SUOMEN KUNTATEKNIIKAN YHDISTYS

Kohta kukkii kuntatekniikka

Kuten keväisessä maisemassa, SKTY:ssä tapahtuu huomattavan paljon näkymättömissä, ja kukkaan puhkeamme kesäkuussa Kuntatekniikan päivillä. Päiville on ilmoittautunut jo yli 150 henkilöä. Maarianhaminan hotellitilanne vaatii pientä joustoa, joten toivottavasti mahdollisimman moni voi ottaa yhteisen huoneen kanssa hyvän ystävän. Toisaalta majoitustilaa varmasti löytyy Maarianhaminan ympäristöstä ja myös alemman tason majapaikoista.

Päivien ohjelma ainakin on juuri ajankohtaan sopiva ja haastaa kuuntelijat varmasti myös keskustelemaan päivistä vielä kesän mentyäkin.

PKS-katutyöt-koulutus oli huhtikuun ensimmäisillä viikoilla, ja runsas osallistuminen takaa katutöiden paremman sujuvuuden jo tänä kesänä pääkaupunkiseudulla. Luennoitsijoiden mukaan koulutusvuosien aikana ovat erilaisten onnettomuuksien lukumäärät selvästi vähentyneet, eli kurssi on tuonut säästöä niin tilaajille kuin tekijöille. Seuraavat kurssit järjestetään syksyllä.

Omaisuuden hallintahanke on edennyt hyvää vauhtia, ja syksyllä julkistamme jokaisen kuntatekniikan ammattilaisen työkalupakkiin kuuluvan apuvälineen.

Hallituksen kokouksessa Keravalla päätimme jatkaa nuorisotoiminnan tehostamista. Viime syksynä Eila Kestin ansiokkaalla työllä löydettiin ryhmä nuorten toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä. Nyt heidät on saatava yhteen ideoimaan toimintaa, eli nuorisotoiminta on lähes käynnistetty.

Viime vuoden lopulla ideoimme hallituksessa uusien jäsenten saamista mukaan. Seuraavat henkilöt hyväksyttiin jäseniksi: Kuusela Matti, Helsinki, Orko Harri, Espoo, Reihe Ville, Helsinki, Sola Kari, Espoo, Haapavaara Riitta, Espoo, Kosonen Leo, Kuopio, Lieslahti Aki, Kirkkonummi, Lehtikankare Hannu, Tuusula, Nurmi Tero, Nurmijärvi.

Lisäksi hyväksyimme yritysjäseniksi seuraavat: Proxion Oy, Vianova System Finland Oy, Infra ry, Onninen Oy ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy.

Hallitus palkitsee jokaisen jäsenemme, joka tuo uuden yritys- tai yhteisöjäsenen mukaan toimintaan. Nyt siis markkinoimaan SKTY:n jäsenyyttä niin yrityksille kuin julkisille toimijoille.

Nähdään Maarianhaminassa!

Petri Koivula toiminnanjohtaja