Jättipalsami maistuu lampaille. (Kuva: Tarja Ylitalo)

Jyväskylässä on saatu hyviä kokemuksia jättipalsamin hävittämisestä lampaiden avulla. Käynnissä on viisi vuotta kestävän kokeilun neljäs vuosi, ja lampaat palaavat torjuntatöihin jälleen perjantaina 20. toukokuuta.

Jättipalsami on yksivuotinen kasvi. Vain siemenet talvehtivat. Kasvi maistuu lampaille erinomaisesti, ja lampaiden avulla rehevänä kasvanut jättipalsami on saatu hallintaan laidunalueella.

– Kokeilusta saadut hyvät tulokset perustuvat siihen, että lampaita kierrätetään laitumilla koko kesän ajan, jolloin ne ehtivät syödä kaikki nousseet taimet ennen kasvin siementämistä, kertoo viherpalvelupäällikkö Tuija Pajunen Jyväskylän kaupungilta.

Kokeilu on osa Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoimaa Viekas-LIFE -hanketta. Jyväskylässä katsotaan, että Kortepohjan Vehkalammella toteutettava kokeilu tarjoaa arvokasta tietoa myös muille kunnille ja kaupungeille.

Kahtena ensimmäisenä laidunkesänä lampaat hävittivät jättipalsamin kokonaan laitumiltaan. Viime kesänä jättipalsamia havaittiin kahdella pienellä laitumella vain muutamia. Näillä laitumilla on myös nokkosta, jota lampaat välttävät.

– Nokkosta on niitetty kahtena viime vuotena lampaiden laiduntamisen helpottamiseksi, joten tänä kesänä nähtäväksi jää, saavatko lampaat hävitettyä jättipalsamin myös näiltä laidunosilta, Pajunen sanoo.

Jyväskylässä on havaittu, että joka paikkaan lampaat eivät sovi. Alueen on oltava tarpeeksi iso ja lauman sopivan kokoinen, jotta lampaat viihtyvät. Lisäksi juomavesihuollon järjestäminen ja muut käytännön asiat rajoittavat sopivan laitumen valintaa.

Jyväskylä hävittää vieraslajeja myös monilla muilla keinoilla. Kaupunki torjuu kaikki jättiputkiesiintymät ja niittää sekä komealupiinia että jättipalsamia. Lisäksi käynnissä on espanjansiruetanan aktiivinen torjuminen ja kurtturuusun hävittäminen kaupungin yleisiltä alueilta.

Jyväskylän kaupunki kannustaa myös asukkaitaan vieraslajien kitkentään omilta kiinteistöiltään tai kaupungin mailta. Kaupunki muistuttaa, että vieraslajien hävittämiseen tarvitsee aina maanomistajan luvan, joten maanomistus on hyvä tarkistaa ennen töihin ryhtymistä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *