Tampereen raitiovaunulla on matkustettu jo 5 miljoonaa kertaa. Matkustajia muistutetaan pitämään seistessä kiinni tangosta tai lenkistä. (Kuva: Pasi Tiitola/Raitiotieallianssi)

Raitiovaunu on liikennöinyt Tampereella puoli vuotta. Kaupungin uusi joukkoliikenneväline on herättänyt paljon kiinnostusta kuluneiden kuukausien aikana. Se heijastuu myös joukkoliikenteen matkustajamääriin, jotka ovat 29 prosentin kasvussa vuoden takaiseen verrattuna.

Kevään 2021 koeliikenne mukaan lukien Ratikkamatkoja on tehty tällä hetkellä 5 miljoonaa kappaletta, Tampereen raitiotien tiedotteessa kerrotaan.

– Ensimmäisen puolen vuoden aikana joukkoliikenteessä on tehty matkoja 29 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, mutta 18 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana ennen koronapandemiaa, kertoo Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

– Koronatilanne ja -rajoitukset näkyvät luonnollisesti yleisesti joukkoliikenteen matkustajaluvuissa kaikkialla, mutta voidaan todeta, että Tampereella on palauduttu matkustuksessa lähemmäs normaalia parhaiten Suomen kaupungeista, kun ihmiset ovat löytäneet hienosti uuden linjaston ja Ratikan, Periviita sanoo.

Marraskuu on ollut tähän mennessä matkustajamäärien suhteen vilkkain kuukausi, silloin nousujen määrä oli yli 900 000. Tällöin arkisin Ratikassa tehtiin keskimäärin 35 000-40 000 nousua päivässä, lauantaisin nousuja oli noin 25 000 ja sunnuntaisin 15 000.

– Liikennöinti on sujunut äärimmäisen hienosti. Runsasluminen talvikaan ei ole menoa haitannut, kalusto on toiminut odotetusti ja liikennöinti on täsmällistä. Ainakin sosiaalisen median mukaan matkustajat ovat tyytyväisiä, sanoo Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö.

Matkustajamäärien lisäksi täsmällisyys on Tampereen Ratikalle merkittävä mittari. Ratikan luotettavuusprosentti on kuluneiden kuukausien ajalta 99,71. Liikennöinnin aikana on ajettu 90 554 lähtöä, joista peruttuja lähtöjä on ollut 270.

– Matkustajat ovat omaksuneet todella hienosti Ratikalla liikkumisen pelisäännöt ja ratikka-arki rullaa hyvin. Oleellisinta on pitää huolta, että matkaoikeus on vahvistettu kortinlukijassa joka matkalla ja varmistaa oma turvallisuus istumalla tai pitämällä seistessä kiinni tangosta tai lenkistä, Tampereen Ratikan operatiivinen päällikkö Vesa Rauhala VR:ltä sanoo.

– Sujuvan ja turvallisen liikenteen varmistamiseksi toivomme, että kaikki kaupungilla liikkujat kiinnittäisivät vielä enemmän huomiota liikenneympäristön havainnoimiseen ja omaan liikennekäyttäytymiseensä, Rauhala sanoo.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *