Näkymä Karakaarelta. Kaavoittajat tasapainoilevat Karamalminrinteellä kaupungin ja luonnon välillä. (Kuva: Lundén Architecture Company)

Karamalminrinteelle suunnitellaan uutta asuinaluetta, joka muodostuu osaksi kehittyvää Keran aluetta. Espoo-tarinan mukaisesti Keraa kehitetään raiteen varrella olevaksi tiiviiksi kaupunkikeskukseksi. Uusi asuinalue tiivistää kaupunkirakennetta Keran keskusta-alueen ja Karaportin työpaikka-alueen välissä. Asuinalueen kestävyyttä ja houkuttelevuutta halutaan lisätä erilaisilla asuntotyypeillä ja vehreillä kävely-ympäristöillä.

Karaportin toimistokorttelit säilyvät pääosin nykyisellään työpaikka-alueena. Toimistokortteleiden käyttötarkoitusta halutaan lisäksi monipuolistaa. Näin rakennusten käyttöaste kasvaisi ja alueelle saataisiin lisää palveluja.

Keran suunnittelussa ovat painottuneet kestävät liikkumismuodot. Espoon kaupunkiradan myötä raideliikenteen palvelutaso tulee parantumaan entisestään. Karamalminrinteen kaavassa on varauduttu joukkoliikenteen runkoyhteyden toteuttamiseen pikaraitiotienä. Lisäksi suunnittelussa on kiinnitetty huomiota sujuviin kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiin.

Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen tiivistyvässä kaupungissa haastaa suunnittelua

Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan jätetyt mielipiteet koskivat pääasiassa rakentamisen määrää ja metsien häviämistä. Mielipiteissä toivottiin suunnittelualueen metsäisten osien säästämistä.

Alueen lounaisosan metsä on vuonna 2021 laaditussa luontoselvityksessä todettu eteläisen Espoon mittakaavassa luontoarvoiltaan arvokkaaksi. Metsäalueella sijaitsee liito-oravan ydinalueita sekä lahokaviosammaleen esiintymiä. Osa metsästä osoitetaan rakentamisen käyttöön. Alueelle sijoittuvia korttelialueita on rajattu luontoarvoalueita välttäen. Verrattain suuri alue luontoa myös säästyy. Kaavaratkaisulla turvataan alueen ekologiset yhteydet ja alueelta tunnistetut liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat pääosin suojellaan.

Karapellontien kohdalla osa liito-oravien ydinalueesta on tarve ottaa katualueeksi, jotta voidaan mahdollistaa alueen läpikulkevan joukkoliikenteen runkoyhteys ja jotta kaupunkirakenne saadaan suunniteltua tarkoituksenmukaisesti. Ratkaisu edellyttää liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkojen hävittämistä ja heikentämistä koskevan poikkeusluvan, jonka myöntää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kaava-alueen suunnittelussa on pyritty mahdollistamaan monimuotoisen kaupunkiluonnon kehittymistä. Kaavalla velvoitetaan huomioimaan luonnon monimuotoisuus muun muassa istutuksien suunnittelussa. Asuinkortteleiden reunoille on määrätty istutusvyöhykkeitä ja niiden piha-alueiden suunnittelua ohjataan viherkertoimen avulla.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Karamalminrinteen asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamista kokouksessaan 13.9.2023. Mikäli lautakunta hyväksyy kaavaehdotuksen nähtäville, tulee se asukkaiden kommentoitavaksi. Kaavasta pääsee keskustelemaan myös Leppävaaran seudun alueellisessa asukasillassa 3.10. Sellon kirjastossa.  

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *