M/S Roopen laivakoira Igor varmisti, että venekeräykseen ilmoitetut loppuun kuluneet paatit saatiin pois rantoja rumentamasta. (KUVA: PSS ry)

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n järjestämässä venekeräyksessä saatiin tänä vuonna saaliiksi 47 romuvenettä. Veneitä kerättiin Saaristomereltä yhteistyössä jo viidettä kertaa, eikä vastaavanlaista keräystä tiettävästi järjestetä muualla.

Keräyksessä kerättiin veneitä saarilta, joille ei ole tie- tai lauttayhteyttä.

– Saaristomeri on jätehuollon järjestämisen kannalta haastava alue muun muassa pitkien etäisyyksien takia. LSJH ja PSS ry ovat tehneet pitkään yhteistyötä Saaristomeren jätehuollon hyväksi ja tästä yhteistyöstä on poikinut myös tämä ainutlaatuinen toimintamalli rikkinäisten veneiden keräämiseen saaristosta. Vastaavaa keräystä ei tiettävästi järjestetä muualla, LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen kertoo yhtiön tiedotteessa.

Rannalla lojuva vene on haitta ympäristölle

Hylätyt rikkinäiset veneet ovat uhka ympäristölle ja niillä voi olla myös taloudellisia vaikutuksia. PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto kertoo, että hylätyt rikkinäiset veneet hajoavat ajan myötä aina vain pienemmiksi palasiksi ja nämä kappaleet voivat levitä mikromuovina läheisiin vesialueisiin.

– Jos veneeseen on jätetty polttoaineita, paristoja, akkuja tai muita vaarallisia aineita, ne voivat ajan myötä päästä leviämään ympäristöön hallitsemattomasti. Myrkkymaalijäänteiden liukeneminen lisää kemikaalikuormitusta sekä maalla että merellä, Murto sanoo.

Hylätyt veneet laskevat lisäksi alueen virkistyskäyttöarvoa, millä voi olla negatiivinen vaikutus alueen turismiin sekä alueen asukkaiden hyvinvointiin.

Lasikuituveneet sementiksi Suomessa

LSJH pyrkii jätteen etusijajärjestyksen mukaisesti etsimään uusia tapoja kierrättää vastaanottamansa jätteet raaka-aineena.

– Tänä vuonna Saaristomeren venekeräyksessä kerätyt sekä LSJH:n lajitteluasemilla vastaanotetut lasikuituveneet toimitetaan Kuusakoski Oy:n Hyvinkään toimipisteeseen, jossa niistä valmistetaan raaka-ainetta sementin valmistukseen, Kokkonen kertoo.

Hyvinkäällä valmistettu raaka-aine hyödynnetään Finnsementin Lappeenrannan sementtitehtaalla. Sementtiuunissa lasikuidusta saadaan hyödynnettyä puolet raaka-aineena ja puolet polttoaineena. Veneiden sisältämä lasikuitu korvaa prosessissa muun muassa neitseellistä kalkkikiveä ja energiana hyödynnettävä muovi fossiilista polttoainetta, joten menetelmällä saavutetaan merkittävät CO2-päästövähennykset.

Venekeräyksen saaliiksi saatiin tänä vuonna 47 romuvenettä. (KUVA: LSJH)

LSJH:n lajitteluasemille on vuoden 2022 aikana tuotu yhteensä 50 romuvenettä, joten vanhoja veneitä on päätynyt kuluvan vuoden aikana hyödynnettäväksi yhteensä 97 kappaletta.

– Suomessa on lähes 1,2 miljoonaa venettä, joista merkittävä osa tulee tiensä päähän tulevina vuosina. Siihen nähden keräämämme määrät ovat vielä pisara meressä, mutta jostain se on aloitettava, Kokkonen sanoo.

Saaristomeren romuvenekeräys on tämän vuoden osalta saatu päätökseen, mutta lajitteluasemilla vastaanotetaan veneitä ympäri vuoden. Varsinainen romuvenekeräys järjestetään taas ensi vuonna.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *