Luontopohjainen ratkaisu herättää osallisiaan monimuotoisen ympäristön jäljille. (Kuvituskuva)

Kokkolan kaupunki saavutti kunniamaininnan Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen kansallinen komitean järjestämässä Paras luontoteko 2019-2020 -kilpailussa. Kotkan Kirkkolehden kosteikon kunnostaminen oli palkintoperusteiden mukaan esimerkillinen näyttö luontopohjaisen ratkaisun onnistumisesta.

Parhaana luontotekona palkittiin Ylen Pelasta pörriäinen -kampanja, joka on perusteluiden mukaan lisännyt pölyttäjäkadon vakavuuden tiedostamista.

Ravinteet
oikeaan paikkaan

Kokkolan Kirkkolehdon kosteikko on rakennettu Suntin yläjuoksulle. Vajaan 48 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Kosteikon pinta-ala on noin 1,2 hehtaaria.

– Kosteikko on Tervaholman asuinalueen kupeessa, noin kilometrin päässä keskustasta, Kokkolan kaupungin infrapäällikkö Visa Wennström sanoo.

Kirkkolehdon kosteikko on rakennettu siten, että se hidastaa valuma-alueelta tulevan veden virtausta. Samalla ravinteet ja kuormittava maa-aines ehtivät laskeutua kosteikon pohjaan ja imeytyä kasvillisuuteen. Kosteikon kunnostamisessa on käytetty luonnonmukaisia viherrakentamisen keinoja.

Infrapäällikkö kertoo hankkeen toteutuneen paikallisvoimin. Suunnittelijakonsultin, urakoitsijan ja kaupungin yhteistyö toimi hyvin, Wennström muistuttaa.

– Olemme iloisia, kun tekemämme työ on huomioitu. Se innostaa meitä jatkamaan Suntin kehittämistä.

Luontoalue on
lintujen suosiossa

Luontopohjaisesta ratkaisusta puhuminen on yleistynyt, ja Kokkolan kaupungin kunniamaininnan saanut kosteikkoprojekti on sellaisesta hyvä esimerkki, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Sanna-Kaisa Juvonen sanoo.

– Luontopohjaisessa ratkaisussa on tärkeää, että se on hyödyllinen luonnolle ja ihmisille.

Kirkkolehdon kosteikko hyödyttää monia lintuja ja samalla se on suosittu lähiluontokohde, Juvonen lisää.

”Taloudellisia
hyötyjä”

Suomen IUCN-komitean Paras luontoteko 2019-2020 -kilpailun järjestämisessä mukana ollut Juvonen toivoo kuntien panostavan luontopohjaisiin ratkaisuihin.

– Kuntapäättäjät ovat heränneet siihen Suomessa, että näistä ratkaisuista voi saada monenlaista hyötyä. Tällaiset ratkaisut tuovat yhteiskunnalle myös taloudellisia hyötyjä.

Paras luontoteko -kilpailun tarkoituksena on löytää kekseliäitä ratkaisuja ja innovaatioita, jotka tukevat luonnon rikastuttamista.

Palkinto jaettiin nyt jo kahdeksatta kertaa. Tällä kertaa kilpailuun saatiin 13 ehdotusta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *