YHDYSKUNTA
Alussa oli ympäristösihteeri, kynä ja valkoinen paperi
Välttämättömästä pahasta tuli kunnan vetovoimatekijä
Kun laki kuntien ympäristöhallinnosta astui voimaan
1.10.1986, ympäristösihteereille naureskeltiin. Mutta 30 vuodessa kuntien ympäristön hyvinvoinnista on tullut yksi tärkeim- mistä kuntien vetovoimatekijöistä.
Teksti Markku Vento
Ympäristönsuojelu on kokenut muutamassa viime vuosikymmenessä huiman muutoksen: jätehuoltolaki astui voimaan 1979, ja sitä seurasi laki kuntien ympäristönhallinnosta vuonna 1986. Suomen luontoa ryhdyttiin suojelemaan toden teolla lakien voimalla.
Suomessa oli totuttu siihen, että metsää ja vettä ja merta riittää, ja luonto pitää itse huolen itsestään. Mutta kaupungistumisen ja tehoteollistumisen myötä vesistöjen pilaantuminen ja salaisten kaatopaikkojen yleistyminen niin merillä kuin metsissäkin nosti esille käytännön toimien tarpeellisuuden.
Uuden lain mukaan yli 3.000 asukkaan kunnissa piti perustaa ympäristölautakunta ja myös ympäristönsuojeluun virka.
Alku oli tahmea: ensimmäisillä ympäristösihteereillä oli usein vastassaan ennakkoluuloja niin kuntahallinnon sisältä kuin ulkoakin. Ja parhaimmillaankin kuntahallinto suhtautui asiaan välinpitämättömästi, yhtenä niukkojen resurssien jakajana lisää.
Nykyään Helsingin kaupungin ympäristöpäällikkönä työskentelevä Päivi Kippo-Edlund aloitti työnsä Porvoon kaupungilla melko karuissa olosuhteissa.
– Kun aloitin, rupesin ensimmäisenä työnäni laatimaan valituskirjelmää Lahden kaupungin jätevesilupapäätöksestä ilman työpöytää eikä kirjoituskonettakaan. Olin organisaationi ainoa työntekijä, Päivi Kippo-Edlund kertoo.
Lahti oli laskenut vuosia puhdistetut jätevetensä Porvoon jokeen, joka oli pahasti saastunut aina merelle asti.
– Mutta oli hienoa huomata se tuki, jonka jokivarren muut kunnat asiassa antoivat. Ja kaikkein eniten on vuosikymmenten kuluessa palkinnut huomata, että Porvoonjoen veden laatu on parantunut: joki on ollut virkistyskäytössä jo pitkään ja samoin myös Porvoonjoen suiston merialue on nykyään paljon paremmassa kunnossa.
Alkuvuodet olivat tienraivaajan ja edelläkävijän uuras-tusta.
Mutta punainen lanka löytyi nopeasti: on kyettävä luomaan yhteistyötä muiden hallinnonalojen kanssa. Samoin yhteistyö myös kunnan yritysmaailman ja kolmannen sektorin kanssa oli erittäin tärkeää asian eteenpäin viemiseksi.
– Olennaista oli, että kunnan ympäristöhallinnolla oli todellista tietoa kunnan ympäristön tilasta: vain oikealla tiedolla pystyi uskottavasti perustelemaan tarvittavat toimenpiteet. Ja kun kuntalaiset huomasivat konkreettisia muutoksia ilman- ja vedenlaadussa, tuki ympäristönhallinnolle kasvoi ja siitä tuli luonnollinen osa kuntahallintoa, Kippo-Edlund kertoo.
Kaupungistuminen haastaa
luonnon monimuotoisuuden
Yksi käännekohtia ympäristönsuojelussa oli savupiipputeollisuuden saaminen mukaan ilman- ja vedenlaadun parantamiseen. Aluksi puhdistimia asennettiin piippuihin lainsäädännön pakottamina, mutta sittemmin asenne muuttui.
– Jo 1990-luvun loppupuolella yritykset alkoivat omaehtoisesti ottaa ympäristöasiat huomioon. Ympäristöjohtamisen käytännöt, esimerkiksi ISO 14001 -ympäristöjärjestelmästandardi vaikut- ti tähän, mutta myös yleisön ympäristötietoisuuden vahvistuminen.
– Ja tällä hetkellä vallitsee win-win -tilanne: kun yritys toimii ympäristöystävällisesti, se on samalla yritykselle myös kilpailukykyyn vaikuttava asia. Ympäristö kiittää, mutta myös asiakkaat kiittävät yritystä.
Nykyään Päivi Kippo-Edlund toimii Helsingin kaupungin ympäristöpäällikkönä.
– Helsingin ilmanlaadun raja-arvot eivät enää ylity kuin joissakin katukuiluissa typpidioksidin osalta. Ympäristöviranomaiset ovat kuitenkin edelleen suurien haasteiden edessä.
Kaupungistumisen uusi hyökyaalto on saanut Kippo-Edlundin mietteliääksi.
– Samalla kun ympäristötietoisuus on kaupunkilaisilla ja virkamiehillä korkea, kaupungistuminen uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Esimerkiksi alueiden käytön suunnittelussa kaupunkirakenteen tiivistäminen on erittäin tervetullutta, kun asiaa tarkastelee energiatehokkuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta. Mitä tiiviimmin kaupungit suunnitellaan, sitä vähemmän kuluu energiaa liikkumiseen ja sitä pienemmät kasvihuonekaasupäästöt. Hyvä.
– Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että ihmiset, eliöt ja ekosysteemit tarvitsevat tarpeellisen määrän kaupunkivehreätä voidakseen elää ja säilyä elinvoimaisina. Toisin sanoen tiiviillä kaupunkirakenteella on rajansa.
– Keskustelua siitä, kuinka paljon erilaisia viheralueita tarvitaan, käydään jatkuvasti, hän sanoo.
Kippo-Edlund viittaa mitä ilmeisimmin Helsingin yleiskaavaan, josta vastikään päätettiin kaupunginvaltuustossa. Kaupungin hallinnossa ja erityisesti kansalaiskeskustelussa nousi voimakkaasti esille kaupunkirakenteen tiivistämisen ja luontoalueiden määrän ja laadun välinen suhde.
Uusia ongelmia, kun
vanhat on ratkaistu
Kaikki on nyt hyvin? Vain ilmastonmuutos nousee uhaksi?
Ei aivan, ei itse asiassa sinne päinkään.
– Valitettavasti ympäristöasiat ovat muuttuneet entistä monimutkaisemmiksi. Muovipussit ja muu roska eivät enää suuressa määrin likaa rantoja, mutta mikroskooppinen muovirae menee läpi kaikkien puhdistamojen ja sitä valuu maalta hulevesien mukana: ja suoraan vesistöihin ja sieltä ekosysteemin ravintoketjuihin. Mikromuovin määriä vesistöissä tai vaikutuksia ei ole toistaiseksi vielä tutkittukaan kovin paljoa.
– Lääkejäämät on toinen iso ongelma: niiden puhdistaminen jätevesistä on käytännössä lähes mahdotonta ja ne joutuvat muilta osin puhdistetun purkuveden mukana luontoon.
– Ja hieman hauskaakin on se, että kun ympäristötietoisuus on nykyään kunnan asukkailla erittäin hyvä, myös vaatimustaso on huippuluokkaa: siinä olemme me kuntien ympäristöasiantuntijat vielä monta kertaa helisemässä!
– Asumisen tiivistäminen on hyvä ajatus liikenteellisesti ja hiilijalanjäljen kannalta: energiaa säästyy. Mutta samalla luonnon monimuotoisuus on uhattuna, kun kaupunki valtaa alaa luonnolta sielläkin, minne vihreitä keitaita on jätetty.
– Yhtenä ympäristöhallinnon tulevaisuuden kuvana tulee myös olemaan ajatus säännösten purusta, jossa päällekkäisiä rakenteita ja säännöksiä puretaan. Saman aikaisesti - toivon mukaan – tullaan meitä ihmisiä, kuntia ja yrityksiä yhä enemmän ohjaamaan ympäristöystävällisiin kulutusvalintoihin taloudellisten porkkanoiden avulla. Esimerkki tällaisesta taloudellisesta porkkanasta Helsingissä on, että ympäristökriteerimme täyttävä henkilöauto saa 50 % alennuksen parkkimaksuista keskustan alueella, ympäristöpäällikkö Päivi Kippo-Edlund pohtii. 
EU oli suuri murros: tehtävät lisääntyivät moninkertaisesti
– Erään näkemyksen mukaan ympäristölainsäädännöstä 80 prosenttia johtuu EU:n normi-impulsseista. Kuntapuolella lupa- ja valvonta-asiat ovat paisuneet huimasti ja käsittävät nyt noin puolet kaikista tehtävistä, Miira Riipinen sanoo.
■ Hiljan 30 vuotta täyttänyt Laki kuntien ympäristösuojelun hallinnosta KYHL toi ym- päristönsuojelun lakisääteisesti kunnalliselle viranomaistasolle. Ennen sitä kyse oli pitkälti vapaaehtoisesta luonnonsuojelusta ja yksittäisten kuntalaisten tai virkamiesten aktiivisuudesta.
Jos olivat resurssit pienet aluksi, olivat työtehtävätkin sen mukaisia: lausuntoja, kirjelmiä, asiantuntijuutta. Pienimmissä kunnissa oli tyypillisimmillään ympäristösihteeri teknisen toimen puolella ja lautakuntakin oli yhdistetty tekninen ja ympäristölautakunta.
– Alku oli vaatimaton: työpaikka sijaitsi kunnantalon peränurkassa ja ympäristösihteerille ehkä vähän naureskeltiin kuntahallinnossa. Mutta kun tehtäviin tuli lakisääteisiä toimia, merkitys korostui ja silloin myös työn näkyvyys, kertoo Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Miira Riipinen.
– Suuri muutos kuntien ympäristöhallinnossa tapahtui kansainvälisten sopimusten myötä. Ensin käyntiin polkaistiin Ríon ilmastokokous 1992 ja sen seurannaiset paikallisella tasolla, jotka jatkuvat edelleen kuntien ympäristö- ja ilmastotyönä ja ylipäätään kestävän kehityksen työnä.
Varsinainen big-bang koettiin Suomen liityttyä jäseneksi Euroopan Yhteisöön 1994.
– EU-jäsenyyttä voidaan pitää suurena murroskohtana. Kuntien ympäristöhallinnon työ muuttui lausuntojen antamisesta ja valistuksen jakamisesta enemmän kohti valvontaa ja lupa-asioiden hoitoa. Vaikka työmäärä kasvoi, kasvoivat myös vaikutusmahdollisuudet ja arvostus, kun käytössä oli kättä pidempää.
– Erään näkemyksen mukaan ympäristölainsäädännöstä 80 prosenttia johtuu EU:n normi-impulsseista. Kuntapuolella lupa- ja valvonta-asiat ovat paisuneet huimasti ja käsittävät nyt noin puolet kaikista tehtävistä.
Lainsäädännöllisten toimien lisäksi kuntien ympäristöhallinto koordinoi kunnan toimia ja edistää yhteistyötä niin kunnan sisällä kuin kuntien välilläkin. Ympäristöhallinto on myös kunnan keskeinen linkki koko ympäröivään yhteiskuntaan.
– Kaavayhteistyö on yksi tärkeimmistä ym- päristönsuojelun vaikuttamiskeinoista tänään, Riipinen sanoo.
– EU:n myötä haasteeksi tuli resurssien vähyys suhteessa tehtävien kasvuun. Kun resursseja ja kustannuksia kasvatettiin, oli pystyttävä vakuuttamaan kuntalaiset siitä, että panostus kannattaa.
Miira Riipinen ei epäröi miettiessään ympäristöhallinnon suurimpia saavutuksia.
– Kuntalaisten ympäristötietoisuuden kasvattaminen on ollut menestys. Tähän sisältyy myös se, että ymmärretään, että kaikilla asioilla on hintansa.
Taloudellisen matalasuhdanteen aikana talouden ja ympäristön kytkeytymisellä on omat haasteensa.
– Huonossa taloudellisessa tilanteessa pitäisi pystyä näyttämään ympäristönsuojelun välilliset kustannushyödyt, jotta kuntalaiset näkevät, mitä konkreettista hyötyä ympäristöhallinnon toimista on.
Hallituksen peräänkuuluttamat norminpurkutalkoot ovat yksi lisähaaste. Vuosikymmenien kuluessa on ympäristösääntelyä kehitetty tiukentuviin tavoitteisiin sopivaksi. Osa sääntelystä ja rakenteista on edelleen hyvin tarpeellisia, mutta päällekkäisiäkin rakenteita löytyy.
– Tämä täytyy tehdä huolellisesti: vaarana on, että puretaan tärkeitä rakenteita vain purkamisen vuoksi. Säädöksiä ja rakenteita on järkevä käydä läpi, kun tavoitellaan hallinnon sujuvuutta, mutta sitä ei tule tehdä pykälä kerrallaan vaan kokonaisuuksina. On tarkkaan mietittävä, miten purkua tehdään, sillä ympäristöhallinnon keventäminen on osittain ristiriidassa kasvaneiden vaatimusten kanssa.
– On haluttu turvata puhdas ja terveellinen elinympäristö sekä monimuotoinen luonto ja ehkäistä pilaantuminen: siksi on säännökset. Jos halutaan purkaa rakenteita, on mietittävä myös tavoitteita. Itse näen, että sujuvoittaminen onnistuu parhaiten viranomaisten yhteistyön kautta, Riipinen sanoo.
– Lisähaasteita ympäristöhallinto saa lähestyvästä maakuntauudistuksesta.
Kuntaliitossa on seurattu tyytyväisenä ympäristöhallinnon menestyksekästä kehittymistä 30 vuoden aikana.
– Ympäristöasiat ovat jo imagojuttu: ympä- ristöihmisiä halutaan yhä useammin päättäjien pöytään. Myös sijoittavat ovat huoman- neet luonnonvarojen rajallisuuden ja monia hankkeita ja rahoituksia ohjaavat nykyään ympäristöarvot.
– Markkinavoimatkin ovat todella alkaneet ohjata yhdyskuntien kehittämistä kestävään suuntaan, tiimiesimies Miira Riipinen Kuntaliitosta iloitsee. 
EU oli suuri murros: tehtävät lisääntyivät moninkertaisesti
– Erään näkemyksen mukaan ympäristölainsäädännöstä 80 prosenttia johtuu EU:n normi-impulsseista. Kuntapuolella lupa- ja valvonta-asiat ovat paisuneet huimasti ja käsittävät nyt noin puolet kaikista tehtävistä, Miira Riipinen sanoo.
■ Hiljan 30 vuotta täyttänyt Laki kuntien ympäristösuojelun hallinnosta KYHL toi ym- päristönsuojelun lakisääteisesti kunnalliselle viranomaistasolle. Ennen sitä kyse oli pitkälti vapaaehtoisesta luonnonsuojelusta ja yksittäisten kuntalaisten tai virkamiesten aktiivisuudesta.
Jos olivat resurssit pienet aluksi, olivat työtehtävätkin sen mukaisia: lausuntoja, kirjelmiä, asiantuntijuutta. Pienimmissä kunnissa oli tyypillisimmillään ympäristösihteeri teknisen toimen puolella ja lautakuntakin oli yhdistetty tekninen ja ympäristölautakunta.
– Alku oli vaatimaton: työpaikka sijaitsi kunnantalon peränurkassa ja ympäristösihteerille ehkä vähän naureskeltiin kuntahallinnossa. Mutta kun tehtäviin tuli lakisääteisiä toimia, merkitys korostui ja silloin myös työn näkyvyys, kertoo Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Miira Riipinen.
– Suuri muutos kuntien ympäristöhallinnossa tapahtui kansainvälisten sopimusten myötä. Ensin käyntiin polkaistiin Ríon ilmastokokous 1992 ja sen seurannaiset paikallisella tasolla, jotka jatkuvat edelleen kuntien ympäristö- ja ilmastotyönä ja ylipäätään kestävän kehityksen työnä.
Varsinainen big-bang koettiin Suomen liityttyä jäseneksi Euroopan Yhteisöön 1994.
– EU-jäsenyyttä voidaan pitää suurena murroskohtana. Kuntien ympäristöhallinnon työ muuttui lausuntojen antamisesta ja valistuksen jakamisesta enemmän kohti valvontaa ja lupa-asioiden hoitoa. Vaikka työmäärä kasvoi, kasvoivat myös vaikutusmahdollisuudet ja arvostus, kun käytössä oli kättä pidempää.
– Erään näkemyksen mukaan ympäristölainsäädännöstä 80 prosenttia johtuu EU:n normi-impulsseista. Kuntapuolella lupa- ja valvonta-asiat ovat paisuneet huimasti ja käsittävät nyt noin puolet kaikista tehtävistä.
Lainsäädännöllisten toimien lisäksi kuntien ympäristöhallinto koordinoi kunnan toimia ja edistää yhteistyötä niin kunnan sisällä kuin kuntien välilläkin. Ympäristöhallinto on myös kunnan keskeinen linkki koko ympäröivään yhteiskuntaan.
– Kaavayhteistyö on yksi tärkeimmistä ym- päristönsuojelun vaikuttamiskeinoista tänään, Riipinen sanoo.
– EU:n myötä haasteeksi tuli resurssien vähyys suhteessa tehtävien kasvuun. Kun resursseja ja kustannuksia kasvatettiin, oli pystyttävä vakuuttamaan kuntalaiset siitä, että panostus kannattaa.
Miira Riipinen ei epäröi miettiessään ympäristöhallinnon suurimpia saavutuksia.
– Kuntalaisten ympäristötietoisuuden kasvattaminen on ollut menestys. Tähän sisältyy myös se, että ymmärretään, että kaikilla asioilla on hintansa.
Taloudellisen matalasuhdanteen aikana talouden ja ympäristön kytkeytymisellä on omat haasteensa.
– Huonossa taloudellisessa tilanteessa pitäisi pystyä näyttämään ympäristönsuojelun välilliset kustannushyödyt, jotta kuntalaiset näkevät, mitä konkreettista hyötyä ympäristöhallinnon toimista on.
Hallituksen peräänkuuluttamat norminpurkutalkoot ovat yksi lisähaaste. Vuosikymmenien kuluessa on ympäristösääntelyä kehitetty tiukentuviin tavoitteisiin sopivaksi. Osa sääntelystä ja rakenteista on edelleen hyvin tarpeellisia, mutta päällekkäisiäkin rakenteita löytyy.
– Tämä täytyy tehdä huolellisesti: vaarana on, että puretaan tärkeitä rakenteita vain purkamisen vuoksi. Säädöksiä ja rakenteita on järkevä käydä läpi, kun tavoitellaan hallinnon sujuvuutta, mutta sitä ei tule tehdä pykälä kerrallaan vaan kokonaisuuksina. On tarkkaan mietittävä, miten purkua tehdään, sillä ympäristöhallinnon keventäminen on osittain ristiriidassa kasvaneiden vaatimusten kanssa.
– On haluttu turvata puhdas ja terveellinen elinympäristö sekä monimuotoinen luonto ja ehkäistä pilaantuminen: siksi on säännökset. Jos halutaan purkaa rakenteita, on mietittävä myös tavoitteita. Itse näen, että sujuvoittaminen onnistuu parhaiten viranomaisten yhteistyön kautta, Riipinen sanoo.
– Lisähaasteita ympäristöhallinto saa lähestyvästä maakuntauudistuksesta.
Kuntaliitossa on seurattu tyytyväisenä ympäristöhallinnon menestyksekästä kehittymistä 30 vuoden aikana.
– Ympäristöasiat ovat jo imagojuttu: ympä- ristöihmisiä halutaan yhä useammin päättäjien pöytään. Myös sijoittavat ovat huoman- neet luonnonvarojen rajallisuuden ja monia hankkeita ja rahoituksia ohjaavat nykyään ympäristöarvot.
– Markkinavoimatkin ovat todella alkaneet ohjata yhdyskuntien kehittämistä kestävään suuntaan, tiimiesimies Miira Riipinen Kuntaliitosta iloitsee.