Kunnat ovat kritisoineet lakiluonnosta muun muassa kaavojen toteuttamisesta.

Ympäristöministeriöön tuli kaikkiaan 549 lausuntoa kaavoitus- ja rakentamislain luonnoksesta. Ministeriö on julkaissut lausunnoista yhteenvedon.

Yhteenveto summaa, että ilmastonmuutoksen hillintää kaavoituksessa pidetään yleisesti hyvänä asiana, samoin vähähiilistä rakentamisen, kiertotalouden ja digitaalisuuden edistämistä.

Reipasta kritiikkiä sen sijaan on tullut pakollisesta kaupunkiseutusuunnitelmasta ja rakennusvalvonnan järjestämisen muutoksista.

Yksinomaan kaavojen toteuttamiseen otettiin kantaa noin 300 lausunnossa. Myös maapolitiikan, maankäyttösopimusten ja -maksujen säännöksistä lausuttiin ahkerasti.

Ei riittävästi ihmisiä eikä euroja

Kuntaliiton maankäytön ja kaavoituksen kehittämispäällikkö Anne Jarva kertoo yllättyneensä, kuinka monet kunnat ja kaupungit olivat lausunnoissaan jopa kuntaliittoa kriittisempiä ja vaativat lainvalmistelun keskeyttämistä.

Lausunnoista tehdystä ministeriön yhteenvedosta ei välity Jarvan mukaan kuntien rooli ja näkemykset riittävästi. Kuntaliitto aikookin koota lausunnoista oman muistionsa.

– Uudistus vaikuttaa kuntien tekemisiin valtavan paljon. Se toisi mukanaan laajenevia tehtäviä ja toimintaprosessien muutoksia. Tilanne on kunnille pelottava, sillä tällaiseen ei ole ihmisiä eikä rahaa, Jarva sanoo.

Hänen mielestään vaikutukset kuntien toimintaan ja hallintoon on arvioitu luonnoksessa puutteellisesti. Mukana on lukuisia yksityiskohtia, joista kertyy valtava määrä työtä ja kustannuksia.

Oikeasuhtaisuus puuttuu

Ympäristöministeriön kokoamassa yhteenvedossa kerrotaan Kuntaliiton ja suurimman osan kunnista katsoneen, että lakiuudistuksen tavoitteet ovat sinänsä kannatettavia.

Kritiikkiä on kuitenkin paljon.

– Lakiluonnos ei muodosta toimivaa ja oikeasuhtaista kokonaisuutta suhteessa tavoiteltuihin vaikutuksiin. Lausunnoissa todettiin, että vaikka lakiehdotus sisältää myös kannatettavia ehdotuksia, kokonaisuutena se tarkoittaa kunnille nykyistä raskaampia tai kokonaan uusia menettelyitä, prosessien hidastumista, selvitysvelvoitteiden laajentumista sekä mahdollisesti tarvetta mittaville lisäresursoinneille, yhteenveto summaa.

Kaavojen säätely korjattava luonnoksessa

Kuntaliitto on omassa lausunnossaan puuttunut lukuisiin lakiluonnoksen kohtiin. Näistä erityisen tärkeänä Jarva pitää muun muassa kaavojen toteuttamisen säätelyä.

– Pelkona on, että järjestelmät jäykistyvät. Yhdyskuntarakentamisen kustannukset kohdentuisivat aiempaa enemmän kunnille ja veronmaksajille, kun esimerkiksi katualueiden ilmaisluovutusvelvollisuudesta luovuttaisiin.

Lunastuslakiin on tulossa samanaikaisesti maanhankintaan muutoksia, joiden Jarva pelkää vaikeuttavan kunnan maapolitiikkaa ja maan hankintaa.

– Meitä huolestuttaa myös rakennusvalvonnan järjestäminen kahden tasoisena. Vaatii omat temppunsa, jos kuntien pitää hankkia rakennusvalvonnassa asiantuntemusta muista kunnista. Käytetäänkö apuna sopimuksia vai kuntayhteistyötä? Luonnoksessa asiantuntemuksen hankkimista ei nähtävästi ole mietitty loppuun asti.

Kuntien toiveena on, että rakennusvalvontojen välinen yhteistyö turvattaisiin nykyisiä keinoja kehittämällä.

– Tämän seurauksena myöskään edellytyksiä vaativan tasoisen rakennusvalvonnan järjestämiseen ei lausunnoissa kannatettu. Siihen koettiin olevan mahdollisuus käytännössä vain suurilla kunnilla, yhteenveto summaa.

Kunnat ovat lisäksi korostaneet, etteivät muutokset sujuvoittaisi viranomaisen työtä tai helpottaisi lupakäsittelyä.

Lue ministeriön yhteenveto

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *