Kattilan huipputeho on 40 MW. (Kuva Finess Energy Oy)

 

Lappeenrannan Lämpövoima Oy:n kaukolämpölaitoksella herätettiin henkiin 40 vuotta vanha, pitkään tyhjänpanttina seissyt sähkökattila, joka oli jäänyt tarpeettomaksi yhtiön kaasuturbiinilaitoksella, Finess Energy Oy tiedottaa. Hiilineutraaliustavoitteet olivat ajaneet energia- ja vesiyhtiön etsimään puhtaampia lämmöntuotantoratkaisuja, jotka pohjautuvat entistä vähemmän polttamiseen.

Esiin nousi yhtiön 40 vuotta vanhan sähkökattilan kohtalo. Kemikaalien avulla säilötty kattila todettiin vielä käyttökuntoiseksi, joten se päätettiin modernisoida ja ottaa jälleen käyttöön.

Kaasu ja öljy veivät kattilalta työt

Saimaan rannalla sijaitseva Mertaniemi 1 kaasuturbiinivoimalaitos valmistui Lappeenrantaan vuonna 1975. Vuonna 1982 voimalaitoksen yhteyteen asennettiin Sulzerin (nykyisin VAPEC) valmistama 40 MW:n elektrodikattila. Elektrodikattilaa ajettiin öisin, kun taas päivisin käytössä oli kaasuturbiini-kombivoimalaitos. Näin jatkettiin noin kymmenen vuoden ajan, kunnes elektrodikattilan käyttö vähentyi ja jäi vain ajoittaiseksi. 1990-luvulla kattilaa ei lopulta enää ajettu ollenkaan. Kattila päätettiin säilöä kemikaalien avulla, ja se jäi lähes käyttämättömäksi.

Kattilalle tehtiin aika ajoin koekäyttöjä sekä sähköjärjestelmien testauksia, ja automaation uusiminen tehtiin Mertaniemi 1 kaasu- ja öljykattiloiden uusinnan yhteydessä. Myös viranomaistarkastukset tehtiin vaatimusten mukaisesti, ja lopulta todettiin, että turvallisuuteen liittyvät järjestelmät eivät olleet nykyisten asetusten mukaisia. Näin ollen myös kattilan purkaminen nostettiin esille ja kattilan säilyttämisen perusteleminen alkoi osoittautua haasteelliseksi.

Kattilan uusi elämä

Kattilaa ei lopulta koskaan päädytty purkamaan, vaan se säilytettiin poissa käytöstä aina vuoteen 2021 saakka. Vuonna 2021 kattila otettiin uudelleen käyttöön Olkiluoto 3 käyttöönoton yhteydessä, jolloin kattila toimi Olkiluodolle järjestelmäsuojana. Keväällä 2023 kattilalla on ollut pidempi seisokki, jonka aikana on tehty muun muassa lisäyksiä suoja-automaatioon.

Ennen kattilan uudelleenkäyttöönottoa tehtiin selvitys, onko kannattavampaa hankkia täysin uusi kattila, vai vaihtoehtoisesti modernisoida vanha. Tarkastusten myötä saatiin varmuus sille, että vanha kattila ja laitteisto ovat edelleen kunnossa. Ennen käyttöönottoa tehtiin muun muassa painelaitteiden kunnon tarkastukset sekä tarkistettiin varaosien saatavuus. Kaukolämpösiirtimet uusittiin ja turvallisuuteen liittyvät järjestelmät päivitettiin. Muutoksia tehtiin jaksottaiseen käytönvalvontaan. Järjestelmään lisättiin ja vaihdettiin instrumentteja, ja sähköpuolen katkaisija uusittiin.

40-vuotias kattila on siis jälleen toiminnassa ja tuottaa lämpöä kaukolämpöverkkoon Lappeenrannan alueelle. Kattilan huipputeho on 40 MW. Elektrodikattilassa tehoa säädetään säätösauvoilla, joilla pystytään vaikuttamaan elektrodien välisen virran kulkutien pituuteen.

Lappeenrannan Lämpövoima Oy on Lappeenrannan Energia -konsernin tytäryhtiö. Konsernin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2026.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *