Kurikassa asuva Sami Alanen näki kotipihallaan suden ja otti kuvan petoeläimen jättämistä jäljistä viime lauantaina. Perheenisän ja suden jännittävästä kohtaamisesta uutisoi ensimmäiseksi Ilta-Sanomat (28.3.). (Kuva: Sami Alanen)

Suden aiheuttama uhka voi olla peruste erikoiskoulukuljetusten järjestämiselle kunnassa. Kunnat vastaavat tällaisten erikoiskoulukuljetusten tarveharkinnasta ja kustannuksista.

Sudet jakautuvat epätasaisesti Suomessa. Joissakin kunnissa on mietittävä muita enemmän petoeläimeen liittyviä turvallisuuskysymyksiä.

Susiasiat ovat verrattain usein esillä esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevassa Kurikan kaupungissa. Taloussihteeri Marko Stenius kertoi viime maanantaina, että 29 oppilaalle oli myönnetty määräaikainen erikoiskoulukuljetus petouhan takia kuluvan lukukauden aikana.

Erikoiskuljetuksen saadakseen sellaista on haettava. Erikoiskuljetusoikeus myönnetään aina määräaikaisena Kurikassa. Taloussihteerin mukaan valtaosa erikoiskuljetusoikeuden saaneista oppilaista on omannut jo sitä ennen koulukuljetusoikeuden.

– Mutta kävelymatka esimerkiksi bussipysäkille on saattanut olla sen verran pitkä, että on arvioitu olevan tarvetta erikoiskuljetukselle.

Kuljetushakemuksessa on oltava mukana petoyhdyshenkilön todentamat, ajankohtaiset ja toistuvat havainnot.

Taloussihteeri Stenius sanoo susihavaintojen lisääntyneen selkeästi muutama vuosi sitten vajaan 20 500 asukkaan kaupungissa.

– Susilaumojen kasvaessa havaintojen määrätkin lisääntyvät.

Petoeläimien aiheuttaman uhan perusteella järjestettävien erikoiskoulukuljetusten kustannukset ovat merkittävät Kurikan kaupungille, Stenius arvioi.

Susivieras pysäytti

Kurikan Polvenkylässä asuva perheenisä Sami Alanen teki töitä aamupäivällä viime lauantaina ja hän näki suden kotipihallaan. Alanen keskeytti työnsä. Tilanne raukesi, mutta susi ei katoa yhtä nopeasti mielestä kuin pihakuvasta, Alanen myöntää.

– Susi ei ole leikin asia.

– Kotikylällämme tehdään havaintoja susista viikon tai kahden viikon välein.

Myös Alasen perheessä on haettu erikoiskuljetusoikeutta petouhan takia. Sellaista ei ole myönnetty. Joka tapauksessa sudet ovat ajattelemista aiheuttava aihe Etelä-Pohjanmaalla, Alanen vahvistaa.

Kunnan omia päätöksiä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteen projektipäällikkö Anders Pulkkis selventää, että erikoiskuljetusten järjestäminen ei kuulu ELY-keskuksen tehtäviin.

– Meillä on tehtävämme silloin, kun on todettu, että ei ole riittävästi joukkoliikennettä. Siinä tilanteessa voimme kilpailuttaa ja hankkia seudullista joukkoliikennettä.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksella on reilun viiden miljoonan euron määräraha peruspalvelutasoisen joukkoliikenteen hankintaan, Pulkkis kertoo.

– Joukkoliikenne on aina ensisijaisesti markkinaehtoista, Pulkkis muistuttaa.

– Markkinaehtoinen liikenne on liikennettä, johon ei makseta lainkaan julkista tukea.

ELY-keskus ottaa tilanteesta kopin, jos peruskuvio ei toimi markkinaehtoisesti.

– Monilla yhteysväleillä seudullinen ja markkinaehtoinen liikenne ei ole sellaisenaan riittävää ja sitä pitää täydentää ostoliikenteellä.

ELY-keskuksessa ei oteta kantaa susitilanteisiin liittyviin koulukuljetustarpeisiin, Pulkkis toistaa.

– Ne ovat kuntien päätettävissä olevia asioita.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Terve järki vaatii susien metsästystä. Ennen ihmiset uskalsivat liikkua luonnossa, kun ei ollut pelkoa pedoista. Nyt ihmiset todella vieraantuvat luonnosta ja omista metsistäänkin.
    Lainsäädäntöä on nopeasti muutettava ja petojen vapaa metsästys mahdollistettava metsästys- ja aseenkantolakien mukaiseksi.
    Kuntaliiton tulisi laskea suurpedoista aiheutuvat kokonaiskustannukset, sekin on yksi peruste petojen metsästyksen sallimiselle. Muutama vuosikymmen sitten ei ollut suurpetovaaraa aeikä siitä ollut mitään haittaa kenellekään!