Jätehuoltoyhtiöt pyrkivät turvaamaan jätehuollon palveluiden toimivuuden myös poikkeusoloissa. (Kuva: Seppo Haavisto)

Jätehuolto on tärkeä yhteiskunnallinen peruspalvelu, joka on järjestettävä myös poikkeusoloissa. Monet jätehuoltoyhtiöt ovat jo ohjeistaneet henkilökuntaansa ja asiakkaitaan koronavirus-tilanteen osalta sekä ryhtyneet poikkeusjärjestelyihin.

Esimerkiksi Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) tavoitteena on turvata erityisesti jätteen vastaanotto ja käsittely sekä jätteenkuljetukset. Nämä ovat palveluja, joiden jatkuvuus halutaan varmistaa valitsevissa poikkeusoloissa. LSJH vastaa kuljetusten järjestämisestä Kemiönsaaressa, Maskussa, Mynämäessä, Naantalissa, Nousiaisissa ja Raisiossa sekä Paraisten saaristoalueella ja Ruskon Vahdolla.

Kaikki alueen 12 lajitteluasemaa ja kiertävät keräykset palvelevat ainakin toistaiseksi normaalisti. Myös LSJH:n asiakaspalvelu on tavoitettavissa kaikissa jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä puhelimitse ja sähköisesti.

Poikkeuksia osaan palveluista

Jätehuollon henkilökunnan työturvallisuuden ja terveenä pysymisen varmistamiseksi sekä kriittisimpien peruspalveluiden turvaamiseksi jätehuollossa on päädytty tiettyihin poikkeusjärjestelyihin.

Neuvontatoiminta on keskeytetty toistaiseksi. Keskeytys koskee neuvontatilaisuuksien järjestämistä ja vierailijaryhmien vastaanottoa sekä neuvontamateriaalien lainaamista. LSJH:n neuvojat eivät osallistu myöskään muiden järjestämiin tilaisuuksiin. Peruutuksista on tiedotettu asianosaisia henkilökohtaisesti. Neuvontaa saa edelleen puhelimitse ja sähköpostitse ottamalla yhteyttä LSJH:n asiakaspalveluun.

LSJH:n toimistot Turun Kuormakadulla ja Salon Korvenmäessä on suljettu henkilöasioinneilta. Myös LSJH:n poistotekstiilimyymälä Turun Kärsämäessä on suljettu toistaiseksi.

Asiakkaiden noutopalvelutilaukset suurille jätteille on jouduttu siirtämään myöhempään ajankohtaan asiakaskontaktien minimoimiseksi.

Lajitteluasemalla asioiville suositellaan korttimaksua, ja asiointia suositellaan siirtämään myöhemmäksi, jos se on mahdollista.

Alueen kuljetusurakoitsijat varautuvat mahdollisiin sairaustapauksiin ajamalla jätteenkuljetuksia etukäteen. Tämän vuoksi on mahdollista, että LSJH:n alueella jäteastioiden tyhjennyspäivät siirtyvät normaalista ajankohdasta +/- 1–2 päivällä.

Jätehuoltopalveluiden turvaamiseksi LSJH:n oma henkilökunta sekä asukkaille jätehuoltopalveluja tuottavat yhteistyökumppanien työntekijät on ohjeistettu huolehtimaan työturvallisuudestaan virustartuntojen ehkäisemiseksi.

Jätehuollon ohjeita asukkaille

Lisäksi LSJH on laatinut napakan ohjeistuspaketin asukkaille.

  1. Laita nenäliinat ja lautasliinat toistaiseksi polttokelpoiseen jätteeseen, ei biojätteeseen.
  2. Sairastuneen jätteet on kerättävä omaan roskakoriin, joka on päällystetty pussilla. Täyttynyt roskapussi suljetaan tiiviisti ja viedään polttokelpoisen jätteen astiaan. Tyhjennä roskakori päivittäin.
  3. Sulje roskapussit hyvin joko ristiin sitomalla tai teippaamalla ennen niiden viemistä polttokelpoisen jätteen astiaan.
  4. Mikäli jäteastian tyhjennyksissä tulee katkoksia, pakkaa jätteet tiiviisti ja säilö ne tilaan, jossa niistä ei ole haittaa terveydelle ja jossa esimerkiksi haittaeläimet eivät pääse levittämään jätteitä.
  5. Lajittele pakkausjätteet tehokkaasti, jotta polttokelpoista jätettä syntyy vähemmän.
  6. Älä jätä jätteitä miehittämättömille jätteen vastaanottopaikoille, mikäli jäteastiat ovat täynnä.
  7. Siirrä asiointia LSJH:n lajitteluasemilla, mikäli se on mahdollista. Käytäthän korttimaksua käteisen sijaan.

(Lähde: LSJH)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *