Kaupungistumisen jatkuminen edellyttävää kansallista kehitystä tukevaa kaupunkipolitiikkaa, toteaa tutkijoiden ryhmä. (Kuva: Ville Miettinen)

– Kaupunkikehityksen tavoitteeksi on palautettava ihmisille ihana kaupunki. Nyt kaupunki on kadotettu, sanoo pitkän linjan kaupunkitutkija Mari Vaattovaara.

Hän kuuluu asiantuntijoiden ryhmään, jolta työ- ja elinkeinoministeriö on tilannut keskustelupaperin kaupunkikehitystä varten sekä siitä käytävää keskustelua vauhdittamaan.

Vaattovaaran lisäksi ryhmään kuuluvat professorit Anssi Joutsiniemi ja Markku Wilenius sekä yliopistonlehtori Jenni Airaksinen.

– Olemme huolissamme, että kaupungin kadotessa tilalle on syntynyt institutionaalisia käytänteitä vaaliva hyhmä. Siihen kuuluu käsittämättömiä kumppanuuksia, jotka eivät riittävästi kykene ohjaamaan kaupunkikehitystä.

Se on alkanut ohjata kehittymistä, mitä ryhmä pitää pelottavana kehityssuuntana. Etenkin, kun kaupungistuminen nimenomaan vaatisi kaupunkipolitiikkaa.

Ryhmäläisten mielestä nykytilanne ei ole kenenkään syytä. Kehityskulkuun ovat vaikuttaneet lukuisat eri tekijät globaaleista trendeistä alkaen.

Selkeämmät roolit

Ryhmän mielestä valtion ja kaupungin roolit pitää saada selkeämmiksi. Vaattovaara sanoo, ettei rooleja määriteltäessä voida puhua vain epämääräisistä kumppanuuksista.

Myös kaupungin ja valtion välinen suhde tulisi rakentaa uudelleen. Tämän suhteen ei pitäisi käsittää vain tukitoimien kehittämistä ja vastaanottamista vaan kykyä luoda yhteistä näkymää tulevaisuuden yhteiskunnasta sekä uudenlaisia työnjakoja valtion ja kaupunkien välille.

Vaattovaara huomauttaa, että kaupungeilla on viisautta ja kokemusta, joka on otettava huomioon muun muassa lainsäädäntöä kehitettäessä.

Valtiolta on tultava suunta ja isot tavoitteet, kaupungin on tiedettävä erityisoikeutensa ja velvollisuutensa.

– Kaupungit ovat oikeutettuja kertomaan, miten ihanaan kaupunkiin päästään.

Massa, määrä ja pienet asunnot

Ryhmä kävi läpi satoja dokumentteja, kymmeniä tutkimuskirjallisuuden klassikoita ja alan perusteita sekä koko joukon lakipykäliä.

He huomasivat esimerkiksi, että edes kuntalaki ei tunne kaupunkia kuin ilmoittautumisperusteisena yksikkönä. Kaupungilla ei ole  omaa statusta.

Maankäyttö- ja rakennuslaki ovat liudentuneet, kun ne aiemmin pyrkivät jämäkämmin ohjaamaan kehitystä.

– Nykyään laki pitää sisällään vaikka mitä. Sen kyky ohjata kaupunkikehitystä on selkeästi heikentynyt.

Kaupungeilla ei myöskään ole omaa institutionalisoitunutta edunvalvontaansa.

Ryhmä kiersi työnsä aikana merkittäviä rakennusalueita pääkaupunkiseudulla ja Tampereen seudulla. Vaattovaaralle kierroksista tuli mielikuva massasta ja määrästä sekä varsin pienistä asunnoista.

– Mielikuvani oli hyvin erilainen kuin mitä kehitysmyönteisistä puheista tulee mieleen.

Ryhmä tuli siihen johtopäätökseen, että fyysisenä rakenteena kaupunki on hajaantunut ja kasvaa olemassa olevien rakenteen reunoille hajautuen laajoille alueille.

Kaupungit toisin sanoen esikaupungistuvat.

Kehittämistä yli hallituskausien

Ryhmä kokosi työnsä tuloksista listan kaupunkipolitiikan rakentamiseksi. Kaupungin ja valtion välisen suhteen uudelleen rakentamisen lisäksi ehdotuksiin kuuluu muun muassa se, että kaupunkipolitiikka pidetään omana politiikkakokonaisuutena, ei siis osana muita politiikan lohkoja.

Tavoitteet on saatava selviksi.

Myös uutta tietoa tulisi kehittää ja siirtää käytäntöön, siis kehittää kaupunkeja tiedon avulla.

Kaupunkipolitiikalle tulisi saada peruskivet, joihin sitoudutaan yli hallituskausien. Lähiympäristön laadun kehitystä tulisi seurata muutoinkin kuin asuntotuotantomäärinä.

Selkeäksi päämääräksi keskiöön tulisi nostaa ihminen ja ihana kaupunki.

Kirsi Riipinen
kirsi.riipinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*