Kanavan koulu valmistui viime syyslukukauden alkuun. Kolmikerroksisessa koulussa on noin 6000 kerrosneliömetriä ja se palvelee 400 oppilasta sekä noin 60:tä henkilökunnan jäsentä. (Kuva: Lempäälän kunta)

Lempäälän Kanavan koulu on saavuttanut RTS-ympäristösertifioinnissa kolmen tähden luokituksen, mikä vastaa hyvää ympäristölaadun tasoa.

RTS-sertifiointi on ympäristöluokitusjärjestelmä, joka ottaa huomioon kotimaiset erityispiirteet arvioitaessa rakennuksen ympäristöystävällisyyttä. Suomen oloihin kehitetty sertifikaatti keskittyy muun muassa energiatehokkuuteen, kosteudenhallintaan, sisäilmaan sekä rakennuksen elinkaaren aikaiseen hiilijalanjälkeen. RTS-luokitusjärjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2016.

– Meille oli alusta alkaen tärkeää huomioida HINKU-kuntana RTS:ssä pisteytetyt kosteudenhallinta, sisäilma, rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki ja energiatehokkuus. On hienoa, että tämä panostus kantaa hedelmää myös tämän sertifikaatin muodossa, sanoo Lempäälän kunnan rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja.

Kolmikerroksinen koulu on rakentajana toimineen YIT:n ensimmäinen betonirunkoinen hirsikoulu. Koulun runko on toteutettu betonista ja julkisivu massiivihirrestä. Puu näkyy julkisivun lisäksi myös ulkoseinien sisäpinnassa sekä aulatilassa. Ratkaisulla on tavoiteltu ekologisuuden lisäksi kosteusturvallisuutta, sillä hirsi julkisivumateriaalina on varma rakenne ulkoseinässä. Materiaalivalintana se myös kestää aikaa.

– Kanavan koulussa ekologisiin valintoihin oli panostettu jo tarjouspyynnössä. Hirren ja betonin yhdistämisessä onnistuttiin ja RTS-sertifiointi toi uuden ympäristönäkökulman suunnittelun ja toteutuksen rinnalle, taustoittaa projektipäällikkö Janne Hynynen YIT:ltä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *