Ei meidän kunnassa tarvitse pyöräilyä edistää, meillä kyllä osaavat naisetkin ajaa autolla.

Tällaisen vastauksen sain kunta-asiakkaalta kymmenkunta vuotta sitten, kun ehdotin pyöräilyn edistämisprojektia. Asiakas ei nähnyt, että pyöräilyn lisäämisellä saavutettaisiin hyötyä – liikennejärjestelmä toimi jo nykyisellään.

Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Kävelyn ja pyöräilyn lisääminen on nostettu tavoitteeksi liikennepoliittisessa selonteossa. Liikenneministeriö on laatinut Kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen strategian, jonka tavoitteena on nostaa kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuutta 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Kunnat ovat laatineet strategioita, ohjelmia ja suunnitelmia kävelyn ja pyöräilyn lisäämisestä.

Kuten yleensä strategioilla ja ohjelmilla, on myös kävelyn ja pyöräilyn lisäämisellä haasteensa: miten nämä tavoitteet saadaan toteutumaan? Vastaus on helppo: strategian toteuttamisesta täytyy olla hyötyä. Ja hyödyn tulisi koitua sille, joka näkee vaivan strategian toteuttamiseksi.

Toisin päin sanottuna: jos kunta ei hyödy kävelyn ja pyöräilyn lisäämisestä, ei ole mitään syytä olettaa, että kunta aktiivisesti lähtisi lisäämään kävelyä tai pyöräilyä. Ainakaan muualla kuin viestinnän laatimassa esitteessä.

Viime vuosien aikana on laskettu kävelyn ja pyöräilyn aiheuttamia säästöjä terveyskuluissa HEAT-laskelman (Health Economics Assesment Tools) avulla. Laskentamenetelmän on laatinut YK:n terveysjärjestö WHO, joka katsoo, että liikkumattomuus on yksi suurimmista terveysongelmista länsimaissa.

Laskelman avulla arvioidaan, miten paljon kävelyn ja pyöräilyn lisääminen väestöryhmässä säästää yhteiskunnan kuluja. Säästöt perustuvat työikäisten kuolleisuuden vähenemiseen. Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, ihmishengelle annetaan korkea taloudellinen arvo, joten yhdenkin ihmishengen säästöllä voidaan perustella merkittäviäkin investointeja.

Kävelyn ja pyöräilyn suurten terveyshyötyjen valtti on se, että nuo liikuntamuodot ovat meistä useimpien saavutettavissa. Terveytemme kannalta ei ole väliä, miten tarvittava päivittäinen liikunta hankitaan, esimerkiksi uinti ja purjehdus tuovat myös hyviä terveysvaikutuksia. Hyvin harvalle meistä vain on mahdollista uida rautatieasemalle tai purjehtia lähikauppaan ostamaan maitopurkkia.

Kävelyn ja pyöräilyn lisäämisellä saadaan miljoonien eurojen yhteiskunnalliset säästöt. On siis ilmeistä, että hyvinvoinnin lisääminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, mutta jos säästäminen vaatii investointeja eikä rahaa investointeihin ole, ollaan pattilanteessa. Varsinkin, jos saatavat säästöt tulevat terveysmenoista ja investoinnit pitäisi tehdä tekniselle sektorille: parempaan kävelyn ja pyöräilyn ympäristöön.

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisen pitäisi siis tuoda säästöjä suoraan tekniselle sektorille. Sehän ei ole ongelma: kävely ja pyöräily ovat halpoja tapoja järjestää liikennettä, kävely ja pyöräily vievät vähemmän tilaa ja ohjauksen järjestäminen on paljon helpompaa kuin autoliikenteen.

Hurskastelua, huudetaan yleisöstä. Eihän tämä yhteiskunta pyöri ilman autoja. Ei pyörikään. Kyse on siitä, että autoliikennekin pyörisi paremmin, jos yksin autolla tehtävät matkat korvattaisiin muilla kulkutavoilla silloin, kun se on mahdollista.

Mitä automatkoja sitten voidaan korvata kävellen tai pyörällä? Miten pitkän matkan käveleminen automatkan sijaan olisi kohtuullista? Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen (www.hlt.fi) mukaan autolla ajetuista matkoista yhdeksän prosenttia on alle kilometrin mittaisia. Jos ajatellaan, että alle kilometrin matka olisi mahdollista kävellä, voisimme vähentää yhdeksän prosenttia autolla tekemistämme matkoista kävelemällä.

Suuri osa automatkoista (21 prosenttia) on 1–3 kilometrin mittaisia. Voisiko ainakin osan näistä matkoista tehdä pyörällä, jopa ilman, että talous pysähtyisi? Jos tarkastellaan alle viiden kilometrin mittaisia automatkoja, puhumme 45 prosentista kaikista autolla tehdyistä matkoista.

Jotta saisimme kävelystä ja pyöräilystä tehot irti, meidän tulisi saada nykyistä useampi ihminen korvaamaan lyhyitä automatkoja kävellen ja pyöräillen. Tämä haastaa meidät parantamaan kävely- ja pyöräilykokemuksen laatua – ei kävelyn tai pyöräilyn itsensä vuoksi – vaan paremman liikennejärjestelmän vuoksi.