PÄÄKIRJOITUS
WOW keskelle kaupunkia
Arkkitehtonisesti hätkähdyttävät rakennukset ovat olleet viime vuosina kovassa huudossa maailmalla. Ja puheenaiheena Suomessa. Puhutaan wow-arkkitehtuurista.
Espanjan baskimaan Bilbaossa sijaitsevaa Guggenheim-museota on pidetty usein esimerkkinä siitä, kuinka jokin erikoisen näköinen rakennus jo sinällään riittää nostamaan kaupungin matkailukohteeksi ja koko alueen taloudelliseksi veturiksi.
Helsingissä on käyty enemmän ja välillä vähemmän vilkasta keskustelua juuri Guggenheim-museon saamisesta vetonaulaksi. Arkkitehtuuri-kilpailukin jo järjestettiin, mutta vielä ei ole lapiota maahan työnnetty.
Helsinki ei ole Bilbao, joka ennen Ison-G:n saapumista oli kuihtuva Espanjan pohjoisrannikon satamakaupunki, mutta joka sai aivan uuden elämän taidemuseon myötä. Positiivinen kierre on nostanut Bilbaon ensin Espanjan, sitten Euroopan ja nyt jo maailmankartalle.
Jos Helsinki olisi halunnut laajentaa museotarjontaansa, kaupunki olisi voinut solmia yhteistyön vaikkapa Pariisin Pompidou-museon tai Pietarin eremitaasin kanssa. Nämä nimittäin ovat laajentaneet repertuaariaan ulkomaille, ja ihan järkevään hintaankin - ilman velvoitetta uudisrakennuksen pystyttämisestä.
Helsinkihän ei ole kuihtuva satamakaupunki, mutta kieltämättä sen suosituimmat turistivetonaulat ovat olleet Temppeliaukion kirkko ja Senaatintori.
Kuluneena keväänä päästiin kuitenkin wow:n makuun eikä se huudahdus johtunut Guggenheimista: Helsingin Hernesaareen valmistui Löyly-sauna- ja ravintolakompleksi. Se jos joku on tämän päivän wow-arkkitehtuuria. Ja Avanto Arkkitehtien suunnittelema rakennus on saanut ansaittua huomiota ulkomailla New York Timesia myöten.
NYT:n mukaan rakennusliikkeet pitivät Löylyn designia niin haasteellisena, ettei hankkeesta saatu edes tarjouksia. Niinpä budjetti kolminkertaistui. Eikä kaikkein pienin meriitti ole New Yorkissa se, että Löyly on Suomen ensimmäinen FSC-projektisertifioitu kohde. Sen puu on peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä.
Mutta aina ei tarvitse wow-arkkitehtuurista tulla huh-kassakriisiä. Siitä on Lahden uusi matkakeskus erinomainen esimerkki: Allianssi-hankkeena toteutettu rakentaminen pysyi hyvin budjetissa, mutta silti siitä tuli paitsi toimiva, myös komea rakennus.
Matkakeskuksen kuparinhohtoinen terminaalialue toi kaupungin paraatipaikalle korkeatasoisen arkkitehtuurin maamerkin. Samalla pystyttiin luomaan järkevät ja toimivat tilat kasvavan kaupunkikeskuksen tarpeisiin.
Juna- ja linja-autoliikenne toimivat koordinoidusti tiiviillä alueella, ja matkustajille on myös ykkösluokan palvelut: esimerkiksi pyöräilijät saavat kulkuvälineensä katettuihin ja kameravalvonnan piirissä oleviin tiloihin turvaan - runkolukittuina tietenkin.
Ei ihme, että Lahden matkakeskus palkittiin hiljan Suomen kuntatekniikan yhdistyksen saavutus-palkinnolla.
Koulutus on tarpeen
Toinen SKTY:n Kuntatekniikan saavutus -palkinto meni pääkaupunkiseudun PKS katutyöt-koulutukselle. Onnittelut myös sinne!
Ja onnittelut muuallekin Suomeen, sillä PKS katutyöt-koulutusta on jo jalkautettu muihinkin kasvukeskuksiin ympäri maata. Näin se homma etenee!
KUNTATEKNIIKAN
AMMATTILEHTI
TOIMITUS
Toinen linja 14, 00530 Helsinki
Internet: kuntatekniikka.fi
S-posti: toimitus@kuntatekniikka.fi
Päätoimittaja Markku Vento
Puh. 050 468 0044
Toimituksen sihteeri Monica Honkaniemi
Puh. 050 310 4811
TOIMITUSNEUVOSTO
Heikki Lonka
Juhani Sandström
Sami Sillstén
Paavo Taipale
Petri Vainio
Markku Vento
TILAUKSET
Puh. 050 599 6681
asiakaspalvelu@kuntatekniikka.fi
Vuodessa 8 numeroa
Kestotilaus, printti+digi 78 €
Vuosikerta, printti+digi 87 €
Kestotilaus, digi 63 €
Hintoihin lisätään alv
ILMOITUKSET
Marianne Lohilahti
Puh. 040 708 6640
TYÖPAIKKAILMOITUKSET
S-posti: asiakaspalvelu@kuntatekniikka.fi
TAITTO JA SIVUNVALMISTUS
Aste Helsinki Oy
PAINOPAIKKA
Forssa Print, Forssa
KUSTANTAJA/JULKAISIJAT
KL-Kustannus Oy/Suomen Kuntaliitto ry
Suomen kuntatekniikan yhdistys ry SKTY
ISSN 1238-125X
71. vuosikerta
Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti
KUNTATEKNIIKAN
AMMATTILEHTI
TOIMITUS
Toinen linja 14, 00530 Helsinki
Internet: kuntatekniikka.fi
S-posti: toimitus@kuntatekniikka.fi
Päätoimittaja Markku Vento
Puh. 050 468 0044
Toimituksen sihteeri Monica Honkaniemi
Puh. 050 310 4811
TOIMITUSNEUVOSTO
Heikki Lonka
Juhani Sandström
Sami Sillstén
Paavo Taipale
Petri Vainio
Markku Vento
TILAUKSET
Puh. 050 599 6681
asiakaspalvelu@kuntatekniikka.fi
Vuodessa 8 numeroa
Kestotilaus, printti+digi 78 €
Vuosikerta, printti+digi 87 €
Kestotilaus, digi 63 €
Hintoihin lisätään alv
ILMOITUKSET
Marianne Lohilahti
Puh. 040 708 6640
TYÖPAIKKAILMOITUKSET
S-posti: asiakaspalvelu@kuntatekniikka.fi
TAITTO JA SIVUNVALMISTUS
Aste Helsinki Oy
PAINOPAIKKA
Forssa Print, Forssa
KUSTANTAJA/JULKAISIJAT
KL-Kustannus Oy/Suomen Kuntaliitto ry
Suomen kuntatekniikan yhdistys ry SKTY
ISSN 1238-125X
71. vuosikerta
Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti