Vesihuoltolain mukaan kunta voi päättää, että vesihuoltolaitos huolehtii tietyllä alueella huleveden viemäröinnistä. Tällöin vesihuoltolaitos perii kunnalta korvauksen yleisten alueiden hulevesien viemäröinnistä. Korvauksen tulee olla kustannuksia vastaava eli sen tulee kattaa uus- ja korjausinvestoinnit sekä muut kustannukset.

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahaston hankkeessa luotiin kolme erilaista paikkatietoanalyysiin perustuvaa mallia, joilla kustannuksien jakautuminen kunnan ja muiden liittyjien kesken voidaan määrittää. Hankkeen ohjausryhmässä olivat mukana Suomen vesilaitosyhdistys, Suomen Kuntaliitto sekä vesihuoltolaitosten ja kuntien edustajia Kouvolasta, Turusta ja Tuusulasta. Jokaisesta kunnasta valittiin tarkasteluun yksi esimerkkialue. Konsulttina hankkeessa toimi Pöyry Finland Oy.

Lähtötiedot määrittelevät

tarkkuustason

Tavoitteena oli luoda kolme mallia, jotka antavat oikeanlaisen kuvan oikeudenmukaisesta ja aiheuttajaperusteisesta kustannusjaosta. Yksinkertaisinta mallia pitäisi pystyä käyttämään myös sellaisissa kunnissa, joissa lähtötietoja on käytettävissä hyvin vähän. Kehittyneemmät mallit perustuvat laajempaan ja tarkempaan lähtötietoon sekä analyysiin ja siten antavat tarkemman kuvan tilanteesta.

Mallit on laadittu paikkatietomenetelmillä hyödyntäen kuntien ja vesihuoltolaitosten valmiita paikkatietoaineistoja sekä SYKEn, maanmittauslaitoksen ja kiinteistörekisterin paikkatietoja. Hankkeen raportissa on tarkemmin käyty läpi lähtöaineistoja sekä niiden käyttöä analyysissä.

Malleissa erilaisia

laskentaperiaatteita

Hankkeessa kehitettiin kiinteistöjen pinta-aloihin perustuvia malleja. Jokaisessa mallissa kunnan osuus huleveden viemäröintikustannuksista lasketaan pinta-alaan perustuen. Periaatteena on, että yleisten alueiden pinta-alan osuus kokonaispinta-alasta muodostaa kunnan maksuosuuden. Muu osa kustannuksista tulisi kattaa muilla maksuilla.

Malleissa lähtökohtana on huleveden viemäröintialueen määrittäminen. Kaikissa malleissa huleveden viemäröintialueen muodostivat kiinteistöt, jotka sijaitsivat 20 metrin etäisyydellä verkostosta. Asemakaava-alueella kahtakymmentä metriä pidetään yleisesti kohtuullisena etäisyytenä vesihuoltoverkostoon liittymisessä ja se on mainittu muun muassa vesihuoltolain perusteluissa. Laskennassa huomioitiin vain kiinteistöt, jotka ovat rakennettuja ja joilta voi siten muodostua hulevesiä.

Mallien erot muodostuvat tavasta, jolla yleiset alueet rajataan (kts. oheinen kaavio). Mallissa 1a käytetään pinta-alan laskentaan koko kiinteistön pinta-alaa niiltä kiinteistöiltä, jotka sijaitsevat 20 metrin etäisyydellä verkostosta. Yleiset alueet ovat pääosin laajoja liikenne- ja virkistysalueita, jotka saattavat vain osin olla hulevesiviemärin vaikutusalueella.

Tämän takia todettiin, että yleisillä alueilla huleveden viemäröintialue on perusteltua rajata tarkemmin. Rajaukseen luotiin kaksi menetelmää. Mallissa 2a yleisten alueiden viemäröintialue rajattiin 20 metrin säteelle verkostosta. Useampia analyysivaiheita sisältäneessä mallissa 3a laadittiin verkostolle valuma-alueet pintamalliin perustuen.

Läpäisemättömät pintamateriaalit vaikuttavat hulevesien määrään. Esimerkiksi liikennealueet ovat pääosin asfaltoituja ja suhteessa pinta-alaan niiltä muodostuu paljon hulevesiä verrattuna esimerkiksi pientaloalueisiin. B-malleissa arvioitiin kiinteistökohtaisesti läpäisemättömän pinnan pinta-ala.

Eri mallien tulokset

samansuuntaisia

Paikkatietomenetelmään perustuvalla tarkastelulla saadaan suhteellisen pienellä työmäärällä laskettua yleisten alueiden osuus huleveden viemäröintialueesta. Lähtötietojen laadulla on kuitenkin paljon merkitystä tarvittavaan analyysin työmäärään.

Tarkastelun perusteella kunnan osuudeksi huleveden viemäröintialueen kustannuksista saatiin esimerkkialueilla mallista riippuen 17–31 prosenttia. Yksinkertaisin vaihtoehto, malli 1a, antoi yleisten alueiden osuudeksi jonkin verran suurempia arvoja kuin mallit 2a ja 3a, joissa kuitenkin rajataan isoja kiinteistöjä eri tavalla riippuen siitä, ovatko ne kunnan yleisiä alueita vai muita alueita.

Pelkkään etäisyyteen perustuva rajaus antoi samansuuntaisia tuloksia kuin työläämpi valuma-alueisiin perustuva malli. Läpäisemättömän pinnan huomiointi B-malleissa antoi osittain suurempia ja osittain pienempiä arvoja yleisen alueen osuudeksi kuin A-mallit.

Kaiken kaikkiaan tulokset olivat samansuuntaisia. A-malleilla saatu keskiarvo rakennettujen yleisten alueiden osuudeksi oli 22,8 prosenttia ja B-malleilla 24,7 prosenttia. Tämän suppean tarkastelun perusteella voisi siten todeta, että rakennettujen yleisten alueiden osuus huleveden viemäröintialueesta vaihtelee keskimäärin 23-25 prosentin välillä. Olisi kuitenkin hyvä tarkastella useampia esimerkkialueita luotettavamman arvion saamiseksi.

Hankkeen raportti on ladattavissa VVY:n nettisivuilta kehittämisrahaston hankerekisteristä myöhemmin syksyllä. Se julkaistaneen myös VVY:n monistesarjan julkaisuna.

Jussi Ristimäki työskentelee Vesihuollon verkostot ja konsultointi -osaston osastopäällikkönä ja Leena Sänkiaho hulevesien ja vesihuollon asiantuntijana Pöyry Finland Oy:ssä.