TEMin esityksen mukaan verkkoyhtiöiden olisi huomioitava muutkin toimitusvarmuutta lisäävät keinot kuin siirtokapasiteetin lisääminen tai verkkojen maakaapelointi. (Kuva: Sonja Eloranta)

Työ ja elinkeinoministeriö TEM esittää sähkömarkkinalakiin päivitystä, joka velvoittaisi verkkoyhtiöt etsimään kevyempiä keinoja verkkojen kehittämiseen.

Esitys antaisi Energiavirastolle vallan puuttua yhtiöiden suunnitelmiin, ja kallista maakaapelointia pitäisi korvata mahdollisuuksien mukaan kustannustehokkaammilla ratkaisuilla. Kustannustehokkuuden arviointi ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, edullisuus on tapauskohtaisia esimerkiksi maastosta riippuen.

Säävarmojen sähköverkkojen rakentamistapa on joutumassa entistä tarkempaan syyniin. Verkkoyhtiöoille on asetettu velvoite sähkökatkojen keston rajoittamisesta kaupunkialueilla kuuteen tuntiin, haja-asutusalueilla 36 tuntiin. Yhtiöt ovat itse saaneet valita keinot, joilla tavoitteisiin päästään.

Käytännössä verkko voidaan toteuttaa joko maakaapeloinnin tai ilmajohtojen avulla. Moni on alkanut pohtia ratkaisujen hintaa sekä kuluttajien että verkkoyhtiöitten kannalta.

Maakaapeloitua verkkoa pidetään yleisesti sekä toimitusvarmimpana että kalleimpana ratkaisuna. Maakaapelointi onkin helppo nähdä maksimituottoja tavoittelevien verkkoyhtiöiden etuna; yhtiölle sallittu tuotto on sidottu verkon arvoon, mikä on tällöin suurimmillaan.

Hyvän toimitusvarmuuden myötä riski sähkökatkojen aiheuttamista kustannuksista on samalla pienimmillään.

Verkon ”yhteisvastuullisesti” maksavien asiakkaiden kannalta tilanne voi olla toinen. Verkkoon tehdyt suuret investoinnit näkyvät samalla siirron hinnassa. Tämä on saanut monen jo pohtimaan, onko hyvä toimitusvarmuus juuri omalla kohdalla hintansa väärti.

Maakaapeloinnin/ilmajohdon kustannustehokkuuden vertailu ei kuitenkaan ole niin yksioikoista mitä monessa yhteydessä on annettu ymmärtää.

Hyvä esimerkki asian kanssa painivasta yhtiöstä on Imatran Seudun Sähkönsiirto Oy. Verkkopalvelujen liiketoimintajohtaja Tero Karjola kertoo Imatran ja tämän lähikunnat kattavalla verkolla olevan noin 25 000 asiakasta. Verkolla on pituutta noin 3000 km, matkan varrelle mahtuu sekä kaupunkialuetta että saaria, järviä, metsää ja maaseutua.

Verkon pienjänniteportaasta vähän yli puolet on maakaapeloitu, keskijänniteportaasta noin neljäsosa. Maakaapelointia ajatellen verkkoalueella on sekä vaikeaa että tavanomaista maastoa.

Taajama-alueilla säävarmuus toteutetaan maakaapeloinnilla tämän toimitusvarmuuden takia.

-Taajama-alueilla onkin parhaillaan menossa isoja kaapelointihankkeita, Tero Karjola kertoo.

Karjolan mukaan maakaapeloinnin ja ilmajohdon kustannustehokkuudesta on kuitenkin mahdotonta antaa mitään joka paikkaan sopivaa tuomiota. Ratkaisut ovat aina tapauskohtaisia jo pelkästään maaston takia.

-Monissa tapauksissa joko kaapelointi tai ilmajohto voi olla paikallisen ympäristön takia ainoa vaihtoehto.

Ilmajohdot hyvässä kunnossa

Yhtiöllä on etenkin taajamien ulkopuolella paljon ilmajohtoja, joihin on Karjolan mukaan panostettu paljon vuosituhannen alussa. Lähes uusia, hyvässä kunnossa olevia yhteyksiä ei olla korvaamassa kaapeloinnilla, säävarmuuteen pyritään linjoilla leveitten johtokatujen avulla.

-Johtokatuja on tarkoitus leventää normaalista kymmenestä metristä neljäänkymmeneen metriin.

Ratkaisu on edellyttänyt sopimuksia metsien raivaamisesta maanomistajien kanssa. Neuvotteluja on helpottanut se, että maapohja ja jatkossa syntyvä puusto jää omistajan omaisuudeksi. Puuston raivaaminen onkin Karjolan mukaan ollut nopea ja edullinen keino säävarmuusvaatimuksiin vastaamiseksi.

-Kestää parisenkymmentä vuotta ennen kuin uusi, syntyvä puusto alkaa häiritä johtoja.

-Tällöin käytössä voi olla jo uutta siirtotekniikkaa, esimerkiksi tasasähköyhteyksiä.

Yhtiö on toteuttanut myös sekaverkkoratkaisuja, missä saman yhteyden varrella on sekä maakaapelointia että ilmajohtoja.

-Sekaverkossa on omat haasteensa, mutta meille tämä on sopinut hyvin.

Jänniteportaat vertautuvat tiestöön

Myös Karjola haluaisi tehostaa asiakkaiden kuulemista verkkoyhtiön päätöksenteossa. Helpoiten tämä olisi ehkä toteutettavissa verkon matalajänniteportaassa eli jakelumuuntajan ja kuluttajien välisessä ”viimeisessä mailissa”.

Toimitusvarmuuden kannalta olennaisempi jänniteporras on kuitenkin keskijänniteverkko, jonka piirissä voi olla satoja tai joillain verkkoyhtiöillä tuhansiakin asiakkaita.

-Sähkökatkoista noin 80 % johtuu keskijänniteportaan vikatilanteista.

Verkkoasiakkaiden suuren määrän takia asiakaskohtaisia ratkaisuja tai edes asiakasryhmien kuulemista on Karjolan mukaan vaikea toteuttaa keskijänniteportaaseen liittyviä ratkaisuja tehtäessä. Helppoa tämä ei ole edes matalajänniteportaan yhteydessä.

Karjola vertaa verkon kehittämistä tiestön ylläpitoon. Verkon jänniteportaat vertautuvat kantateihin, kunnalliseen tiestöön ja lopulta pienimpiin kotiteihin.

Jo muutamia pihoja yhdistävän tien varrella voi olla monenlaista näkemystä siitä, kuinka hyvään kuntoon raitti pitäisi laittaa.

-Yksi haluaisi sijoittaa rahansa maasturiin, jolla pääsee ajamaan kuoppaistakin tietä; toinen haluaa kalliimman mutta laadukkaan tien, missä pärjää henkilöautollakin.

Sähkömarkkinalakiin haetaan muutosta

Nykyisen sähkömarkkinalain tullessa voimaan moni näki riskinä lähinnä verkkoyhtiöiden ali-investoinnit. Vaatimukset olivat kovia etenkin maakuntien pienille verkkoyhtiöille, joiden piti löytää rahaa mittaviin investointeihin.

Nyttemmin katse on kääntynyt toiseen suuntaan. Hallitusohjelmaan on jo kirjattu tavoite sähkön siirtohintojen hillitsemiseksi. Koska siirtohinta on sidoksissa verkon arvoon, säävarmuuteen pitäisi jatkossa pyrkiä mahdollisimman kevyillä verkkoinvestoinneilla.

TEM on parhaillaan toteuttamassa hallituksen tavoitetta. Ministeriö on lähettänyt lausunnolle esityksen, joka muuttaisi nykyistä sähkömarkkinalakia.

Esityksen mukaan verkkoyhtiöiden olisi huomioitava muutkin toimitusvarmuutta lisäävät keinot kuin siirtokapasiteetin lisääminen tai verkkojen maakaapelointi. Esimerkkeinä kevyemmistä keinoista nostetaan esiin kulutusjoustot, sähkövarastot ja energiatehokkuuden parantaminen.

Energiaviraston rooliin halutaan samalla olennainen päivitys. Virastolle esitetään toimivaltaa valvoa verkkoyhtiöitten ratkaisujen ”kustannustehokkuutta”. Virasto voisi jatkossa määrätä yhtiöt muuttamaan suunnitelmiaan, jos tarjolla on maakaapelointia kevyempiä vaihtoehtoja.

Sähkön siirron hinnankorotuksiin esitetään 12,5 % kattoa nykyisen 15 % sijaan.

Tapauksissa, joissa yhtiöt ovat perineet valvontajakson kuluessa liian vähän tuottoa, tämä on ollut pakko kompensoida seuraavan valvontajakson aikana. Velvoite voi johtaa rajuihin korotuksiin esimerkiksi silloin, jos seuraavan valvontajakson aikana tuottoa on kerättävä alijäämän kompensoinnin ohella tuleviin verkkoinvestointeihin.

TEM:n esityksessä kompensointiaika pidennettäisiin kahden valvontajakson mittaiseksi eli kahdeksaan vuoteen. Pidemmän aikavälin toivotaan johtavan tasaisempiin siirtomaksuihin.

Teksti: Heikki Jaakkola

Artikkeli on julkaistu vastikään ilmestyneessä Kuntatekniikka-lehdessä 2/2020.

Markku Vento
markku.vento@kuntatekniikka.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*