Pitkään jatkunut kuivuus on madaltanut pohjavesien pintaa Keski-Suomen alueella. Viime viikon kovien sateiden seurauksena Petäjäveden kolmesta vedenottamosta yhteen pääsi todennäköisesti maaperästä epäpuhtauksia. (Kuva: Pekka Moliis)

Vesi uhkaa loppua Petäjävedellä, sillä kunta on joutunut sulkemaan suurimman vedenottamonsa. Tällä hetkellä Petäjävesi on kahden vedenottamon ja varavedenjakelun varassa.

Ongelman aiheuttivat kuivuusjakso ja viime viikon rankkasateet. Pitkään jatkunut kuivuus on madaltanut pohjavesien pintaa Keski-Suomen alueella. Tiistain kovien sateiden seurauksena Petäjäveden kolmesta vedenottamosta yhteen pääsi todennäköisesti maaperästä epäpuhtauksia.

Pääottamon käyttö keskeytettiin samana päivänä, ja kunnan käytössä oleva vesi väheni puolella. Ottamo oli jo aiemmin kärsinyt kuivuudesta.

Petäjäveden vesijohtovesi on todettu puhtaaksi, eli huolta veden laadusta ei tällä hetkellä ole. Veteen varotoimenpiteenä lisätty kloori voi vaikuttaa makuun ja hajuun, mutta ei estä veden käyttöä talousvetenä.

Kunnassa on kuitenkin pula vedestä, kunnes pääottamo saadaan takaisin käyttöön. Jos vettä käytetään niin paljon, että kaksi jäljellä olevaa ottamoa kuivuvat, vesi loppuu kokonaan.

‒ Kuntalaisten vedenkäytön tulee puolittua. Kahden jäljellä olevan vedenottamon vesi ei riitä, mikäli vettä käytetään yhtä paljon kuin ennenkin, Petäjäveden tekninen johtaja Matti Varis sanoo.

Toiveena sadetta ja säästeliäisyyttä

Vielä ei ole tiedossa, kauanko poikkeustila tulee kestämään, kertoo Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio. Kesto riippuu sekä kuntalaisten veden käytöstä että säästä. Pohjavesi tarvitsee kertyäkseen syyssateita.

‒ Toivomme jatkuvaa ripsututusta. Ei rankkasateita tai tulvia, sillä nekin ovat vaarallisia, Vainio sanoo.

Petäjäveden asukkaita kunta pyytää vähentämään kaikkea turhaa veden käyttöä, jotta jäljellä olevien vedenottamoiden toiminta varmistuu. Kunta toivoo, että ihmiset tinkisivät esimerkiksi pesuvedestä.

Juoma- ja ruoanlaitto vettä kunta jakaa vedenjakelupisteissä. Kunta on jakanut vettä kolmessa pisteessä torstai-iltapäivästä alkaen. Kuntalaiset voivat hakea vettä vedenjakelupisteistä omiin puhtaisiin astioihin.

Lisäksi kunta on avannut Petäjäveden uimalan kantovedellisen rantasaunan yhteisölliseen käyttöön kuntalaisille, kunnes vesitilanne palaa normaaliksi.

‒ Jokainen kuntalainen tarvitaan nyt mukaan vedensäästötalkoisiin. Veden jakelulla ja säännöstelyllä tavoitellaan sitä, että verkostovesi riittää, kunnes kaikki vedenottamot ovat taas käytössä, Vainio sanoo.

Toistaiseksi veden säästö on sujunut hyvin, ja kunnan vesitornin veden pohja on noussut torstai-illasta alkaen.

Veden käytön säännöstely ei koske Kintauden vesiosuuskunnan jakelualuetta.

Suunnitteilla uusi vedenottamo

Vedenjakeluverkon ongelmat eivät tulleet kunnanjohtaja Vainiolle yllätyksenä. Hän oli osannut odottaa ja pelätä tapahtunutta. Se, kuinka nopeasti kunta joutui sulkemaan päävedenottamonsa kuitenkin yllätti Vainion. Syynä olivat kovat rankkasateet.

Petäjäveden kunta on jo pitkään suunnitellut vedenjakelun uudistamista veden saannin turvaamiseksi. Syksyllä 2018 kunta suunnitteli yhteistyötä Jyväskylän kanssa. Ajatuksena oli, että Petäjävesi vuokraisi koko vesijohtoverkoston ja vesilaitoksen Jyväskylälle jopa 20 vuodeksi.

Hanke kaatui, koska ei saanut riittävästi tukea kunnanvaltuustossa.

‒ Tahtotila oli pitää vesilaitos omana toimintana, ja olemme edenneet sillä linjalla, Vainio sanoo.

Nyt Petäjävesi aikoo rakentaa oman uuden vedenottamon. Kunta on luonnostellut Syrjäharju2-vedenottamon perustamista kesäkuusta 2019 alkaen.

Ottamon yleissuunnitelmat ja alustava kustannusarvio valmistuivat jo syyskuussa. Tällä hetkellä kunta odottaa ympäristölupapäätöstä Keski-Suomen Aluehallintavirastosta.

Petäjävesi pyrkii saamaan uuden ottamon valmiiksi nopeutetulla aikataululla. Sen myötä kunnan vesitilanne vahvistuisi: käyttövettä saataisiin lisää noin kolmasosa nykyisin käytetystä vesimäärästä.

Lisäksi kunta harkitsee yhdysputken rakentamista Jyväskylään. Yhteistyöhankkeet Jyväskylän kanssa epäilyttävät kuitenkin osaa kunnanvaltuuston jäsenistä.

‒ Kyllä. Ainakin aikaisemmin näin on ollut, Vainio sanoo.

Sekä uuden vedenottamon rakentaminen että mahdolliset muut investoinnit, kuten yhdysputki, nostavat väkisin myös Petäjäveden vesimaksuja.

Vesitilanne ja vedenottamon rakentaminen ovat kunnanhallituksen käsittelyssä ensi maanantaina 7. lokakuuta. Aikaisintaan Syrjäharju2 valmistuisi helmikuussa.

‒ Lisäottamo on teoriassa mahdollista saada vedenottokuntoon sydän- tai kevättalveksi. Se on tavoite.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *