Siitä ei ole tietoa, millaiset ovat mäkihyppääjän päästöt ilmalennon aikana, mutta paljon muuta päästöihin liittyvää selviää uuden sovelluksen avulla.

Lahden kaupunki aukoo uusia uria tulevaisuuden ilmastotyössä. Lahdessa otetaan ensimmäisenä maailmassa käyttöön liikkumisen henkilökohtainen päästökauppa ja nyt myös kaupunkilaisilla on mahdollisuus päästä testaamaan CitiCAP-hankkeessa kehitettyä päästökauppasovellusta.

Sovellus avataan kaupunkilaisten testikäyttöön ensi viikolla, jolloin innokkaat testaajat pääsevät lataamaan sovelluksen Android-puhelimiinsa Museokioskissa järjestettävissä tilaisuuksissa. Hankkeen nettisivujen mukaan sovelluksen testaajiksi tavoitellaan 1300 kaupunkilaista. Sovellusta ovat jo aiemmin testanneet Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijat ja kaupungin työntekijät.

CitiCAP-päästökauppasovellus perustuu sovellusta mukanaan kantavan henkilön liikkumismuodon tunnistukseen ja kannustaa käyttäjiään vähentämään liikkumisen päästöjä. Sovellus laskee käyttäjälle henkilökohtaisen päästöbudjetin, seuraa tämän liikkumista, tunnistaa eri liikennevälineet ja laskee niiden synnyttämät päästöt.

Sovelluksen ideana on kannustaa käyttäjänsä liikkumaan aina vain vähemmillä päästöillä. Jos älypuhelin on jäänyt päiväksi kotiin, niin kyseiseltä päivältä sovellus laskee päivittäiset päästöt aiemmin kerätyn tiedon perusteella.

-Ajatuksena on, että ajan kanssa kun päästöt alkavat vähentyä, päästöoikeuden määrää vähennetään. Käyttäjät saavat joka viikko uuden, entistä pienemmän tavoitteen, kertoo projektipäällikkö Anna Huttunen viime vuonna julkaistussa Kuntatekniikka-lehden jutussa.

Päästökauppasovellus on yksi niistä keinoista, joilla Lahden kaupunki pyrkii kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2040 mennessä. CitiCAP-hanketta toteuttavat Lahden kaupunki, Lappeenrannan ja Lahden teknillinen yliopisto (LUT), Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden seudun kehitys LADEC sekä viisi liikkumisen alueella työskentelevää yritystä: Mattersoft, Moprim, Infotripla, Good Sign ja Future Dialog.

Hanke rahoitetaan pääosin EU:n Urban Innovative Actions -ohjelmasta, ja se jatkuu vuoden 2020 loppuun asti. EU-rahoitusta hankkeeseen on saatu 4,7 miljoonaa euroa.

CitiCAP-hankkeesta Lahden kaupungin sivuilla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *