Aktiivisesti ympäri vuoden pyöräilevät Sini Peura ja Salla Makkonen vahvistavat, että kimmoke pyöräilyyn tulee siitä, että se on kätevä tapa liikkua.

– Ympäristöhyöty tulee sitten sivutuotteena, sanoo Peura.

Sitä sivuhyötyä myös kertyy. Peuran vajaan kymmenen kilometrin työmatkalla säästyy 1,7 kiloa hiilidioksidipäästöjä verrattuna yksityisautoiluun, selviää Helsingin Seudun Liikenteen laskurista. Julkisen liikenteen käyttäjänkin osuus päästöistä olisi tuolla matkalla 0,2–0,8 kiloa, välineestä riippuen. Ja se on vasta kolmannes Peuran päivittäisestä pyöräilystä.

Makkosen aktiivinen päivittäinen pyöräily alkoi 2010, kun hän muutti Joensuuhun ja totesi, että pyöräily on paras tapa liikkua. Julkinen liikenne ei ollut kovin sujuvaa, mutta pyöräilymahdollisuudet osoittautuivat hyviksi. Joensuu on sittemmin valittu vuoden pyöräilykunnaksi.

Pyöräilyn osuus liikenteestä kasvaa. Peräti 14 prosenttia suomalaisista pitää pyöräilyä ensisijaisena liikkumismuotonaan. Sini Peuran tapaan kunnillekaan ympäristökriteerit eivät ole tärkeimpiä. Paremmin tehoavat laskelmat siitä, että pyöräilyn edistämiseen kohdistuvat investoinnit maksavat itsensä takaisin.

Helsingissä on eräässä laskelmassa todettu, että pyöräilyyn sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin jopa kahdeksankertaisesti, Pyöräilykuntien verkosto ry:n toiminnanjohtaja Matti Hirvonen kertoo.

Pyöräily avuksi pyrittäessä viihtyisään kaupunkielämään

Pyöräilykuntien verkosto on yhdistys, johon kuuluu 50 kuntaa sekä 20 järjestöä, alan yritystä tai muuta toimijaa. Sen tarkoitus on edistää pyöräilyn osuutta liikenteessä.

Verkosto on syntynyt vahvasti ympäristönäkökulmasta Suomen luonnonsuojeluliiton siipien suojassa 1997. Nykyisessä laajapohjaisessa yhdistysmuodossa se on toiminut vuodesta 2005.

Ympäristön puolesta verkosto toimii edelleen, mutta pyöräilyn edistämiseksi tarvitaan lisää argumentteja ja pyöräilyllä tavoitellaan muitakin hyötyjä.

– Mukana ovat myös terveys, kuntatalous ja koko kansantalous sekä elinympäristön viihtyisyys, Hirvonen kertoo.

– Euroopassa monessa kaupungissa pyöräilyn menestystarinan takana on halu kehittää viihtyisää kaupunkielämää.

Pyöräilykuntien verkoston yksi päätehtävä on auttaa viranhaltijoita pyöräilyn edistämisessä, sanoo Hirvonen. Se tarkoittaa erilaisia kampanjoita, tapahtumia ja muuta markkinointia.

Mutta pyöräilyn edistämiseen tarvitaan ennen kaikkea parempaa pyöräilyä tukevaa infrastruktuuria. Pyöräilyn suosio riippuu suoraan sen sujuvuudesta.

– Tiedon avulla muokataan asenteita kunnissa. Pyrimme siihen, että niissä on käytettävissä uusin tieto sekä pyöräilyn hyödyistä että erilaisista liikenneratkaisuista.

Maailman terveysjärjestö WHO on kehittänyt menetelmät laskea kävelyn ja pyöräilyn terveyshyötyjä. Säästäminen on tärkeä kriteeri, jolla kunnat aktivoituvat edistämään pyöräilyä. Säästöjä pystytään osoittamaan myös liikennejärjestelyissä ja ajankäytössä, mutta kaikkia hyötyjä ei voida ainakaan vielä mitata, Hirvonen huomauttaa.

Elämäntapapyöräilijä käynnistyy pyörän selässä

Sini Peura, 35, on elämätapapyöräilijä. Pyörän selässä taittuu normaalisti päivittäin lähes 30 kilometriä ja aikaa kuluu hyvinkin puolitoista tuntia.

Peura polkee aluksi aamulla vajaat kymmenen kilometriä kotoa Helsingin Tapaninkylästä töihin Yleisradion arkistoon Pasilaan. Töitten jälkeen matka jatkuu keskustaan tanssiharrastusten pariin. Kotiinpaluukin tapahtuu yleensä pyörällä, mutta joskus Peura matkustaa osan matkasta junalla. Vastaavat kilometrit tulevat täyteen yleensä myös viikonloppuisin. Miksi?

– Aamulla haluaa itsensä käyntiin niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja fillarointi on helppo tapa liikkua paikasta toiseen, hän vastaa.

– Teen istumatyötä sisällä. Pyöräilemällä tulee hoidetuksi liikunnan lisäksi myös ulkoilu.

Pyöräillessä on aina yksin.

– Voisi sen ajan tietysti seurassakin käyttää. Mutta ehkä juuri siksi olen tämän elämäntavan valinnut.

Hän kertoo viihtyvänsä pyöräilyn tuomassa meditatiivisessa tunnelmassa.

– Se on paras tapa saada ajatukset virtaamaan. Joskus sitten tuntuu ihan juhlapäivältä, kun istuu bussissa.

Peura on pyöräillyt päivittäin noin kymmenen vuotta, talvipyöräily alkoi pari vuotta myöhemmin.

– 85 prosenttia pyöräilystä on sitä, että pitää mennä paikasta toiseen. Kysymys ei siis läheskään aina ole siitä, että tätä juuri haluaa.

– Mutta sitten saa kyllä kunnon kicksejä siitä, kun saa lähdetyksi todella vaikeissa olosuhteissa sohjossa tai liukkaalla, kun ajaa niin, että se vie kaiken huomion, kaiken kapasiteetin.

Normaalisti Peuran pyöräily on hyötypyöräilyä eli selkeää liikkumista paikasta toiseen.

– Huvipyöräily on sitten ajelehtimista, ilman päämäärää.

Joskus hän saattaa tehdä jopa sadan kilometrin pyörälenkin ilman päämäärää. Myös kesälomasta osa menee joskus pyöräillessä tuntureilla.

Mutta ennen kaikkea pyöräily on oleellinen osa arkea. Kun päiväaikataulu on tiukka ja se on suunniteltu pyöräilyn varaan, seurauksena on joskus ”henkilökohtainen kaaos ja täydellinen hätätila”, jos tietä ei olekaan aurattu tai vaikka rengas puhkeaa, Peura kuvaa.

Pyörällä pääsee kaikkialle myös lasten kanssa

Salla Makkonen on 24-vuotias joensuulainen opiskelija sekä kolme- ja nelivuotiaiden lasten äiti. 70 kilometriä pyörän selässä tulee viikossa täyteen, jos hän käy kaupassa, koulussa viitenä päivänä ja kuskaa lapsia päivähoitoon ja harrastuksiin.

– Ei oikein ole mitään, mihin ei pääsisi pyörällä, myös lasten kanssa.

Makkonen vastasi jokin aika sitten Helsingin Sanomien mielipidesivulla äidille, joka tuskitteli lasten kuskaamisen vaikeutta ilman autoa, linja-autojen vaihtamisen kanssa. Makkonen halusi kertoa, että kyllä lasten kanssa pystyy liikkumaan pyörällä, ja että se on hyväksi niin aikuiselle kuin lapselle. Hän kertoo viisivuotiaasta lähtien eläneensä perheessä, jossa ei ole autoa.

– Olen tottunut kävelemään ja pyöräilemään ja haluan opettaa omat lapsenikin tulemaan toimeen ilman autoa.

Aktiivinen pyöräily ei tee Sini Peurasta yksityisautoilun vihollista.

– Päinvastoin, kyllä joskus yksityisauton kyytikin kelpaa, kun joku sellaisen tarjoaa ja ottaa pyöränikin kyytiin.

Peuralla on ajokortti, mutta ajamiset ovat jääneet kahteen kertaan. Myös Salla Makkonen myöntää joskus kaipaavansa autoa.

– Kun vein tavaroita kirpputorille, ajattelin, pitäisikö soittaa ja pyytää veljeä kuskiksi.

Pyöriä Peuralla on kaksi. Toinen, maastopyörä, jossa on hiukan tavallista isommat renkaat on käytössä ympäri vuoden, toinen, kevytrakenteisempi vain kesäkäytössä.

Hän panostaa pyöriin ja maksaa sellaisesta toista tuhatta euroa. Vedenpitävät housut, takki ja kengät ovat välttämättömiä talvella pyöräilevälle.

– Ja vedenpitävä pyöräilyreppu on ihan perusvälttämättömyys.

Makkonen kertoo, että vaikka hän on pyöräintoilija, käytössä on 300 euron alennusmyynnistä ostettu peruspyörä. Mutta uudesta lastenkuljetusvanusta perhe maksoi 600 euroa.

– Onhan se opiskelijan kukkarossa paljon, mutta kai se sama summa menisi yhteen auton korjaamiseen.

Pyörätielle pysäköinti aiheuttaa vaaratilanteista

Pyöräilijöiden huomioonottamisessa liikenteessä Salla Makkonen näkee paljon toivomisen varaa. Hän kaipaa tehostettua valvontaa.

– Joskus autoilijat ovat turhan röyhkeitä. Minä olen periaatteen ihminen ja joskus sitten uhka­rohkeakin.

Vaaratilanteisiin hän ei silti koe joutuneensa, ja kypärä on vasta nyt hankintalistalla. Makkonen pitää pyöräilyä kaikesta huolimatta turvallisena.

– Kun esimerkiksi joulun alla oli jokin tosi monta henkeä vaatinut kolari ja hiljattain joku kuoli jossain nokkakolarissa, olen miettinyt, että minulle ja perheelleni on pieni todennäköisyys käydä pahemmin tuolla liikenteessä.

– Kun enimmäkseen pyöräteitä pitkin liikkuu, rattijuopon alle jääminenkin tuntuu aika epätodennäköiseltä.

Sini Peura sanoo pärjäävänsä autojen kanssa liikenteessä. Mutta pyöräilijät kokevat harmilliseksi jakeluautot, muuttoautot ja monet muut, jotka pysäköivät pyörätielle miettimättä sen enempää pyöräilijöille koituvaa haittaa kuin syntyviä vaaratilanteitakaan.

– Se on joskus todella pelottavaa. Sellaista autoa täytyy väistää, vaikka usein ei oikein ole tilaa. Eikä koskaan tiedä, mikä ovi aukeaa suoraan eteen, Peura sanoo.