SUOMEN KUNTATEKNIIKAN YHDISTYS

SKTY:n vuosikokouksen osanottajia kesäkuussa 1994 Vantaalla. Kokouksessa tehtiin merkittäviä sääntömuutoksia. Yhdistyksen ja sen jäsenlehden nimi muuttui ja  yhdistyksen jäsenkelpoisuutta  laajennettiin. Vahvistuvia yhteyk­siä itsenäistyneen Viron kunta­teknikoihin osoitti Kunnallistekniikan päivien­ toisen ja kolmannen päivän ohjelman järjestäminen ­Tallinnassa.
SKTY:n vuosikokouksen osanottajia kesäkuussa 1994 Vantaalla. Kokouksessa tehtiin merkittäviä sääntömuutoksia. Yhdistyksen ja sen jäsenlehden nimi muuttui ja yhdistyksen jäsenkelpoisuutta laajennettiin. Vahvistuvia yhteyk­siä itsenäistyneen Viron kunta­teknikoihin osoitti Kunnallistekniikan päivien­ toisen ja kolmannen päivän ohjelman järjestäminen ­Tallinnassa.

SKTY:n yhdeksän vuosikymmentä - osa 7

Muutosten vuosikymmen

1990-luvulle siirryttiin vapautuneiden rahamarkkinoiden ja reippaan nousukauden vauhdittamana. Kun sitten maailmantalous sukelsi, Neuvostoliitto hajosi ja sen myötä Suomen idänkaupasta olivat pian jäljellä vain mehukkaat muistot. Muutos näkyi parin vuoden viipeellä selvästi myös kunnissa.

SKTY:n puheenjohtajana vuoden 1991 alussa aloittanut Helsingin rakennusviraston virastopäällikkö Reijo Korhonen kirjoitti vuoden ensimmäisen Kunnallistekniikka-lehden pääkirjoituksessa aiheista, jotka ovat nyt - neljännesvuosisata myöhemmin - jälleen ajankohtaisia: ”Maailmassa on parina viime vuotena koettu dramaattisempia muutoksia kuin koskaan sodan jälkeen… Raskain seuraus olisi se, että kunnat joutuisivat omien asukkaidensa lisäksi huolehtimaan myös hallitsemattomista pakolaisvirroista. Näköpiirissä on jo pitkään ollut käyttötalouden tiukkeneminen. Kunnallistekniikalle asetetaan kuin luonnostaan kovimmat säästöhaasteet… Perinteinen toimintatapa ei tällöin riitä.”

Kuntatekniikan tekijöille jyvitettiin heti aluksi ehkä vähän enemmänkin kuin oma osuus kuntatalouden sopeutustarpeesta. Rekrytoinnit lopetettiin, väkeä vähennettiin reippaasti erityisesti luonnollisen poistuman avulla. Kunnissa pohdittiin kuntatekniikan palvelutuotannon organisointia ja yksityisten palvelujen laajempaa käyttöä. Yhdyskuntarakentamista keskeisesti ohjaavaa rakennuslakia uudistettiin vaiheittain, kunnes vuosikymmenen lopulla saatiin uusi maankäyttö- ja rakennuslaki. Kunnallistekniikka-lehdessä oli moneen otteeseen esillä huoli yhdyskuntarakenteen hajautumisesta.

SKTY:n jäsenistöä valistettiin tulevaa EY-jäsenyyttä silmällä pitäen muun muassa julkaisemalla Eurooppa-asioista Kunnallistekniikka-lehden teemanumero 1/1992. Lehti uudistui tuolloin muutoinkin niin ulkoasun kuin sisällönkin osalta, kun kesällä 1991 päätoimittajaksi valittiin diplomi-insinööri Kari Ojala. Hän oli lehden toistaiseksi pitkäaikaisin päätoimittaja ja toimi tehtävässään vuoteen 2003 saakka.

Kunnan vastuulla olevat jätehuoltopalvelut organisoitiin vuosikymmen stivat Jätelaitosyhdistys ry:n 1996. Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamo valmistui 1994. Tampereelle puuhattiin pikaraitiotietä tarmokkaasti jo vuosikymmenen alussa ja raitiovaunujen arveltiin ajavan Hämeenkatua vielä viime vuosituhannen puolella. Tätä kirjoitettaessa hanke näyttäisi vihdoin toteutuvan.

Viron itsenäistyttyä SKTY:lle avautui mahdollisuuksia vahvistaa yhteyksiä Suomenlahden eteläpuolelle. Vuoden 1994 Kunnallistekniikan päivien toinen ja kolmas päivä järjestettiinkin Tallinnassa ja sen lähiympäristössä. Sittemmin SKTY muun muassa antoi asiantuntija-apua Viron kuntatekniikan yhdistyksen perustamiseksi.

SKTY:n jäsenmäärä oli kasvanut tasaisesti vuosikymmeniä. 700 jäsenen raja saavutettiin 80-luvun puolivälissä. Pian tuon jälkeen jäsenmäärä alkoi hienoisesti laskea ja yhdistyksessä herättiin pohtimaan keinoja turvata laaja jäsenpohja. Syksyllä 1992 hallitus asetti toimikunnan selvittämään mahdollisuuksia avata jäsenyys useille muillekin kuntatekniikan tekijöille kuin teknillisen korkeakoulu- tai opistotutkinnon suorittaneille kuntien palveluksessa oleville henkilöille. Vuoden lopulla hallitus varasi ennakoivasti Kuntatekniikka-nimen tavaramerkiksi sekä lehden että koulutustilaisuuden nimenä.

Jäsenkelpoisuuden laajentamiseksi tarvittua säätömuutosta käsiteltiin kahdessa vuosikokouksessa ja se hyväksyttiin Vantaalla kesäkuussa 1994. Samalla myös yhdistyksen nimi sai nykyisen muotonsa. Lehden nimi muuttui vastaavasti vuoden 1995 alussa. Kuntatekniikka-lehden ja SKTY:n yhteiset internet-sivut avattiin 1998.

Paavo Taipale Lähde: Kunnallistekniikka-Kommunalteknik -lehden vuosikerrat 1990–1994 ja Kunta- tekniikka-lehden vuosikerrat 1995-1999.

Omaisuudenhallinta keskusteluttaa SKTY:ä

Suomen kuntatekniikan yhdis­tyk­sen uusin julkaisu näki päivänvalon Lahden syyspäivillä 18.10. 2016. Julkaisun kirjoittajat Ville Alatyppö ja Jyrki Paavilainen käänsivät al- ku­peräisen Australian kuntatek­niikan yhdistyksen julkaisun suomeksi ja samalla myös kansallistivat oppaan.

Kuntainfran omaisuudenhallinta pikaopas on teos jokaisen kuntatekniikan ammattilaisen käyttöön. Oppaan tarkoituksena on yhtenäistää Suomen kuntien infrahallintaa ja tehdä sitä samalla taloudellisesti.

Omaisuudenhallinta halutaan nähdä johtamisen toimintamallina, jonka avulla organisaatio pystyy vastaamaan muun muassa palvelutasoon, kysyntään, rahoitukseen sekä omaisuuteen ja sen kuntoon liittyviin kysymyksiin.

Alustava vastaanotto kirjalle on ollut hyvä ja sitä pidetään juuri tarpeeseen tulleena. Voimme siis SKTY:läisinä olla taas ylpeitä uudesta julkaisusta, joka tulee kulumaan kuntatekniikan ammattilaisten käsissä. Tarkoituksena on tehdä julkaisun lisäksi erilaisia työkaluja mm. analyysien tekemistä varten.

Oppaan ja omaisuuden hallintaan liittyvien toimien kaikki oikeudet kuuluvat SKTY:lle ja olemme tehneet yhteistyösopimuksen toiminnastamme Australian yhdistyksen kanssa.

Toimisto on koko syksyn käynyt täydellä teholla, jos sitä vertaisi laivaan. Olemme kurssissa ja nopeus on hyvä, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme eli tarjota jäsenistöllemme osaamista ja verkottumista tulevina vuosina. Hallituksen linjaseminaarissa todettiin vuonna 2012 vuosille 2013 – 2020 tehdyn strategian olevan urallaan ja suuria viilauksia ei tarvita. Toiminnan muuttuessa vapaaehtoistoiminnasta määrätyn tavan mukaiseen, palkallisten toimijoiden toteutukseksi, on sääntöihin tulossa ensi vuosikokouksessa joitakin muutoksia.

Samalla Suomen Kuntatekniikan yhdistys tulee saamaan eettiset sääntönsä, mikäli vuosikokous hallituksen esityksen hyväksyy. Ensin eettiset säännöt kuitenkin käydään läpi jäsenkeskusteluissa verkon kautta sähköpostitse.

Ensi vuoden Kuntatekniikan päivät 11-13 toukokuuta ovat Jyväskylässä ja odotamme sinne runsasta osanottoa. Ohjelma tulee rakentumaan kolmelle rinnakkaiselle luentosarjalle, joista yhdessä kuulemme englannin kielellä kansainvälisten vieraiden toimesta. Teemana päivillä on KT yhdistää – löydä kumppani, joka on myös YT-näyttelyn teema.

Keväällä järjestämme myös opintomatkan keskeiseen Eurooppaan huhtikuun aikana. Alustavasti on suunnitelmissa käydä tutustumassa Hollannin, Belgian ja Ranskan kuntatekniikan osaamiseen ja hakea mallia muun muassa pyöräilyyn, joka tuleekin olemaan seuraavien vuosien hitti pääkaupunkiseudulla. Toivottavasti kaikille pyöräilyreiteille löydetään turvalliset väylät kaupunkien keskustoissa tai sitten kevyt liikenne voitaisiin nostaa toiseen kerrokseen.

Näitä miettien ja kevyitä lumi- sateita toivoen.

Petri, toiminnanjohtajanne

På svenska

Föreningens nyaste handbok om Asset Management har nu publicerats. Handboken publicerades på höstdagarna i Lahtis den 18.10.2016 och har redan fått en fint mottagande. Handboken är skriven av Ville Alatyppö och Jyrki Paavilainen, som delvis har översatt den australienska föreningens handbok och delvis tillämpat den australienska handboken till finska förhållanden.

Denna nya handbok är ett verktyg för varje expert inom kommunaltekniken. Målet med publikationen är att standardisera hanteringen, ledningen och skötseln av infrastrukturen i våra kommuner. Handboken strävar främst till att ge verktyg till ett effektivt och ekonomiskt ledarskapssystem, och ge hela organisationen verktyg till att hantera helheter så som servicenivå, efterfrågan samt finansiering av infrastrukturen.

Den första responsen boken fått är att den verkligen är aktuell. Det är ännu meningen att föreningen skapar verktyg för kommunerna till att t.ex. göra olika analyser inom asset management. FKTF behåller alla rättigheter till handboken och verktygen. FKTF har gjort ett samarbetskontrakt gällande asset management med den australienska föreningen.

Styrelsen träffades i oktober

FKTF:s styrelse möttes i oktober och utvärderade bl.a. förverkligandet av den nuvarande strategin för åren 2013-2020 som godkänts år 2012. Styrelsen konstaterade att föreningen nått sina mål hittills. Föreningens funktion har ändrat en hel del sedan arbetet gått över från frivillig basis till en organisation med anställda arbetare. På grund av detta är en del nya regler inom föreningen på kommande nästa år.

Föreningen kommer också att få sina egna etiska regler ifall årsmötet godkänner styrelsens förslag. Innan beslutet kommer det att vara möjligt för medlemmarna att delta i diskussionen kring de etiska reglerna. Diskussionen kommer att ordnas digitalt.

Kommunaltekniska dagarna 2017

Nästa Kommunaltekniska dagar kommer att ordnas 11-13 maj i Jyväskylä. Vi förväntar oss ett stort deltagande! Det kommer att ordnas föreläsningar parallellt i tre salar. I en av salarna kommer det att hållas presentationer på engelska av våra internationella gäster. Temat för dagarna kommer att vara Kommunaltekniken förenar - hitta en partner, som också kommer att vara temat för den samhällstekniska mässan som ordnas i samband med de Kommunaltekniska dagarna.

På våren i april kommer vi också att ordna en exkursion till centrala Europa. Den preliminära planen är att bekanta oss med kommunaltekniken i Holland, Belgien och Frankrike. Vi har tänkt oss att speciellt bekanta oss med lösningar för cykeltrafiken, som kommer att vara ett aktuellt ämne även i framtiden.

Hösthälsningar, Johanna Nyberg

Suomen

kuntatekniikan

yhdistys

Kettutie 2

00800 Helsinki

www.kuntatekniikka.fi

Finlands kommuntekniska förening

Rävvägen 2

00800 Helsingfors

www.kuntatekniikka.fi

Toimihenkilöt

Toiminnanjohtaja/Verksamhetsledare

Petri Koivula

toiminnanjohtaja, DI

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 040 125 1570, 040 838 8018

petri.koivula@kuntatekniikka.fi

JÄRJESTÖASSISTENTTI

Maarit Mäki-Rayo

järjestöassistentti, FK

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 050 3075077

maarit.maki-rayo@kuntatekniikka.fi

Pääsihteeri/ Generalsekreterare

Ville Alatyppö

yksikönjohtaja, DI, eMBA

Stara, kaupunkitekniikan ylläpito

PL 1570, 00099 Helsingin kaupunki

puh. (09) 310 39943, 040 334 5430

ville.alatyppo@hel.fi, www.hel.fi/stara

Kokousmestari/Konferensmästare

Toimittaja/Redaktör

Jyrki Vättö

kunnossapitopäällikkö, MSc

Vantaan kaupunki

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 043 8249311

jyrki.vatto@vantaa.fi,

jyrki.vatto@kolumbus.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Anna Tienvieri

ylläpitoinsinööri, DI

Rakennusvirasto, Katu- ja puisto-osasto

PL 1515, 00099 Helsingin kaupunki

puh. 040 7519943

anna.tienvieri@hel.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Jyrki Paavilainen

aluejohtaja

Sweco Ympäristö, Etelä- ja Itä-Suomi

Ratamestarinkatu 7a (PL 88)

00521 Helsinki

p 0400 719 017

jyrki.paavilainen@sweco.fi

SKTY:n julkaistutoiminnasta vastaa

Anna Tienvieri

Suomen

kuntatekniikan

yhdistys

Kettutie 2

00800 Helsinki

www.kuntatekniikka.fi

Finlands kommuntekniska förening

Rävvägen 2

00800 Helsingfors

www.kuntatekniikka.fi

Toimihenkilöt

Toiminnanjohtaja/Verksamhetsledare

Petri Koivula

toiminnanjohtaja, DI

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 040 125 1570, 040 838 8018

petri.koivula@kuntatekniikka.fi

JÄRJESTÖASSISTENTTI

Maarit Mäki-Rayo

järjestöassistentti, FK

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 050 3075077

maarit.maki-rayo@kuntatekniikka.fi

Pääsihteeri/ Generalsekreterare

Ville Alatyppö

yksikönjohtaja, DI, eMBA

Stara, kaupunkitekniikan ylläpito

PL 1570, 00099 Helsingin kaupunki

puh. (09) 310 39943, 040 334 5430

ville.alatyppo@hel.fi, www.hel.fi/stara

Kokousmestari/Konferensmästare

Toimittaja/Redaktör

Jyrki Vättö

kunnossapitopäällikkö, MSc

Vantaan kaupunki

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 043 8249311

jyrki.vatto@vantaa.fi,

jyrki.vatto@kolumbus.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Anna Tienvieri

ylläpitoinsinööri, DI

Rakennusvirasto, Katu- ja puisto-osasto

PL 1515, 00099 Helsingin kaupunki

puh. 040 7519943

anna.tienvieri@hel.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Jyrki Paavilainen

aluejohtaja

Sweco Ympäristö, Etelä- ja Itä-Suomi

Ratamestarinkatu 7a (PL 88)

00521 Helsinki

p 0400 719 017

jyrki.paavilainen@sweco.fi

SKTY:n julkaistutoiminnasta vastaa

Anna Tienvieri