo vuonna 2014 oli 19,3 prosenttia mikä oli 2,5 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän. Suurin tunnuslukujärjestelmän laitosten liikeylijäämä oli 49,7 prosenttia.

Perusmaksujen eli vesimäärästä riippumattomien maksujen osuus laitosten maksutuloista oli Venla-järjestelmässä mukana olevilla laitoksilla vuonna 2014 keskimäärin 12,5 prosenttia, mikä on kolme prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän. Vaihtelu laitosten välillä perusmaksujen osuudessa on huomattavaa, sillä osa laitoksista ei peri niitä lainkaan ja enimmillään perusmaksujen osuus on kolmannes vesihuoltolaitoksen maksutuloista.

Omakustannushinta

laski viisi prosenttia

Vesihuoltoliiketoiminnan tehokkuutta voidaan arvioida tuottavuuden ja taloudellisuuden kautta. Tehokas laitos pystyy minimoimaan kustannuksensa, jolloin sillä on paremmat mahdollisuudet esimerkiksi toteuttaa investointeja, tuottaa omistajalle tulosta tai ylläpitää edullista hintatasoa. Vesihuollon taloudellisuutta voidaan arvioida omakustannushinnalla, joka ottaa huomioon paikalliset tuotantoon vaikuttavat ympäristötekijät, mutta ei pääomakuluja.

Vesihuoltolaitosten käytön ja ylläpidon omakustannushinta vuonna 2014 oli keskimäärin 0,88 €/m³ vaihteluvälin ollessa 0,48-1,39 €/m³. Omakustannushinta on keskimäärin viitisen prosenttia edellisvuotta alempi. Omakustannushinnan vaihteluväli laitosten kesken oli kasvanut edellisvuodesta jonkin verran.

Paikallisilla olosuhteilla, kuten talousveden tuotantotavalla, jätevedenpuhdistusvaatimuksilla sekä verkoston korkeuseroilla on merkitystä kustannuksiin. Tunnuslukua voidaan verrata verottomiin asiakashintoihin, jolloin havainnollisesti nähdään, kuinka paljon käyttömaksusta on käytettävissä esimerkiksi investointeihin. Pääomakustannukset voivat vaikuttaa merkittävästi kustannuksiin niissä tilanteissa, joissa laitos ostaa talousvettä tai jätevedenpuhdistusta palveluna ja maksaa ostohinnassa myös pääomakuluja.

Vesihuoltomaksujen viimeaikaisesta kehityksestä Vesilaitosyhdistyksen jäsenlaitoksiltaan keräämän aineiston pohjalta on kerrottu Kuntatekniikka-lehden numerossa 5/2015.

Vesihuoltolaitosten käyttökustannukset vuonna 2014, suuret laitokset. (Lähde: VVY, Tunnuslukujärjestelmän raportti 2015)