UIMAHALLI- JA KYLPYLÄTEKNINEN YHDISTYS

Kylmää kyytiä

Talvi tuli kertaheitolla ja varsinkin pakkasta on ajoittain ollut hiihtokelejä ajatellen jo liikaakin. ”Huonot” ulkoiluilmat lisäävät uimahallien kävijämääriä, joten siltä kannalta ajatellen tilanne on hyvä.

Rakentamisen laatu ei nykyään aina ole ihan sitä mitä pitäisi. Tässä tilanteessa on varmaankin peiliin katsomisen paikka kaikilla hankkeiden osapuolilla. Olen tästä kirjoittanut aiemminkin, mutta se ei ole herättänyt keskustelua.

Eräs suurimmista laatuun vaikuttavista tekijöistä on suunnaton kiire rakentamisen kaikissa vaiheissa. Ensin rakennuttajat laativat aivan ylioptimistisia aikatauluja, jotka tuntuvat olevan kiveen hakattuja ja joista pidetään kiinni, vaikka useissa vaiheissa eri osapuolet esittävät aikataulun olevan liian tiukka.

Suunnittelijoilla ei ole riittävästi aikaa paneutua asioihin kunnolla, vaan kaikki tehdään kovalla kiireellä. Kuitenkin erikoiskohteissa kuten uimahallit, kylpylät, jäähallit, sairaalarakennukset ynnä muut vastaavat, tulee voida miettiä ratkaisut kunnolla. Suunnitelmat laitetaan urakkalaskentaan puutteellisina ja ristiriitaisina vaikka väkisin, koska ne tulee saada ”sovittuna” päivänä liikkeelle.

Kun urakoitsijat sitten ovat laskeneet urakat näillä puutteellisilla asiakirjoilla, joista eivät kaikki asiat ole selviä eivätkä laskettavissa, saadaan liian halvat tarjoukset. Näitä ei kaiken lisäksi voida välttämättä verrata keskenään. Työn alkaessa yritetään sitten paikkailla ja tehdä tarpeellisia lisäselvityksiä, jotka ovat tässä vaiheessa erittäin kalliita, ja urakoitsijat joutuvat odottelemaan tai muuttamaan työsuunnitelmaansa.

Edellä kuvatun kaltaisista puut­teellisuuksista ja varsinkin korjauskohteissa paljastuvista rakennusvirheistä tai vaurioista aiheutuu todella paljon muutos- ja lisätöitä niin suunnittelijoille kuin urakoitsijoillekin. Näitä lisätöitä eivät rakennuttajat tahdo ymmärtää ja hyväksyä.

Ennen urakkalaskentaa suunnitelmien tulee olla valmiita toteutussuunnitelmia, ei niin sanottuja laskentasuunnitelmia!

Eräs nykymaailman kiireistä menoa kuvaava ilmiö on se, että ihmisten tulee olla jatkuvasti tavoitettavissa ja käytettävissä. Tyypillistä on, että laitetaan sähköpostia ja mikäli vastaanottaja ei muutamassa minuutissa vastaa, tulee uusi viesti, jossa ihmetellään ja vaaditaan, että on vastattava välittömästi tai työt pysähtyvät. Oletetaan, että joku on jossakin koko ajan varalla ja valmiina vastaamaan ja tekemään välittömästi pyydetyt toimenpiteet.

Nykyisin on todella yleistä, että työmaalla ei ole osattu ennakoida tai toisin sanoen ei osata työnjohtamista, vaan eletään ”kädestä suuhun” ja jos joku työ keskeytyy, ei ole varasuunnitelmaa mitä tehdään sitten. Aikanaan jo kymmeniä vuosia sitten työnjohto osasi suunnitella työt viikkoja ja kuukausia eteenpäin, siitäkin huolimatta, että työmaalta käsin esimerkiksi tehtiin tarviketilaukset.

Mitenkään väheksymättä työturvallisuusasioita tuntuu monesti siltä, että työmaakokouksissa tärkein asia on TR-mittaukset ja niiden tulokset.

* * *

Tämän lehden ilmestyessä on Valtakunnalliset Uimahalli-kyl­pyläpäivät juuri menossa ja osanottajia on taas reilusti yli 200. Kuulumisia päiviltä tarjoilemme seuraavassa lehdessä ja kotisivuillamme www.ukty.fi.

Muistattehan, että yhdistyksen jäsenetulehtitilaukseen sisältyy myös Kuntatekniikka-lehden digiversion ja lehtiarkiston lukuoikeus. Digilehti on luettavissa tietokoneen näytöltä, tabletilta ja kännykästä. Lukijaksi voi rekisteröityä paperilehden osoitekentästä löytyvän viisinumeroisen asiakasnumeron avulla verkkosivulla kuntatekniikka.fi klikkaamalla lehden kantta.

Hyviä hiihtokelejä toivottaen

Jukka Maja

puheenjohtaja

Klikkaa kuvaa niin näet tarkemmat tiedot ja suuremmat kuvat

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää Suomen uimaloiden, uimahallien ja kylpylöiden toiminnallista ja teknistä tasoa ja toimia alan keskustelufoorumina. Yhdistyksen tärkeimpiä toimintamuotoja ovat vuosittaisen koulutus- ja keskustelutilaisuuden (Uimahalli- ja kylpyläpäivät) järjestäminen, jäsenistölle tarkoitetut keskustelu- ja koulutustilaisuudet sekä hallituksen työskentely. Yhdistyksessä on jäseniä noin 140.

UKTY.FI

Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys ry

Savikonkatu 45

11710 Riihimäki

Internet: www.ukty.fi

s-posti: ukty@ukty.fi

Yhdistyksen

puheenjohtaja

Jukka Maja

jukka.maja@ukty.fi

puh. 041 515 2478

Yhdistyksen

varapuheenjohtaja

Jukka Vienonen

jukka.vienonen@ukty.fi

puh. 044 502 0120

Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää Suomen uimaloiden, uimahallien ja kylpylöiden toiminnallista ja teknistä tasoa ja toimia alan keskustelufoorumina. Yhdistyksen tärkeimpiä toimintamuotoja ovat vuosittaisen koulutus- ja keskustelutilaisuuden (Uimahalli- ja kylpyläpäivät) järjestäminen, jäsenistölle tarkoitetut keskustelu- ja koulutustilaisuudet sekä hallituksen työskentely. Yhdistyksessä on jäseniä noin 140.

UKTY.FI

Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys ry

Savikonkatu 45

11710 Riihimäki

Internet: www.ukty.fi

s-posti: ukty@ukty.fi

Yhdistyksen

puheenjohtaja

Jukka Maja

jukka.maja@ukty.fi

puh. 041 515 2478

Yhdistyksen

varapuheenjohtaja

Jukka Vienonen

jukka.vienonen@ukty.fi

puh. 044 502 0120