Teksti JA KUVAT Heikki Jaakkola

EU:n pitkään valmistelema ”hiukkaspäästödirektiivi” 1–50 MW:n voimalaitoksia varten on loppusuoralla. Valmisteluprosessia seurannut konsultti Mika Kapanen Technetium Consultingista arvioi, että päätökset saadaan valmiiksi viimeisten viilausten jälkeen syksyn lopulla. Tämän jälkeen direktiivin sisältö siirretään lainsäädäntöön kansallisella tasolla. Se työ valmistunee loppuvuodesta 2017.

Käytännössä laitoksilla on kuitenkin paljon enemmän aikaa valmistautua muutoksiin. 5–50 MW:n kokoluokassa uudet määräykset tulevat voimaan jo toiminnassa oleville laitoksille vuoden 2025 alussa, 1–5 MW:n kokoluokassa 1.1.2030.

Määräykset koskevat sekä uusia että jo käytössä olevia voimaloita. Lisäksi niissä on otettu huomioon tehoalueen eri kokoluokat sekä käytetyt polttoaineet. Päästörajoitukset koskevat rikki- ja typpioksidi- sekä hiukkaspäästöjä.

Viimeksi mainittuja ei ilmeisesti erotella laadullisesti. Hiukkaspäästöt voivat näin tarkoittaa mitä tahansa pienhiukkasista tuhkahöytyviin.

Päästörajoitukset tiukkenevat asteittain

Kapasen mukaan häkäpäästöjä ei vielä rajoiteta mutta laitosoperaattorit velvoitetaan näiden tarkkailuun. Direktiiviä tarkastellaan uudelleen vuoden 2020 alussa. Siinä yhteydessä pohditaan päästörajojen tiukennuksia sekä energiatehokkuusvaatimusten asettamista. Vuoden 2023 alussa tarkastellaan raja-arvojen asettamista myös häkäpäästöille. Tämän jälkeen päästörajojen tiukennuksia harkitaan kymmenen vuoden välein.

Direktiivi asettanee vaatimuksia myös laitosten rekisteröintiin sekä operaattorien toimintaan. Operaattoreihin kohdistuvat vaatimukset ovat kuitenkin vielä epäselviä. Laitosten rekisteröinti ja määräysten toimeenpanon valvonta jää jäsenvaltioiden vastuulle. Kansallisella tasolla päätetään esimerkiksi se, mille viranomaisille mitäkin tehtäviä annetaan.

Turpeen asema vielä epäselvä

Direktiiviin on pyritty sisällyttämään periaatteessa kaikki laitosmittakaavassa mahdollinen kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen polttoaine eli palava materiaali. Mika Kapasen tulkinnan mukaan suomalaisille tärkeät hake, puru, pelletti ja klapi sisältyvät biomassoihin.

Turpeen status jää tässäkin epäselväksi, toisissa EU-säädöksissä tämä on luokiteltu fossiilisiin polttoaineisiin, toisissa ei.

Rajoituksia ei kuitenkaan sovelleta tutkimus- ja testauskäytössä oleviin laitoksiin. Taustalla on ilmeisesti pyrkimys olla vaikeuttamatta uusien laitospolttoaineiden kehittelyä.

– Toivonkin, että mahdollisuutta kokeiluihin hyödynnettäisiin myös Suomessa, Kapanen sanoo.

Hän toivoo myös täkäläisten viranomaisten välttävän yleisesti ottaen direktiivin yli-innokasta tulkintaa ja rajoitusten viemistä äärimmilleen. Sovellettavana on tässäkin tapauksessa erittäin monimutkainen ohjeistus, joka antanee tilaa myös harkinnalle.

Mittauksia sekä omaan käyttöön että viranomaisille

Tammisaaren Energia ylläpitää kolmea kaukolämpöverkkoa, joihin tuottaa lämpöä yli kymmenen 1–50 MW:n tehohaarukassa toimivaa polttolaitosta. Ylivoimaisesti tärkein polttoaine on hake. Öljykattilat toimivat lähinnä varavoimanlähteinä.

Toimitusjohtaja Frank Hoverfelt kertoo yrityksen seuraavan kuitenkin koko ajan mahdollisuuksia polttoainevalikoiman laajentamiseen. Kuluvan vuoden aikana on kokeiltu kaurankuoren sekoittamista hakkeeseen, mistä on saatu alustavasti hyviä tuloksia. Äskettäin on saatu lupa myös jätepuun polttoon.

Puuta poltettaessa yllättävien rikkipäästöjen riskiä ei juuri ole. Typpioksideja, häkää ja hiukkaspäästöjä on kuitenkin seurattava sekä laitoksen ohjaajien omaan tarpeeseen että ympäristöluvan mukaisesti tiedoksi viranomaisille.

Mittauksia laitoksen ohjausta varten tehdään itse koko ajan. Viranomaisille tuotettava mittaustieto teetetään toimeksiantoina ulkopuolisilla. Näiden toteuttaminen kestää yleensä yhden työpäivän, minkä kuluessa laitosta ajetaan osateholla. Tämä ei kuitenkaan ole Hoverfeltin mukaan ongelma yritykselle.

– Työ maksaa muutama tuhat euroa per kattila joten kustannus ei kokonaisuudessaankaan ole laitokselle kovinkaan merkittävä. Jatkuvatoimisiin, virallisesti sertifioituihin mittauksiin siirtyminen voisi edellyttää jo merkittävämpiä investointeja, hän sanoo.

Tulevat päästörajoitukset eivät huoleta

Tulevat päästörajoitukset eivät vaikuta Hoverfeltin mukaan huolestuttavilta. Typpioksidipäästöjen rajaaminen 650 milligrammaan voi edellyttää lisäinvestointeja tai ehkä polttimien päivityksiä vanhoissa öljykattiloissa mutta hakekattiloiden osalta sopeutuminen vaikuttaa helpolta.

Kiinteiden polttoaineiden palaminen on säädetty jo nyt niin tehokkaaksi, että typpioksidit jäävät rajojen alapuolelle.

Hoverfelt ei näe ongelmaa myös­kään hiukkaspäästöjen aisoissa pitämisessä ainakaan isommissa laitoksissa, joissa on jo nyt käytössä sähkö- tai letkusuodatus. Sähkösuodatuksen avulla hiukkaspäästöissä on tähänkin mennessä päästy toisinaan jopa alle kymmenen milligramman.

Tilanne voi kuitenkin olla toinen pienissä laitoksissa, joissa suodattimia ei vielä ole. Ilman näitä uusiin vaatimuksiin voi olla vaikea vastata. Pienelle laitokselle suodattimien hankinta voi olla jo merkittävä lisäkustannus.

Alku hankalaa myös kaukolämpöliiketoiminnassa

Kaukolämpöliiketoiminnassa laitosten päivittäminen on kuitenkin Frank Hoverfeltin mielestä taloudellisesti paljon helpompaa kuin toiminnan aloittaminen.

– Verkon rakentaminen on yleensä raskas investointi, mikä pitää pääomakustannukset toiminnan alkuvaiheessa suurina. Myöhemmässä vaiheessa remonttikustannukset on jo helpompi kohdata koska alkuinvestointia on saatu kuoletetuksi.

Hoverfeltin mukaan Suomi on direktiivin suhteen sikäli hyvässä asemassa, että perustamisinvestoinnit on suurelta osin jo tehty takavuosien kaukolämpöbuumin myötä.

Direktiivin vaatimat mahdolliset päivitykset osuvat aikaan, jossa monet laitokset tulevat joka tapauksessa remontointi-ikään.

Laitosten operaattoreille ei ole tähän mennessä määritelty varsinaisia pätevyysvaatimuksia. Isommissa laitoksissa tällaisia on kuitenkin käytännössä asettanut paineastioihin liittyvä lainsäädäntö.

– Noin yhden megawatin laitoksia on kuitenkin voinut tähän mennessä ajaa periaatteessa kuka tahansa, Hoverfelt sanoo.

Kaiken kaikkiaan hän ei usko direktiivin nostavan merkittävällä tavalla kaukolämmön hintaa tai romuttavan kaukolämmön kilpailukykyä suhteessa muihin lämmitysratkaisuihin. Hän on samalla vakuuttunut sitä, että lämpöä kannattaa tuottaa edelleen myös polttamalla eikä pelkästään sähkön varassa pumppaamalla.

– Lämmön tarve on suurimmillaan silloin kun pumppaaminen on tehottomimmillaan ja sähkön hinta huipussaan.