Jyväskylän Kankaan vireä kulttuuritoiminta on vahvistunut entisestään, kun yhteistyö Keski-Suomen Tanssin Keskus ry:n ja Taiteen edistämiskeskuksen kanssa on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Kankaan kulttuurin kudontaan on saatu uusia käsipareja, joilla varmistetaan, että monipuolinen kulttuuritoiminta alueella jatkuu ja prosenttikulttuurin periaatteet toteutuvat.

Vilja, Riikka ja Kirsi Kankaan katutaiteen edustalla

Vilja, Riikka ja Kirsi Kankaan katutaiteen edustalla

Maaliskuun alusta osa-aikaisena kulttuurituottajana on aloittanut Vilja Ruokolainen, joka vastaa erityisesti tapahtumatuotannosta sekä tapahtumiin vuokrattavista tiloista. Aiemmin Ruokolainen on toiminut kuopiolaisen ANTI – Contemporary Art Festivalin tuottajana ja Viitasaaren Musiikin Aika -festivaalin toiminnanjohtajana. Jälkimmäisessä tehtävässä hän jatkaa myös Kankaan puolipäiväisen kulttuurituottajan tehtävän ohella.

Kankaan projekti ja Taiteen edistämiskeskus jatkavat myös yhteistyötä. Yhteistyökumppaneiden välille on solmittu sopimus läänintaiteilijan työn kohdentumisesta Kankaan prosenttikulttuuriin. Läänintaiteilija Kirsi Pitkänen toimii visuaalisen taiteen asiantuntijana Kankaalla ja lisäksi hänen tehtävään on luoda toimintamalli taidehankinnoille. Pitkäsen keskeisenä tehtävänä Taiteen edistämiskeskuksen läänintaiteilijakaudella on prosenttitaiteen edistäminen myös muualla Keski-Suomessa.

Viime vuodesta tuttu kulttuurituottaja Riikka Polso palaa myös kesäksi Kankaalle. Polson päävastuualueena ovat kesän tapahtumat Kankaalla.

Uusi kesä, uudet kujeet

Kankaan kesä näyttää taas tänä vuonna uudenlaiselta. Omat haasteensa tuovat rakennusten purku ja rakennuspuuhat, mutta osaavat tekijät ja aito halu pitää yllä Kankaan kulttuuria murtavat monia esteitä. Paljon uutta on luvassa siis myös tänäkin kesänä jatkuen aina pitkälle syksyyn. Kesäkauden avaa 14.6. järjestettävä, edellisvuosien Avoimet ovet -tyyppinen tapahtuma, jossa katse on vahvasti tulevaan. Lisätietoa tapahtumasta ilmoitellaan myöhemmin, mutta kalentereihin tuo päivä kannattaa jo ehdottomasti varata.

Millä fiiliksellä tulevaan kesäkauteen Vilja, Kirsi ja Riikka?

On äärimmäisen innostavaa ja kiinnostavaa päästä alkuvaiheista saakka mukaan seuraamaan Kankaan alueen kehittymistä ja valtakunnallisesti ainutlaatuisen prosenttikulttuurihankkeen edistymistä. Tavoitteet ovat tosi korkealla: tuotamme kulttuuria ja taidetta, joka nivoutuu ihmisten arkeen ja juhlaan ja tekee meidän kaikkien elämästä mielenkiintoisempaa. Ja haastamme tietysti kaikki kaupunkilaiset mukaan!

 

Lisätietoja:

Kulttuurituottaja Vilja Ruokolainen, Jyväskylän kaupunki, vilja.ruokolainen[at]jkl.fi, p. 050 3118 564

Taiteen edistämiskeskuksen visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Kirsi Pitkänen, kirsi.pitkanen[at]minedu.fi, p. 0295 330 838

Tiedote prosenttikulttuurista 8.1.2015: http://www3.jkl.fi/blogit/kangasjyvaskyla/?p=2342

 

Lukija
jarmo.asikainen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.