Nimittäin Kankaalla ihan oikeasti. Siellä artesaaniopiskelijat hakee oppia metallin, puun, kankaan ja lankojen muotoiluun, kuvan käsittelyyn ja vaikka mihin.ahjo_ei henkilöä
Kankaalla Vanhan paperitehtaan siipiosassa näyttää hienolta. Toiminnan siellä ovat aloittaneen Jyväskylän aikuisopisto, Jyväskylän ammattioppilaitos ja Humanistisen ammattikorkeakoulu – Luova kampus. On ilo ja etuoikeus nähdä vanhan muovautuminen uudeksi. Muutos on lähtenyt nyt toden teolla liikkeelle, kun Kankaalle on saatu uusia toimijoita ja ensimmäisten asuinkerrostalojen osalta on rakentaminen ja markkinointi käynnissä.
kyltti_isoTyötä muutoksen eteen tekee iso joukko ammattilaisia. Tuhansia työtunteja on käytetty ja käytetään suunnitteluun, jotta Kankaasta tulisi mahdollisimman hyvin toimiva arjen ympäristö kaikille alueen käyttäjille.

Suunnittelussa on omat haasteensa. On huomioitava suojellut rakennukset ja rakennelmat, uudet rakennukset ja koko ympäristön rakentaminen toreineen katuineen ja kaikkine infrarakentamisineen. Kristallipallolle olisi välillä suunnittelussa käyttöä, jotta osattaisiin huomioida tulevaisuuden tarpeita. Toisaalta suunnittelua ohjaavat Kankaan kehittämisen teemat ja linjaa antaa myös Kankaan Laatuaapinen.

Kauas on jo kuljettu siitä kun Vanhalta paperitehtaalta haalittiin rukkaset kädessä rompetta kirpputorille myytäväksi. Ja muutosten matka jatkuu…

Tanja Oksa
Kankaan projektipäällikkö

Taija Lappeteläinen
taija-lappetelainen@www3.jkl.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.