Teksti Jyrki Paavilainen

Kuvat Johanna Nyberg

Empuriabravan tarina alkaa vuoden 1964 lopulta, kun Eurobrava niminen yritys esitteli ensimmäiset visionsa alueen kehittämiseksi. Yritys, jonka takana olivat paikallinen maanviljelijä-maanomistaja ja liikemiehiä, halusi toteuttaa kansainvälisen harrasteilmailukeskuksen sekä alueen nykymuodossa pienehköt majoitus- ja huoltofasiliteetit keskuksen yhteyteen.

Kohde oli jo tuolloisissa suunnitelmissa rajattu jokseenkin nykyiseen eli Muga- ja Salins-jokien sekä Figueres–Roses-välisen tien rajaamaan alueeseen. Maaperä oli viljelyynkin kelpaamatonta suota ja sen omisti viisi eri maanomistajaa, joista yksi siis oli mukana kehitysyhtiössä.

Espanjan maankäytön suunnittelujärjestelmä ei ollut tuolloin kehittynyt ja päätösvalta oli pitkälti kunnantalolla. Vuorovaikutusta, vaikutusten arviointia tai laaja-alaista suunnitteluorganisaatiota ei tunnettu.

Suunnitelma herätti kuitenkin välittömästi vastustusta erityisesti lähialueen pienviljelijöissä ja hanke eteni, ainakin virallisesti, hitaasti. Virallinen suunnitelma vietiin Castelló d’Empuriesin kunnan päätettäväksi kesällä 1965. Suunnitelma piti sisällään kolme vaihetta ja noudatti joiltain osin Rosesin lahden alueen yleisiä suunnitteluperiaatteita.

Korkeaa rantarakentamista 50 vuotta sitten

Ensimmäisessä vaiheessa oli tarkoitus rakentaa lähelle Välimeren rantaviivaa vyöhyke korkeita erillisiä rakennuksia tavoitteena rikkoa rantaviivan monotonia. Saattaa monesta suomalaisesta kuulostaa hirvittävältä ajatukselta vielä 50 vuotta myöhemminkin, mutta vastaavia on toki toteutettu Espanjankin rantakohteissa laajalti.

Hankkeen toisessa vaiheessa rakennettaisiin pääkanaali ja kolmannessa kadut alueen liittämiseksi ympäröivään maankäyttöön ja liikennejärjestelmään. Suunnitelma sisälsi myös pääkanaalin jatkamisen aina Figuersin kaupunkiin saakka, 18 kilometrin mittaista kanaalia ei ole kuitenkaan toteutettu.

Hanke sai viranomaisluvat lopulta vasta 1967. Kehitysyhtiö sen sijaan käynnisti työt alueella jo syksyllä 1965. Luvan saamiseen vaikutti merkittävästi Espanjan 60-luvun ensimmäinen turistiryntäys, sekä kehitysyhtiön voimakas panostus alueen markkinointiin Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa. Erikoinen ja neitseellinen kehityskohde alkoikin kiinnostaa siinä määrin, että suunnitelmat laajentuivat ja nopeutuivat. Viranomainen taipui huomattuaan kehityshankkeen taloudellisen potentiaalin.

Toinen vaihe käynnistettiin vuonna 1975, kansainvälisen energiakriisin ja Espanjan sisäpoliittisten myllerrysten aikaan. Hanke kohtasi tuolloin myös voimakasta vastustusta vahvistuneiden ympäristöaktivistien suunnalta ja ajautuikin vuonna 1980 kriisiin, pääasiallisena syynä taloudelliset vaikeudet.

Castelló d’Empuriesin kunta joutui ottamaan lopulta hankkeen ja alueen hallintaansa, sekä tarkistamaan massiivisia suunnitelmia. Tuolloin luovuttiin muun muassa alueen ja Figuersin kaupungin yhdistävän kanaalin toteuttamisesta. Samalla kunta kuitenkin paransi Empuriabravan perusinfraa ja erityisesti alueen palveluja. Tämä johti hankkeen elpymiseen ja tulos onkin monin osin vähintään mielenkiintoinen.

Kanaalit ja kadut rinta rinnan

Nykymuodossaan Empuriabrava muodostuu pääkanaalista, laskentatavasta riippuen 15–17 sivukanaalista sekä Välimeren rantaan rajautuvasta turismikeskuksesta. Kanaalien välissä kulkevat asuntokadut ja asuntoalueita puhkovat kapeat puistokaistaleet. Kadulle kaupunki vaikuttaa keskustaa lukuun ottamatta sulkeutuneelta, yksitoikkoiselta yhdyskunnalta.

Kanaalien puolelta kulkijalle avautuvat hoidetut pihat, rakennusten yksityiskohdat ja tietysti vain yöksi lakkaava vesiliikenne. Rakennuskanta vaihtelee kerrostaloista isoihin huviloihin ja toisiinsa kiinni rakennettuihin kaksikerroksisiin huoneistoihin. Iso osa kanaaleista on suljettuja muilta kuin kyseisen kanaalin asukkailta.

Vierasvenelaitureita on muuta­­ mia, mutta palvelut kuten ruokakaupat eivät ole käytännössä saavutettavissa vesitse. Vesitakseja ei myöskään ole tarjolla samassa mitassa kuin vaikkapa Venetsiassa. Samoin joukkoliikenne ontuu. Alue on heikosti saavutettavissa julkisella liikenteellä, kuten Costa Bravan kylät muutenkin. Barcelonan ja Gironan lentoasemilta kulkee säännöllinen bussiliikenne turisti­sesonkina.

Sesonkiasukkaat liikkuvat omilla autoillaan tai polkupyörillä Empuriabravassa ja lähialueella. Alkuperäinen ajatus kansainvälisestä harrasteilmailukeskuksesta on toteutunut ainakin osittain. Ilmatilassa on jatkuvasti laskuvarjohyppykone tai kaksi, sekä tietysti hyppääjiä.

Kaupunki elää turistisesongin mukaan

Sesonkikaudella toukokuusta syyskuun loppuun Empuriabravassa on noin 80 000 asukasta. Talvikaudella asukasmäärä putoaa muutamaan tuhanteen. Meillä oli mahdollisuus seurata sesongin päättymistä vieraillessamme alueella syyskuun loppupuolella ja olikin erikoista nähdä, kun kokonaista kaupunkia laitetaan kanaalien puolella kiinni.

Viimeistään huviloiden edessä kelluvien veneiden lipuista voi päätellä omistajan kansalaisuuden. Saksa dominoi, mutta Ranskan ja Belgian lippuja näkyy myös runsaasti. Veneissä liehui myös Britannian lippuja sekä yksi Ruotsin lippu. Koillinen Espanja on helposti saavutettavissa autolla Keski-Euroopasta ja alkuvaiheen markkinointi onkin vakiinnuttanut asukaskunnan lähtömaat.

Merkillepantavaa on kiinteistövälitystoimistojen määrä, joita on kuin Töölössä kampaamoja. Iso osa välittäjistä vaikuttaa olevan saksalaista alkuperää. Asuntoja on kaupan todella paljon ja hintataso on espanjalaisittain kova. Yksittäisiä, valmistuvia tai kesken jääneitä rakennushankkeita näkyy kaduilla ja kanaaleissa. Kanaalien varressa olevat uudet talot ovat isoja ja arvokkaan näköisiä.

Kehityshanke ei mennyt kokonaisuutena aivan suunnitellusti, mutta taustalla toiminut vahva, ennakoiva visio yhdistettynä hyvään markkinointiin tuotti entiselle jättömaalle elinvoimaisen ja omaleimaisen alueen. Olisiko meillä Suomessakin aika kokeilla todellista aluekehitystä ilman liian rajaavia normeja?

Kirjoittaja työskentelee Etelä- ja Itä-Suomen aluejohtajana Sweco Ympäristö Oy:ssä.