Vesihuoltopalvelujen tuotanto on luonteeltaan paikallista toimintaa. Suomessa kuten useimmissa muissa maissa kunnat vastaavat pääosin vesihuollosta. Palveluita tuottavat kuntien omistamat vesihuoltolaitokset, joiden itsenäisyys on lisääntynyt. Tällöin kunnan rooliksi on jäänyt kehittämisvastuu suhteessa muuhun kuntien ja alueiden kehitykseen samoin kuin omistajaohjaus.

Suomessa vesihuoltoa voidaan organisoida ainakin neljällä eri tasolla ja useilla eri muodoilla: kiinteistökohtaisista pieniin vesiosuuskuntiin, kuntien alueella toimiviin vesihuoltolaitoksiin sekä sopimuspohjaisiin tai kiinteämpiin, erimuotoisiin ylikunnallisiin järjestelmiin. Eri tasojen järjestelmät voivat myös kytkeytyä toisiinsa useilla tavoilla.

Kuntien laitokset ovat julkisoikeudellisia toimijoita, kun taas osuuskunnat ja yhtiöt yksityisoikeudellisia. Näin monimuotoisuus kuvaa molempia: organisaatiota ja myös instituutiota eli pelisääntöjä. Kuntien omistamat vesihuoltolaitokset hoitavat maamme vesihuoltopalveluista noin 90 prosenttia.

Instituutioilla ja organisaatioilla omat roolinsa

Vuoden 1993 nobelisti ja yksi niin sanotun uuden institutionaalisen taloustieteen oppi-isistä Douglass C. North erottaa organisaatiot ja instituutiot toisistaan jalkapallo-analogialla: organisaatiot ovat pelaajia ja instituutiot ovat virallisia tai epävirallisia pelisääntöjä.

Vesihuoltolain mukaisesti kunnille kuuluu vesihuollon järjestelyvastuu kun vesihuoltopalveluita tuottavat edellä mainitut erilaiset organisaatiot eli pelaajat. Tämä järjestelyvastuun ja palvelujen tuottamisen ero on Suomessa selvä, mutta yllättävän huonosti ymmärretty ja tunnistettu kansainvälisillä foorumeilla ainakin käytettyjen termien tasolla.

Vesihuolto kuuluu niihin välttämättömyyspalveluihin, joista kunnan on huolehdittava. Käytännössä voisi puhua korvaamattomista palveluista. Tämä kunnan vastuu ei sinänsä määrää, miten vesihuoltopalveluja tuotetaan. On huomattava, että esimerkiksi energiahuolto kuuluu niin sanottuihin vapaaehtoispalveluihin, jolloin lähtökohtaisesti sen asema kunnan suuntaan on erilainen kuin vesihuollon.

Ydin- ja tukitoimintojen raja häilyy

Vesihuoltolaitosten toimintaa ja siihen liittyvää kokonaisuutta tarkastellaan tässä yhteydessä ydin- ja tukitoimintojen kautta. Ydintoimintoihin voidaan laskea kuuluviksi päävastuut kuten omistus ja omistajuus, vesihuoltopalvelujen tuottaminen, strateginen omaisuuden hallinta, investoinneista vastaaminen ja rahoituksen järjestäminen. Samoin ydintoimintoja ovat strateginen ajattelu ja johtaminen, liiketoiminnan kehittäminen, maineen hallinta, sidosryhmä- ja asiakassuhteet sekä tarjoustoiminta. Myös suunnitteluttaminen ja rakennuttaminen voivat usein olla ydintoimintojen luonteisia.

Rajanveto ydin- ja tukitoimintojen välille on kuitenkin häilyvää. Esimerkiksi suunnittelijoina toimivat sekä laitokset että ulkopuoliset konsultit. Sama koskee rakentamista, jossa urakoitsijat toteuttavat ainakin isommat hankkeet.

Ydin- ja tukitoimintojen suhdetta voidaan arvioida symbolisesti vesitornin täyttöasteella, joka vaihtelee tyypillisesti 30 ja sadan prosentin välillä. Myös yksityissektorilta ostettavien palvelujen määrä vaihtelee, ehkä vieläkin laajemmalla asteikolla. Vesitornin perustukset ja jalka kuvaavat vesihuoltolaitoksen ydintoimintoja ja kunnallista omistusta sekä kuntalaisia, perimmäisiä hyödynsaajia - tai vaihtoehtoisesti myös osuuskuntia.

Monet tukitoiminnot ovat sellaisia, joita vesihuoltolaitokset ovat osin kilpailuttaneet ja ulkoistaneet ja osin hoitavat itse. Vuonna 2011 tehty kysely (n=71) kartoitti kunnossapitotoimintojen ulkoistamisen tilaa ja tulevaisuuden näkymiä. Suhteessa eniten oli toteutettu vesijohtojen ja viemäreiden saneerauksia kaivamattomilla menetelmillä sekä viemäreiden tv-kuvauksia. Vähiten oli ulkoistettu mittarinvaihtoja sekä vesijohtovuotojen korjausta ja etsintää. Näiden toimintojen ulkoistamisasteen arvioitiin hieman lisääntyvän. Ulkoistaminen on kuitenkin hyvin tapauskohtaista. Ydin- ja tukitoimintojen kautta voidaan myös arvioida erilaisia julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön vaihtoehtoja.

Vesi- ja energialaitosten toiminnot eroavat

Energialaitosten ja vesihuoltolaitosten yhdistämistä on perusteltu muun muassa kuvitelluilla synergiaeduilla. Vesi- ja viemärilaitostoiminta on usein järkevää yhdistää ja siinä Suomi on tiennäyttäjä koko maailmassa. Sen sijaan energia- ja vesihuoltopalveluilla ja niiden ominaispiirteillä on huomattavasti vähemmän todellista synergiaa.

Energiansiirto hyvällä hyötysuhteella pitkien matkojen päähän on mahdollista, kun taas vesihuoltopalvelut ovat paikkakuntaan vahvasti sidottuja. Vesi- ja energiahuollon ydintoiminnot ovat erilaiset, joten niiden yhdistämisestä syntyy pikemminkin ylimääräisiä liiketoimintakustannuksia. Yhteistyötä voidaan tarvittaessa hoitaa kevein sopimuksin tai operatiivisella yhteistyöllä.

Jos kauppaa käydään kaupungin sisäisenä järjestelynä lainarahalla, omaisuuden yliarvostuksen ja ylihinnoiteltujen korkojen avulla, ovat häviäjinä väistämättä kuntalaiset. Näinhän kävi Jyväskylässä, jossa kirjanpitokikkailujen seurauksena saatiin aikaiseksi Suomen suurten vesihuoltolaitosten korkeimmat vesimaksut ja vesihuolto alistettiin toisen toimialan alle.

Pohdinta vesihuoltolaitosten ydin- ja tukitoiminnoista liittyy myös alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen. Varsin vähän huomiota ovat kuitenkin saaneet varsinaiset ydintoiminnot kuten strateginen omaisuuden hallinta (palvelujen hinnoittelu ja uus- ja saneerausinvestointien rahoitus mukaan lukien), strateginen ajattelu ja johtaminen.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vesihuoltolaitosten toimintaa, kehittämistä, omistusta ja organisointia voisi arvioida nykyistä enemmänkin niiden ydin- ja tukitoimintojen kannalta. Tämä saattaisi osaltaan herättää keskustelua siitä, kuinka vesihuoltoa palvelevaa tutkimus- ja innovaatiotoimintaa sekä alan koulutusta tulisi edistää.

Kirjoittajat ovat tekniikan tohtoreita ja dosentteja Tampereen teknillinen yliopiston Rakennustekniikan laitoksella.