Kummikoulutoiminnassa oppilaat pääsevät harjoittelemaan ympäristötekojen ottamista pysyväksi osaksi omaa arkea. (Kuva: Heli Sorjonen)

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on valinnut seitsemän koulua pääkaupunkiseudulta ja Kirkkonummelta lukuvuoden 2022–2023 kummikouluiksi.

Kummikoulutoimintaa on järjestetty jo 15 vuoden ajan. Ohjelmassa oppilaat pääsevät harjoittelemaan ympäristötekojen ottamista pysyväksi osaksi omaa arkea.

Tänä vuonna mukana ovat Helsingistä Vallilan ala-asteen koulu, Torpparinmäen peruskoulu sekä Poikkilaakson ala-asteen koulu, Kirkkonummelta Heikkilän koulu ja Kartanonrannan koulu, Espoosta Kirkkojärven koulu sekä Vantaalta Rekolan koulu.

Kummikouluohjelma on osana kestävän kehityksen opetusta

Kummikoulut voivat valita kummivuotensa pääteemaksi joko elintärkeän veden tai kestävän kehityksen ja kiertotalouden. Ohjelman tavoitteena on auttaa koko koulua ottamaan ympäristötekoja osaksi arkea niin, että ohjelmavuoden jälkeen sekä koulun opettajilla, oppilailla että muulla henkilökunnalla on hyvät mahdollisuudet jatkaa ympäristötyötä arjessaan. Kummikouluvuoden oppitunnit voidaan toteuttaa lähiopetuksena, etänä tai ulkona.

– Oppitunneilla hyödynnetään myös hauskoja älylaitteella pelattavia digipelejä, jotka tutustuttavat oppilaat monipuolisten tehtävien avulla kiertotalouteen ja elintärkeään veteen, kertoo ympäristöasiantuntija Päivi Vaisto HSY:n tiedotteessa.

Ohjelmassa tärkeässä osassa on kannustaa sekä oppilaita että opettajia jatkamaan opittuja arjen ympäristötekoja myös kummivuoden jälkeen. HSY tarjoaa oppimisen tueksi kummikouluille opetussuunnitelman mukaisia, monipuolisia oppitunteja ja materiaaleja.

Opettajille tarjotaan koulutusta sekä tukea Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen Ympäristökoulu Polun ympäristökasvattajilta. Oppitunnit ja materiaalit on suunniteltu tukemaan koulun kestävän kehityksen suunnitelman toteutumista.

– Tavoitteena on, että lapset ja nuoret kasvavat ymmärtämään oman toimintansa merkityksen ympäristölle ja tekemään vastuullisia valintoja omassa arjessaan, Vaisto kertoo.

Uutta sisältöä ja vaihtelua opetukseen

Aiemmista kummikouluvuosista positiivisia palautteita on kertynyt runsaasti. Luokanopettajat ovat kiittäneet erityisesti siitä, että koulut ovat saaneet uusia sisältöjä ja vaihtelua opetukseen, sekä tukea koulujen kestävän kehityksen päämäärien saavuttamisessa. Ohjelmia on myös muokattu onnistuneesti vastaamaan koulun lähtökohtia ja tarpeita.

HSY valitsee kummikouluohjelmaan vuosittain mukaan kouluja pääkaupunkiseudulta ja Kirkkonummelta. Yhteensä ohjelmassa on vuosien mittaan ollut mukana yli 145 kummikoulua.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *