Kahdeksankymmentä-luvun puolessa välissä ensiesiintymisensä teki Paluu tulevaisuuteen - elokuvan lisäksi laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta, joka toi raamit kuntien ympäristönsuojelun organisoitumiselle ja tehtäville. Samalla tavoin kuin elokuvassa palattiin 30 vuotta ajassa taaksepäin, on tänä vuonna palattu muistelemaan, miten ympäristönsuojelu on muuttunut kunnissa ensimmäisen kolmen vuosikymmenen aikana.

Seitsemänkymmentä-luvun lapsena olin tuolloin 80-luvun puolenvälin kieppeillä huomattavasti kiinnostuneempi Michael J. Foxista ja salamalla toimivasta DeLorean DMC-12:sta kuin vesiensuojelusta tai uhanalaisista kasveista. Mutta vaikka ei nyt ihan kolmeakymmentä vuotta kunnan ympäristöviranhaltijan hommia ole (vielä) tullutkaan hoidettua, niin reilut puolet kuitenkin. Ja kun lähes koko tähänastisen työurani olen kunnallisella puolella viihtynyt, niin alkuajoiltakin on jotain korvan taakse tarttunut.

* * *

30 vuotta sitten kunnille annettiin tehtäväksi omalta osaltaan edistää ympäristönsuojelua ja tavoitteena oli turvata kunnan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava elinympäristö. Kasvanut muuttoliike kaupunkeihin toi tarpeita ympäristönsuojelulle: päästöjä piti rajoittaa, melua vähentää, luontoa suojella ja säästää rakentamiselta ja jätehuoltoa järjestää. Toki nämä tarpeet ovat edelleen olemassa, mutta mukaan on tullut myös paljon muuta.

Alkuaikojen luonnonsuojelupainotteisesta tehtäväkentästä siirryttiin jo 90-luvulla kestävän kehityksen ajatusten myötä moninäkökulmaiseen lähestymistapaan: ympäristönsuojelussa ekologian rinnalle nousivat aluksi vähän vierastetutkin talous, kulttuurisuus ja sosiaalinen hyvinvointi. Samalla ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväkenttä kunnissa alkoi laajeta lainsäädännön kehittyessä - kymmenessä vuodessa sovellettavien säädösten määrä viisinkertaistui. Eikä ”kehitys” päättynyt tähän…

2000-luvulle tultaessa ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävät liittyivät entistä enemmän laillisuusvalvontaan ja valvontaviranomaisen rooli vahvistui. Vuosituhannen vaihteessa lainsäädäntöä tiivistettiin yhdistämällä ilmansuojelu-, meluntorjunta- ja ympäristölupamenettelylait ympäristönsuojelulaiksi, josta tuli ympäristön pilaantumisen torjunnan yleislaki.

Samalla eri lakeihin liittyvät lupamenettelyt yhdistettiin yhteen lupaan, ympäristölupaan. Toiminnanharjoittajan, naapurin ja jopa ympäristöviranomaisen näkökulmasta tämä selkeytti toimintatapaa, kun yhteen toimintaan liittyvät ympäristöasiat saatiin koottua yhteen lupapaperiin. Tämä kehityslinja on jatkunut: viimeisimpänä uudistuksena on viime heinäkuulta kallionlouhintaan liittyvien maa-aines- ja ympäristölupien yhdistäminen yhteen ja samaan lupaan.

* * *

Maailma muuttuu ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväkenttä on laajentunut alkuaikojen luonnonsuojelupainotteisesta toiminnasta yhä laajenevan laillisuusvalvonnan kautta kunnan strategiseen ympäristötyöhön. Ympäristöasiat ujuttautuvat vahvemmin ja vahvemmin osaksi kuntien jokapäiväistä toimintaa ympäristöjohtamisen, kiertotalouden ja resurssiviisauden kautta. Kestävä kehitys on tehnyt paluun tulevaisuuteen ja uudet, nopeastikin kehittyvät toimintatavat tuovat meille viranomaisille haasteita pysyä kyydissä, mutta myös suuria mahdollisuuksia edistää ympäristötyötä, jos vain uskallamme kokeilla uutta.

Paluu tulevaisuuteen II toi Michael J. Foxin vuoteen 2015 ja kulkupeliksi leijulaudan, joka nykyään olisi vain yksi kevyenliikenteen kulkuväline muiden tasapainolautojen ja moottoroitujen potkulautojen joukossa.

Mitä sitten on kuntien ympäristönsuojelun hallinto II tai 2.0? Paluu tulevaisuuteen, loikka vuoteen 2030?

Ilmastonmuutos on hidastunut, jäte ei ole jätettä vaan materiaalia, energia tuotetaan uusiutuvilla, leijubussit ovat arkipäivää? Olemmeko me ympäristönsuojeluviranhaltijat tehneet itsemme tarpeettomiksi?

No, tuskinpa, vaikka ymmärrys ympäristön rajallisuudesta ja merkityksestä yksilön ja yhteisön hyvinvoinnille lienee jo siinä vaiheessa jokapäiväistä nyhtökauraa kaikille. Ja ehkäpä silloin leijubussit ladataan salamoista talteen otetulla energialla.