Arvostettu SAFA-palkinto meni tänä vuonna Pudasjärven kaupungin hirsirakentamiselle. Hirsikampus valmistui vuonna 2016. (Kuva: Pekka Fali)

Suomen Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto 2018 on myönnetty Pudasjärven kaupungille suomalaisen hirsirakentamisen perinteen jatkamisesta.

-Pudasjärven kaupunki on ansiokkaasti jatkanut Pudasjärven alueella vuosisatoja vanhaa hirsirakentamisen perinnettä, luoden hyvää elinympäristöä kuntalaisille, edistäen hirsirakentamisen tutkimusta ja hirsi- ja puurakentamisen liiketoimintaa, palkintolautakunnan puheenjohtaja, SAFAn varapuheenjohtaja Jonna Taegen perusteli.

-Hirsirakentamista on Pudasjärvellä toteutettu moniammatillisessa yhteistyössä kunnan, yritysten, yliopiston ja suunnittelijoiden kanssa ja Euroopan aluekehitysrahaston tuella, Taegen kuvaili.

SAFA halusi antaa Euroopan kulttuuriperinnön teemavuonna tunnustusta perinteisen hirsirakentamisen elvyttämiselle osaksi nykypäivän vaatimukset täyttävää terveellistä ja turvallista rakentamista. Hirsi on uusiutuva, kestävä ja kierrätettävä, monikäyttöinen, arkkitehtonisesti moni-ilmeinen ja rakennusten käyttäjille miellyttävä rakennusmateriaali, jonka käyttö on myös ilmastoteko.

Vuosikymmen uutta hirsirakentamista

Hirsirakentamisella on Pudasjärvellä pitkät perinteet. Alueen satoja vuosia vanhat hirsirakennukset ovat yhä hyvässä kunnossa: parikymmentä hirsirakennusta käsittävä kotiseutumuseo sekä paanukattoinen ristikirkko, jota kiertää 1371-metrinen maailman pisin katettu hirsiaita.

-Pudasjärven kaupunki haluaa modernilla hirsirakentamisella nostaa julkisen rakentamisen tasoa ja pidentää rakennusten elinkaarta. Samalla jatketaan arvokasta monivuosisataista perinnettä ja tarjotaan nykysukupolville mahdollisuus nauttia puurakennuksen erinomaisesta akustiikasta ja sisäilmasta, Pudasjärven kaupunginjohtaja Tomi Timonen sanoo.

Hirsirakentamisen uusi aikakausi alkoi Pudasjärveltä vuonna 2009. Hirren käyttöön julkisessa rakentamisessa päädyttiin, kun rakennusten sisäilmaongelmia ei saatu ratkaistua.

Vuosikymmenen aikana Pudasjärvelle ovat nousseet Karhukunnaan hirsikortteli (2009-2011), Pikku Paavalin päiväkoti (2013), Hirsikampus (2016), Pudasjärven Vuokratalot Oy:n kolme hirsirivitaloa erityisasumiseen ja tänä keväänä valmistuvat hirsiset luhtitalot sekä Hirsikartano -palvelutalo (2016). Kaupunki suunnittelee rakentavansa jatkossa julkiset rakennukset hirrestä.

(Lähde: SAFA)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *