HANKINNAT
Selvitysvelvollisuudet laajenevat
Tilaajavastuu tiukentuu
Tilaajan vastuu selvittää alihankkijan toimia lisääntyy syyskuun alussa. Tilaajavastuulain tiukennukset koskevat muun muassa hankittavia selvityksiä alihankkijan työnantajavelvoitteista. Laiminlyöntimaksuja yhtenäistetään ja korotetaan.
Teksti Jonna Törnroos
Vuoden 2007 alussa voimaan tulleella tilaajavastuulailla (1233/2006) torjutaan harmaata taloutta tilanteissa, joissa käytetään työvoiman vuokrausta ja alihankintaa. Tilaajavastuulain mukaan työn tilaajalla on ennen sopimuksen tekoa velvollisuus selvittää sopimuskumppaninsa valmiuksia hoitaa lainmukaisia velvoitteita kuten verojen maksaminen.
Samalla varmistetaan, että alihankkijat ja työvoimaa vuokralle antavat yritykset noudattavat työnantajaa koskevia velvoitteita. Rakentamistoiminnassa lakia sovelletaan rakennuttajina toimiviin kuntiin ja muihin rakennusurakoiden tilaajiin.
Tilaajavastuulakia tiukennettiin 1.9.2015 alkaen. Muutoksia tuli muun muassa selvitysvelvollisuuden laajuuteen, lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin. Tilaajavastuulain soveltamisen alaraja korotettiin 9 000 euroon.
Lakimuutoksen jälkeen tilaajan on hankittava muiden laissa edellytettyjen selvitysten lisäksi myös selvitys työterveyshuollon järjestämisestä. Selvitysvelvollisuus voidaan täyttää esimerkiksi hankkimalla jäljennös työterveyshuoltosopimuksesta.
Veronmaksu selvitettävä verovelkarekisteristä
Veronmaksuasioita koskevan selvityksen tilaaja on voinut jo 1.12.2014 ja sen jälkeen solmituissa sopimuksissa hankkia itse julkisesta verovelkarekisteristä. Mikäli verovelkarekisterissä ei ole merkintöjä veroveloista tai ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönneistä, ei tilaajan tarvitse hankkia tulosteen lisäksi muuta selvitystä veronmaksuasioista. Jos verovelkarekisteristä ilmenee verojen maksun tai ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyöntejä, tulee tilaajan hankkia lisäksi verovelkatodistus.
Jatkossa verovelkatodistuksen hankkimisen jälkeen on tilaajan harkinnassa, tekeekö se verovelkaisen yrityksen kanssa sopimuksen. Tilaajan on aina arvioitava, onko sopimuskumppanin tarkoituksena hoitaa lakisääteiset maksuvelvoitteensa. Mikäli verovelkaa voidaan pitää määrältään merkittävänä ja tilaajan olisi täytynyt tietää, ettei sopimuspuolella ole tarkoitusta täyttää lakisääteisiä maksuvelvollisuuksiaan, voidaan tilaajalle määrätä korotettu laiminlyöntimaksu.
Lähetetyn työntekijän sosiaaliturva varmistettava
Jos ulkomainen sopimuspuoli lähettää Suomeen työntekijöitä, tilaajan on selvitettävä työntekijöiden sosiaaliturvan määräytyminen viimeistään ennen työn aloittamista. EU:n ja ETA:n alueelta tulevien lähetettyjen työntekijöiden osalta eläke- ja tapaturmavakuuttamista koskevat tiedot osoitetaan A1- tai E101 -todistuksilla.
Jatkossa tilaajan on lisäksi sopimusta tehdessään edellytettävä, että sopimuspuoli toimittaa koko sopimussuhteen ajan lähetettyjen työntekijöiden osalta todistukset sosiaaliturvan määräytymisestä ennen kuin nämä aloittavat työnteon. Tilaajalla on velvollisuus ottaa asia esille sopimusta tehtäessä, ja tilaaja on myös velvollinen tarvittaessa osoittamaan, että tämä velvollisuus on täytetty. Tämän vuoksi asiaa on käsiteltävä kirjallisesti. Säännöksen laiminlyönnistä voidaan määrätä laiminlyöntimaksu.
Rakentamistoimintaan liittyvissä sopimuksissa tilaajan vastuu on laajempi. Tilaajalla on jatkuva velvoite varmistua siitä, että sopimuskumppanin lähetetyillä työntekijöillä on voimassa olevat todistukset sosiaaliturvan määräytymisestä. Pelkkä asian esiin ottaminen sopimusta solmittaessa ei riitä täyttämään rakentamistoimintaan liittyvää tilaajan velvollisuutta.
Korotettu laiminlyöntimaksu kaikille aloille
Laiminlyöntimaksua koskevia säännöksiä yhtenäistettiin siten, että korotettu laiminlyöntimaksu koskee kaikkia tilaajavastuulain soveltamisalaan kuuluvia sopimuksia. Ennen lakimuutosta korotettu laiminlyöntimaksu koski vain rakentamistoimintaan liittyviä sopimuksia.
Myös laiminlyöntimaksujen määriä korotettiin. Maksun suuruus on nyt 2 000 – 20 000 euroa ja korotetun laiminlyöntimaksun määrä 20 000 – 65 000 euroa.
Lakimuutokset koskevat alihankinta- ja vuokratyösopimuksia, jotka solmitaan 1.9.2015 tai sen jälkeen. Muutosten noudattamista aiotaan valvoa heti syyskuun alusta alkaen. Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue vastaa tilaajavastuulain valvonnasta koko Suomessa.
Kirjoittaja työskentelee lakimiehenä Suomen Kuntaliiton lakiyksikössä ja Julkisten hankintojen neuvontayksikössä.
Lisätietoa aiheesta on muun muassa Kuntaliiton yleiskirjeessä 11/2015: http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/yleiskirjeet-lausunnot/yleiskirjeet/2015/Sivut/Yleiskirje-11-2015.aspx