Jyväskylän kaupunkiseudun kuntien johto kokoontui tavoitteenaan pääsy mukaan MAL-sopimukseen. (Kuva: Jyväskylän kaupunki/Lasse Leppä)

Jyväskylän, Hankasalmen, Laukaan, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan, Uuraisten ja Äänekosken edustajat vievät kuntiensa päättävien elinten käsittelyyn sopimuksen, joka ilmaisee Jyväskylän seudun kuntien valmiuden liittyä MAL-sopimusmenettelyyn, mikäli valtio päättää laajentaa menettelyä Jyväskylän seudulle. Samalla käynnistetään maankäyttöä, asumista ja liikennejärjestelyjä koskevien sisältökysymysten kartoitus kuntien yhteistyönä.

Jyväskylän kaupunkiseudun kuntien hallitusten puheenjohtajat ja kuntajohtajat kokoontuivat perjantaina 8.3.2019 ja toivat julki tahtonsa yhteistyön tiivistämisestä ja nykyistä paremmasta vuoropuhelusta valtion kanssa seudun maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvissä kysymyksissä.

Kansallisen kaupunkipolitiikan yksi muoto on MAL-sopimusmenettely, joissa Suomen suurimpien kaupunkiseutujen ja valtion kesken sovitetaan yhteen kaupunkiseutujen tärkeimpiä maankäyttöön, asumiseen ja liikenteen järjestämiseen liittyviä kysymyksiä.

Sopimuksissa voi lisäksi olla palveluihin ja elinvoiman edistämiseen liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä. MAL-sopimusmenettelyn tarkoituksena on vahvistaa kaupunkiseudun kuntien välistä yhteistyötä ja toisaalta syventää kaupunkiseudun ja valtion kumppanuutta.

MAL-sopimukset koskevat tällä hetkellä pääkaupunkiseudun lisäksi Turun, Tampereen ja Oulun kaupunkiseutuja. Nykyiset MAL-sopimukset päättyvät vuoden 2019 lopussa. Sopimusmenettelyn jatko ja mahdollinen laajentaminen linjataan seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa.

Työn lopputuloksena on tarkoitus laatia yhteistyössä ministeriöiden kanssa Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-aiesopimus. Sopimuksessa sitoudutaan mm. toteuttamaan kansallisia ilmastotavoitteita, uudistamaan palveluja digitalisaatiota hyödyntämällä, parantamaan saavutettavuutta, sisäistä liikennettä ja kestävää aluerakennetta.

-Jyväskylän kaupungin tavoitteena on päästä mukaan keskeisiin kaupunkipoliittisiin yhteistyö- ja sopimusrakenteisiin. Meidän on jatkossa tehtävä entistä enemmän töitä Jyväskylän kaupunkiseudun elinvoiman ja kasvun turvaamiseksi, sanoo Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela.

-MAL-kaupunkisopimusmenettely tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kaupunkiseudun sisäisen yhteistyön tiivistämiseen ja voimavarojen tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen, Lumela linjaa.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *