Kunnat vastaavat kaduistaan ja teistään, ja kuntien rooli tienpitäjänä on kiinteässä yhteydessä tieliikenteen turvallisuuteen. Kunnat toteuttavat sen infran, jossa on paikka kaikille kulkijoille ja jossa liikutaan liikennesääntöjen mukaan. Tieliikennelainsäädäntö on kuitenkin purkukunnossa, eikä sen soveltaminen ole enää riittävän selkeää.

Tieliikennelakia on paikattu ja parsittu, ja siinä on kymmeniä kumottuja ja lisättyjä pykäliä alkuperäiseen versioon verrattuna. Meillä on yli 200 liikennemerkkiä, kymmeniä lisäkilpiä, tiemerkintöjä ja liikennevaloja eri väreissä. Meillä on käytössä kulkupelejä, joita lainsäädäntömme ei tunne. Kaikista kulkijoista emme pysty edes sanomaan, ovatko ne ajoneuvoja vai jalankulkijoita. Meillä on numeroituja teitä ja nimettyjä katuja, meillä on pihoja ja toreja, mutta me emme aina tiedä, mikä on tie tai risteys.

* * *

Ei hätää, lain kokonaisuudistus on valmisteilla.

Mitä sitten muutetaan? Ei kai oikeanpuoleisen liikenteen pääperiaatteita voida muuttaa. Tiukkaa voi tehdä sekin, jos keskeisiä väistämissääntöjä käännetään uuteen uskoon. Kaikista lain heikkouksista huolimatta siinä on monta tärkeää kohtaa, joita ei saa menettää. Tarvitaan siis jotakin uutta ja jotakin vanhaa. Parhaimmillaan tieliikennelainsäädännön uudistus luo kunnille oivan mahdollisuuden parantaa liikenneturvallisuutta.

Kirjava joukko yksittäisiä turvallisuusasioita pyörii mielessä. Nopeus, tai pikemminkin se äkkipysähdys, on tunnetusti iso tekijä tieliikenteessä. Olisiko nyt aika yleisrajoituksen alentamiselle? Nopeuksien laskuvaraa olisi sekä taajamissa että taajamien ulkopuolella. Taajamissa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus on otettava ykköstavoitteeksi, ja 30 km/h nopeusrajoituksen nykyistä laajemmasta käytöstä olisi suuri hyöty turvallisuudelle.

Ajonopeudet vaikuttavat suoraan myös suojatieturvallisuuteen. Suojatiekuolemille on jo aika laittaa loppu. Onko suojateitä nykyisin osaksi väärissä paikoissa? Pelkät raidat asvaltissa eivät suojaa kulkijaa. Suojateiden rakenteet ja valaistus on laitettava kuntoon ja myös automaattista valvontaa on otettava käyttöön.

Liikenneturva ottaa omalta osaltaan vastuuta vahvistamalla sosiaalista painetta ja vaikuttamalla asenteisiin.

* * *

Menneenä kesänäkin tilanpuutetta ja tuskaa on ollut kirjavalla jalankulkijajoukolla ja kasvavalla määrällä pyöräilijöitä. Mitä sitten tapahtuu, kun samaa tilaa tulevat pikapuoliin jakamaan uudet moottoroidut kuljettimet ja kevyet sähköajoneuvot? Helppoja ratkaisuja ei taida olla, mutta liikennerauhan soisi laskeutuvan ihmisten mieliin, että pahemmalta sotkulta selvittäisiin.

Pientä säästöä ja paikoin selkeyttäkin voitaisiin saada aikaan, jos kunnissa harkittaisiin, ovatko kaikki käytössä olevat liikennemerkit välttämättömiä.

Hyvät kuntapäättäjät, vähentäkää liikennemerkkejä, mutta älkää sammuttako katuvaloja turhan herkästi. Autoilla näkee ajella, mutta kävellen ja pyörällä voi olla tekemistä pimeillä kaduilla.

Niin, ja voidaanko pyörätien jatkeen tiemerkintä unohtaa kokonaan? Se ei ole alkuunkaan yksinkertainen eikä helposti ymmärrettävä asia. Pyörätien jatkeen merkinnästä ei voi päätellä ajojärjestystä, ja se sekoitetaan usein suojatiesääntöihin. Pyörätien jatke ei myöskään välttämättä tarkoita sitä, että pyörätie jatkuu ajoradan toisella puolella. Näin tiemerkinnän ohjaava merkityskin häviää. Tästä onkin hyvä jatkaa norminpurkua.