Lappeenranta on panostanut kisassa menestymiseen entistä vahvemmin menneen talven aikana. (Kuva: Raimo Suomela, Lappeenrannan kaupunki)

Lappeenrannan kaupunki on päässyt finaaliin Euroopan vihreimmän kaupungin eli European Green Leaf Award 2021 -kilpailussa. Lissabonissa järjestettävässä finaalissa kilpailevat Lappeenrannan kanssa Tanskan Elsinore, Nyborg ja Ringkøbing-Skjern sekä Bulgarian Gabrovo. Lappeenranta oli finalistien joukossa myös viime vuonna, mutta voitto jäi saamatta.

European Green Leaf Award on Euroopan komission vuosittain järjestämä kilpailu alle 100 000 asukkaan kaupungeille, joiden ilmastopolitiikka ja toimet ovat esimerkillisiä ja edistyksellisiä. Finaali jäjestetään näillä näkymin syys-lokakuussa.

Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen on tyytyväinen, että kaupunki saavutti jälleen finaalipaikan ja sai mahdollisuuden kilpailun voittoon.

− On todella hienoa, että tuomariston arvion mukaan ansaitsemme päästä jälleen finaaliin tässä korkeatasoisessa kilpailussa varsinkin, kun mukana oli nyt ennätysmäärä osallistujia. Se kertoo siitä, että tekemistämme arvostetaan.

Edistystä etenkin kiinteistö- ja energiatehokkuussektorilla

Lappeenranta on panostanut kisassa menestymiseen entistä vahvemmin menneen talven aikana. Työtä on helpottanut se, että kaupungin oma strategia jouduttaa ilmastotoimenpiteitä ja niistä viestimistä. Viime vuoden kilpailu opetti kaupunkia myös valmistautumaan kisaan eri tavalla, Räsänen kertoo.

− Olemme nyt varmempia tässä kilpailussakin, koska ilmastotoimemme ovat laajentuneet ja tietoa siitä on viety enemmän maailmalle. Tästä hyvänä esimerkkinä on Brysselissä maaliskuun alussa järjestämämme kansainvälinen ilmastoseminaari.

Kaupungin ilmastotoimet ovat edistyneet viimeisen vuoden aikana etenkin kiinteistö- ja energiatehokkuussektorilla. Toimenpiteinä on muun muassa kehitetty energiatehokkuusinvestointien laskentatyökaluja ja hyödynnetty virtuaalivoimalaa kaupungin rakennuksissa.

Lisäksi uusi biokaasulaitos on lähes käyttövalmis ja jätteiden hyötykäyttöaste nousi viime vuonna 100 prosenttiin.  Kaupungin uusi ilmasto-ohjelma seuraavalle kymmenelle vuodelle on myös valmistumassa. Sen tekemiseen on osallistettu vahvasti asukkaita erilaisissa teematyöpajoissa, esimerkiksi kestävän liikkumisen aihepiirissä.

Voittovuosi olisi sama kuin Lahdella

Suomen kaupungit ovat pärjänneet viime aikoina hyvin ympäristökilpailuissa. Lahti nimettiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi 2021 finaalitilaisuudessa Oslossa kesällä 2019.

Syksyllä selviävä Green Leaf Award 2021 -voittaja saa saman voittovuoden kuin isompien kaupunkien sarjassa, European Green Capital Award 2021-kisassa, tittelin voittanut Lahti. Lahti on kansainvälisen kisan järjestämisvastuussa ensi vuonna. Jos Lappeenranta voittaisi oman sarjansa samana vuonna Lahden kanssa, kaupungit voisivat muun muassa järjestää tapahtumia yhdessä.

− Meillä on sama päämäärä ja osittain eri vahvuudet Lahden kanssa. Voittovuodesta tulisi varmasti upea ja näkyvä yhteistyömme voimin, sanoo Räsänen.

Lue lisää:

Lahdesta vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki

Lappeenranta jälleen European Green Leaf-kisan finaaliin

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *