Onnistuneesti Natura-alueelle ja norppien pesintäalueelle rakennettu Vekaransalmen silta palkittiin Vuoden Silta -tunnustuksella. (Kuva: Väylävirasto)

Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RILin tunnustus Vuoden Silta 2020 on myönnetty Vekaransalmen sillalle. Vuonna 2019 valmistunut, Saimaan Vekaransalmessa Sulkavalla Etelä-Savossa sijaitseva silta on tyypiltään teräksinen jatkuva liittopalkkisilta. Kokonaispituudeltaan 639,3 -metrinen silta on Suomen viidenneksi pisin silta.

Tänä vuonna kilpailun teemana olivat vesistösillat. Kilpailun tuomariston mielestä Vekaransalmen silta on tasapainoinen kokonaisuus, jossa vesirakentamisen perinteinen osaaminen yhdistyy hillityn onnistuneeseen esteettiseen siltaratkaisuun.

-Hanke pysyi aikataulussa ja budjetissa. Hankkeessa kiinnitettiin huomiota siihen, että ympäristöön aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa. Projektin osapuolet käyttivät ja kehittivät tietomallinnusta tehokkaasti hankkeen hyväksi, kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki avaa perusteluita valinnalle.

Silta parantaa merkittävästi liikenteen sujuvuutta salmen kohdalla, sillä se korvaa vuonna 1995 käyttöönotetun lossiyhteyden. Keskimääräinen ajoneuvoliikenne salmen kohdalla on ollut noin 800 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Hankkeessa jouduttiin huomioimaan useita ympäristön asettamia reunaehtoja. Silta sijaitsee Natura-alueella ja Saimaan norpan pesintäalueella. Osin tästä syystä sillan perustustavaksi määräytyi porapaalu, jotta vältyttäisiin norppaa häiritseviltä räjäytystöiltä. Siltapaikalla sijaitseva syväväyläreitti oli rakennustöistä huolimatta pidettävä avoinna koko vesiliikennekauden ajan.

Tuomaristo arvosti myös sitä, miten hankkeessa huomioitiin eri sidosryhmiä. Tästä osoituksia ovat esimerkiksi sillan mustakeltainen Sulkavan vaakunan mukainen väriteema, katselutasanteet sekä aktiivinen yhteydenpito kuntalaisiin rakentamisen aikana.

Vekaransalmen sillan pääsuunnittelijoina ovat toimineet Jarmo Niemi ja Ville Vuorio Insinööritoimisto Suunnittelukide Oy:stä ja pääurakoitsijana GRK Infra Oy.

(Lähde: RIL)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *