Sietämätön sisäilma

Sisäilmaongelmat pysyvät sitkeästi niin julkisessa keskustelussa kuin kuntien tilapalvelujen arjen agendalla. Aina tuntuu löytyvän oirehtivia tilojen käyttäjiä jopa lähes uusissa rakennuksissa. Toimitiloja joudutaan sulkemaan ja hankkimaan väistötiloja. Ihmiset sairastavat ja rahaa palaa. Tilanne on sietämätön.

On helppo uskoa, että oireiden osuessa omalle kohdalle tai lähipiiriin, vaaditaan tilojen omistajalta nopeita toimenpiteitä sisäilman laadun parantamiseksi. Paine kunnan viranhaltijoita ja poliitikkoja kohtaan kasvaa hetkessä. Tällöin olisi syytä pitää pää kylmänä ja tutkia ennen hutkimista. Toisaalta jokainen sairauspäivä on menetys niin sairastajalle kuin yhteiskunnalle.

Kuntaliitossa selvitettiin viime kevään aikana tilastotietoja analysoimalla kuntien rakennusten aiheuttamien terveyshaittojen kustannuksia kunnille. Tulokset ovat kiinnostavaa luettavaa ja niihin saa pintaraapaisun tämän lehden mainittua tutkimusta koskevasta jutusta. Sisäilmaongelmista voi koitua kunnille yhteensä vuositasolla jopa noin 300 miljoonan euron kustannukset terveydenhoitokuluina, sisäilmaoireiden vuoksi tekemättä jäävänä työnä tai alentuneena työkykynä. Tämä vastaa noin neljännestä kuntien vuotuisista rakennusinvestoinneista.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi päiväkotihoidossa sisäilmaongelmista koituvat terveys- ja työkykykustannukset ovat noin 60 miljoonaa euroa vuodessa. Vuoden 2013 tilastotietojen mukaan tämä vastasi lähes puolta kuntien investoinneista päiväkotirakennuksiin. Kun otetaan huomioon se, että uusien tai peruskorjattujen tilojen käyttö- ja ylläpitokulut ovat vanhoja pienemmät, peruskorjaukset kannattaisi tehdä ripeästi, kun samalla päästäisiin eroon oireilusta aiheutuvista kustannuksista.

Sisäilmakorjauksissa ei pidä viivytellä, mutta niin tutkimukset, suunnittelu, rakennustyö kuin sen valvontakin on tehtävä huolella. Näin syntyy kerralla priimaa, eikä myöskään korjata sellaista, missä ei ole korjattavaa.

Halpuutuksen harha

Suunnittelun ja rakennustyön valvonnan kustannukset muodostavat tyypillisesti muutaman prosentin rakennushankkeen arvosta, mutta kosteus- ja homevaurioisen rakennuksen korjauskustannukset voivat nousta jopa uudisrakennuksen tasolle. Laadukkaan liukkauden torjunnan kustannukset ovat häviävän pieni osa liukastumistapaturmien välittömistä hoitokuluista ja näiden tapaturmien vuoksi menetetyn työpanoksen arvosta.

Miksi kuitenkin usein käy niin, että suunnittelusta tingitään, mutta lisätöihin löytyy rahaa? Miksi liikenneväylien kunnossapitoon on vaikea saada riittävää rahoitusta, kun sen avulla olisi mahdollista vähentää huomattavasti sairaanhoitokuluja? Miksi kiinteistöjen ennakoivaan kunnossapitoon ei löydy rahoitusta, mutta väistötiloista maksetaan kiiretilanteissa kovia vuokria, kun sisäilmaongelmat kärjistyvät? Voisiko joku kokeilla vaihtoehtoista, viisaampaa ja kokonaishyötyyn tähtäävää toimintatapaa?