Unkarilaisen Koros Designin Lilies ja tanskalaisen Jakob Kvistin Dichroic Sphere tuovat väriä kaupunkikuvaan. (Kuvat: Koros Design ja Jakob Kvist)

Valon kaupunki -tapahtuma palaa tänä vuonna Jyväskylään kaupunkilaisten ja vierailijoiden iloksi entistä värikkäämpänä, sillä tapahtuman teemana on väri. Tapahtuma jouduttiin viime vuonna perumaan koronapandemian vuoksi.

Tämänvuotinen ohjelma koostuu yli 90 väliaikaisesta valoteoksesta ja valoteemaisesta oheistapahtumasta. Valotapahtuma on avoinna 23.9.-2.10. Osa teoksista on nähtävissä ja koettavissa lokakuisten MM-rallien yli.

Tapahtumassa esitellään myös lukuisia Valon kaupungin pysyviä valaistuskohteita: siltoja, julkisivuja, puistoja ja taideteoksia.

Valoteemaista kaupunkikulttuuria on tarjolla tuttuun tapaan Ylistönmäeltä keskustaan ja Kankaalle ulottuvalla tapahtuma-alueella. Lisäksi valaistuja kohteita on mm. Kortepohjassa, Viitaniemessä, Pupuhuhdassa ja Korpilahdella.

Uutena kohteena on pieni ja tunnelmallinen Cygnaeuksenpuisto pääkirjaston kulmilla, jossa on usean eri taiteilijan teoksista muodostuva kokonaisuus sekä puiston tunnelmavalaistus tapahtuman ajan.

Tapahtuman pääteos Ether rakentuu Kirkkopuistoon, ja se muuttaa tutun puiston uudenlaiseksi ainutlaatuiseksi ympäristöksi. Koko puiston kattavassa valoinstallaatiossa kirkosta heijastuu eteeristä valoa ja savukoneet, äänimaisema ja robottilamppujen valokeilat luovat puistoon unenomaisen tunnelman.

Perinteistä Valo Virtaa -tapahtumaa ei tänä vuonna järjestetä, mutta Tourujokilaaksossa ja Tourujoenpuistossa on nähtävillä tunnelmallisia ympäristötaideteoksia.

Valon kaupunki -tapahtumaa on suunniteltu yhdessä terveysviranomaisten kanssa ja järjestelyillä pyritään varmistamaan turvallinen kävijäkokemus, Jyväskylän kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Tapahtumat sijoittuvat laajalle alueelle ja teoksia voi käydä ihailemassa omatoimisesti useana päivänä, jotta ruuhkia ei syntyisi. Yleisöä opastetaan monin tavoin ja kulkureitit on suunniteltu aiempaa väljemmiksi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *