Lausuntokierrokselle lähtenyt MRL-lakiesitys ei sujuvoita kaavaprosesseja eikä vähennä byrokratiaa, vaan pikemminkin lisää sitä sekä samalla kuntien kustannusrasitusta, linjaa suurimpien kaupunkien C21-verkosto. (Kuva: Ville Miettinen)

Pitkästä valmistelusta kaavoitus- ja rakentamislakiin – MRL-uudistukseen – liittyviä poliittisia ja sisällöllisiä ristiriitoja ei ole kyetty ratkaisemaan, ja lopputuloksena on keskeneräinen lakiesitys, joka ei saavuta hallitusohjelmassa sille asetettuja tavoitteita, kritisoi kaupunkiverkosto C21, jonka muodostavat maan suurimmat kaupungit.

– Lakiesitys ei sujuvoita kaavaprosesseja eikä vähennä byrokratiaa, vaan pikemminkin lisää sitä sekä samalla kuntien kustannusrasitusta. C21-kaupunkien kaupunginjohtajat näkevät, ettei lakiesitystä voi viedä eteenpäin nykymuotoisena ja tilanteessa, jossa valmistelu on ajautunut poliittiseen umpisolmuun. Mikäli merkittävät muutokset eivät enää ole mahdollisia, tarkoituksenmukaisinta olisi valmistelun keskeyttäminen kokonaan, C21-verkoston tiedotteessa todetaan.

C21-verkoston ihmettelyn aiheet ovat samansuuntaisia Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Reinan ihmettelyn kanssa. Reina kirjoitti blogissaan, että mitä pitemmälle valmistelu on edennyt, sitä hämärämmäksi on käynyt, miksi uudistus oikeastaan tehdään.

Reinan mukaan Kuntaliitto on huolissaan siitä, ettei lakiluonnoksen kokonaisvaikutuksia kuntakentän toimintaan ja talouteen ole tunnistettu riittävästi.

Valmistelun aikana ei ole selkiytynyt, miksi kaavoitus- ja rakentamislaki (ent. maankäyttö- ja rakennuslaki) tulee uudistaa kokonaisuudessaan, C21:n tiedotteessa todetaan.

– Prosessien keventäminen on tarpeen, mutta ei vaadi monin osin hyvän ja ajantasaisen voimassaolevan lain kokonaisuudistusta. Uudistuksen valmistelussa kokonaisuus tuntuu lisäksi unohtuneen tai ainakin siihen on kiinnitetty huomiota liian myöhäisessä vaiheessa. Tämän vuoksi uudistuksen vaikutuksia kunnille ja kuntataloudelle ei ole tunnistettu riittävällä laajuudella. Myöskään lain yhteisvaikutuksia lunastuslain ja luonnonsuojelulain uudistuksien kanssa ei ole selvitetty tarpeeksi.

Verkoston mukaan lakiesitysluonnoksen puutteena on myös tarpeettoman yksityiskohtainen ja jäykistävä sääntely.

– Lakiesitys heikentää olennaisesti mahdollisuuksia soveltaa sitä joustavasti ja alueiden erilaiset tilanteet huomioon ottaen. Nykymuodossaan hyväksytty laki tarkoittaisi kaupungeille uusia tai entistä raskaampia menettelyitä, laajempia selvitysvelvoitteita ja merkittävää lisäresursointitarvetta.

– Tämä ei tue kaupunkien kestävää kasvua ja elinvoimaa, vaan heikentää niiden taloudellisia toimintaedellytyksiä sekä kykyä vaikuttaa esimerkiksi alueiden elinvoimaisuuteen tai ilmastonmuutoksen torjumiseen.

C21 muistuttaa, että mikäli uudistusta viedään eteenpäin, sitä tulisi muokata lähemmäksi nykyistä maankäyttö- ja rakennuslakia ja pitää mukana valmistelussa esiin tulleet hyvät avaukset.

– Lakia ei tulisi jäykistää kirjaamalla siihen velvoittavasti aiemmin vapaaehtoisuuteen pohjautuvia toimintatapoja. Esimerkiksi kaupunkiseututasoisen suunnittelun tärkeys on hyvä tunnistaa, mutta lakisääteisen ja pakollisen kaupunkiseutusuunnitelman sisällyttäminen lakiin on perusteetonta.

– Toimintaympäristössä ei myöskään ole tapahtunut mitään sellaista muutosta, joka perustelisi sitä, miksi ELY-keskuksille palautettaisiin pitkälti niiden aiemmat kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämiseen liittyvät ohjaustehtävät.

– C21-kaupunkien kaupunginjohtajat pitävät uudistukselle asetettuja tavoitteita esimerkiksi kaavamonopolin ja kaavahierarkian säilyttämisestä, kaavaprosessien sujuvuuden edistämisestä sekä kuntien maapolitiikan vahvistamisesta kannatettavina. Lausunnoille lähtenyt lakiesitys ei näitä tai muita hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita kuitenkaan lunasta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *