Yksi Äänekosken kaupungintalon kimppakyytiporukoista: tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä, ympäristötarkastaja Jatta Heikkinen, ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen ja ympäristökoordinaattori Juho Liimatainen. (Kuva: Äänekosken kaupunki)

Yksikin kuntalainen voi Äänekosken kaupungin ympäristöpäällikon Hanna Ahosen mukaan vaikuttaa merkittävästi ympäristökuorman vähentämiseen kiinnittämällä huomiota liikkumisen valintoihin.

Äänekosken kaupunki kannustaakin henkilöstöään ja kaupunkilaisia käyttämään mahdollisuuksien mukaan julkisia liikennevälineitä, kimppakyytejä ja muita kestäviä liikkumisen tapoja. Kampanja liittyy Äänekosken uuteen kaupunkistrategiaan, jonka yksi päätavoite on kestävä ympäristö. Äänekoski aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

– Tieliikenteen päästöt ovat suurin ilmastoa ja ympäristöä kuluttava tekijä, ja erityisesti yksityisautoilu on myös meillä Äänekoskella merkittävin päästölähde, Ahonen sanoo Äänekosken kaupungin tiedotteessa.

Vihreä uusiutuva Äänekoski -hankkeen aikana kaupunki on lähtenyt mukaan Kimppakyyti -mobiilipalveluun, jonka kautta voi etsiä, sopia ja tehdä kimppakyytejä. Kaupungin henkilöstöllä on myös omia WhatsApp -ryhmiä, joissa sovitaan työkavereiden kanssa yhteisistä työmatkoista.

Ympäristöpäällikkö Ahonen, ympäristötarkastaja Jatta Heikkinen, ilmastokoordinaattori Juho Liimatainen ja tiedonhallinnan asiantuntija Sakari Niemelä ovat perustaneet oman WhatsApp -ryhmän ja kimppakyytiporukan. Ryhmään kuuluu muutama muukin Jyväskylässä asuva työntekijä.

– Myös ympäristöpuolen maastokäynneille ja rakennustarkastuksissa kuljetaan yleensä aina kimppakyydeillä, samoin yksikköjen työhyvinvointipäiville, Ahonen kertoo.

Ympäristön kuormitus vähenee ja polttoainetta sekä rahaa säästyy. Lisäksi kimppakyydit tarjoavat myös sosiaalista yhdessä olemista.

– Kimppakyydeissä joutuu ehkä tekemään jotain myönnytyksiä ja se vaatii kaikilta joustavuutta ja suunnittelua, mutta kun sen saa starttaamaan, niin ei se ole niin työlästä, Ahonen miettii.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *