SUOMEN KUNTATEKNIIKAN YHDISTYS

Aviapoliksen asema Kehäradalla on valmis palvelemaan matkustajia.

Infrahuomioita Vantaalta

Kehärata valmistuu Vantaalle. Uusi raideyhteys yhdistää Vantaankosken radan sekä pääradan siten, että Vantaankosken asemalta pääsee lentoaseman kautta suoraan itä-länsisuunnassa Tikkurilaan. Uudella 18 kilometriä pitkällä rataosuudella on viisi uutta asemaa: Vehkala, Kivistö, Aviapolis, Lentoasema ja Leinelä. Sen sijaan Petaksen, Viinikkalan ja Ruskeasannan asemavaraukset otetaan mahdollisesti käyttöön joskus tulevaisuudessa kaupunkirakentamisen edetessä. Lapinkylän kohdalle on tehty tekniset valmiudet mahdollisen aseman toteuttamista varten.

Kaikki tarvittavat koeajot on onnistuneesti suoritettu kuluvan kevään aikana ja raideliikenne voidaan aloittaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 1.7.2015. Näin junalla pääsee tutustumaan myös 10.7.2015 avattaville Vantaan Kivistössä pidettäville Asuntomessuille.

Suurhankkeen valmistuttua junat liikennöivät molempiin suuntiin ruuhka-aikoina 10 minuutin välein. I–juna kulkee Helsingistä Pasilan kautta päärataa pitkin vastapäivään ja P–juna myötäpäivään Vantaankosken radan kautta. Junat pysähtyvät kaikilla kehäradan piirissä olevilla 24 asemalla. Tuiki tärkeää joukkoliikenneyhteyttä arvioidaan käyttävän noin 150 000 matkustajaa vuorokaudessa.

Lentoaseman juna-aseman lopullinen valmistuminen on ollut kriittisellä polulla yllättävästä glykolilöydöstä lähtien. Tämän jälkeen töitä viivästytti vielä teräsrakennetoimittajan vaihtuminen. Lentoaseman juna-aseman käyttöönottoa heinäkuussa pidetään loppuun asti tavoitteena, mutta jos asemaa ei saada heinäkuun alkuun mennessä käyttövalmiiksi, raideliikenne Kehäradalla alkaa joka tapauksessa. Tällöin juna ei pysähtyisi alkuaikoina lentoasemalla ollenkaan, vaan ajaisi sen ohitse. Lentoasemalle tapahtuva kuljetus korvattaisiin väliaikaisesti seuraavalta asemalta linja-autolla terminaalialueelle.

Kun lentoaseman junayhteys otetaan lopullisesti käyttöön, Tikkurilan ja lentoaseman väli taittuu seitsemässä minuutissa ja Helsingistä pääradan kautta matkattuna aikaa kuluu 27 minuuttia.

Jyrki Vättö

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Suomen

kuntatekniikan

yhdistys

Kettutie 2

00800 Helsinki

www.kuntatekniikka.fi

Finlands kommuntekniska förening

Rävvägen 2

00800 Helsingfors

www.kuntatekniikka.fi

Pääsihteeri/ Generalsekreterare

Ville Alatyppö

yksikönjohtaja, DI, eMBA

Stara, kaupunkitekniikan ylläpito

PL 1570, 00099 Helsingin kaupunki

puh. (09) 310 39943, 040 334 5430

ville.alatyppo@hel.fi, www.hel.fi/stara

Toiminnanjohtaja/Verksamhetsledare

Petri Koivula

Toiminnanjohtaja, DI

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 040 125 1570, 040 838 8018

petri.koivula@kuntatekniikka.fi

Kokousmestari/Konferensmästare

Toimittaja/Redaktör

Jyrki Vättö, MSc

Vantaan kaupunki

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 043 8249311

jyrki.vatto@vantaa.fi,

jyrki.vatto@kolumbus.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Anna Keskinen, DI

Rakennusvirasto, Katu- ja puisto-osasto

PL 1515, 00099 Helsingin kaupunki

puh. 040 7519943

anna.keskinen@hel.fi

SKTY:N hallitus

Puheenjohtaja/

Ordförande

Heikki Lonka

Granlund Oy

Malminkaari 21, PL 59, 00701 Helsinki

puh. 050-350 4297

heikki.lonka@granlund.fi

1. varapuheenjohtaja/

1. viceordförande

Antti Korte, Raision kaupunki,

tekninen keskus

PL 100, 21201 Raisio

puh. 02 434 3409, 044 797 1252

antti.korte@raisio.fi

2. varapuheenjohtaja/

2. viceordförande

Timo Paavilainen

YIT Rakennus Oy Infrapalvelut

PL 36 (Panuntie 6), 00621 Helsinki

puh. 0400 569 106

timo.paavilainen@yit.fi

Pasi Heikkilä

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Solistinkatu 2, 90140 Oulu

puh. 044 703 2122

pasi.heikkila@ouka.fi

Pekka Henttonen

Helsingin kaupunki, Rakennusvirasto

Kasarmikatu 21,

00130 HELSINKI

puh. 0500 608 387

pekka.henttonen@hel.fi

Eila Kesti, Turun kaupunki,

Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut

Puutarhakatu 1, 20100 Turku

puh. 050 587 0454

eila.kesti@turku.fi

Eija Muttonen-Mattila

Tampereen kaupunki,

Rakennusvalvonta,

PL 487, 33101 Tampere,

puh. 040-800 4063

eija.muttonen-mattila@tampere.fi

Juha Kantanen

Jyväskylän kaupunki,

Maankäyttö

PL 233, 40101 Jyväskylä,

puh. 050 583 2538

juha.kantanen@jkl.fi

Henry Westlin, Vantaan kaupunki,

Kuntatekniikan keskus

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 09 839 224 27

henry.westlin@vantaa.fi

Suomen

kuntatekniikan

yhdistys

Kettutie 2

00800 Helsinki

www.kuntatekniikka.fi

Finlands kommuntekniska förening

Rävvägen 2

00800 Helsingfors

www.kuntatekniikka.fi

Pääsihteeri/ Generalsekreterare

Ville Alatyppö

yksikönjohtaja, DI, eMBA

Stara, kaupunkitekniikan ylläpito

PL 1570, 00099 Helsingin kaupunki

puh. (09) 310 39943, 040 334 5430

ville.alatyppo@hel.fi, www.hel.fi/stara

Toiminnanjohtaja/Verksamhetsledare

Petri Koivula

Toiminnanjohtaja, DI

Kettutie 2, 00800 Helsinki

puh. 040 125 1570, 040 838 8018

petri.koivula@kuntatekniikka.fi

Kokousmestari/Konferensmästare

Toimittaja/Redaktör

Jyrki Vättö, MSc

Vantaan kaupunki

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 043 8249311

jyrki.vatto@vantaa.fi,

jyrki.vatto@kolumbus.fi

Toimihenkilö/Funktionär

Anna Keskinen, DI

Rakennusvirasto, Katu- ja puisto-osasto

PL 1515, 00099 Helsingin kaupunki

puh. 040 7519943

anna.keskinen@hel.fi

SKTY:N hallitus

Puheenjohtaja/

Ordförande

Heikki Lonka

Granlund Oy

Malminkaari 21, PL 59, 00701 Helsinki

puh. 050-350 4297

heikki.lonka@granlund.fi

1. varapuheenjohtaja/

1. viceordförande

Antti Korte, Raision kaupunki,

tekninen keskus

PL 100, 21201 Raisio

puh. 02 434 3409, 044 797 1252

antti.korte@raisio.fi

2. varapuheenjohtaja/

2. viceordförande

Timo Paavilainen

YIT Rakennus Oy Infrapalvelut

PL 36 (Panuntie 6), 00621 Helsinki

puh. 0400 569 106

timo.paavilainen@yit.fi

Pasi Heikkilä

Oulun kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Solistinkatu 2, 90140 Oulu

puh. 044 703 2122

pasi.heikkila@ouka.fi

Pekka Henttonen

Helsingin kaupunki, Rakennusvirasto

Kasarmikatu 21,

00130 HELSINKI

puh. 0500 608 387

pekka.henttonen@hel.fi

Eila Kesti, Turun kaupunki,

Kiinteistöliikelaitos, Infrapalvelut

Puutarhakatu 1, 20100 Turku

puh. 050 587 0454

eila.kesti@turku.fi

Eija Muttonen-Mattila

Tampereen kaupunki,

Rakennusvalvonta,

PL 487, 33101 Tampere,

puh. 040-800 4063

eija.muttonen-mattila@tampere.fi

Juha Kantanen

Jyväskylän kaupunki,

Maankäyttö

PL 233, 40101 Jyväskylä,

puh. 050 583 2538

juha.kantanen@jkl.fi

Henry Westlin, Vantaan kaupunki,

Kuntatekniikan keskus

Kielotie 13, 01300 Vantaa

puh. 09 839 224 27

henry.westlin@vantaa.fi