Palkitun Vuolteentorin lankarullakuvio pohjautuu Tampereen kehräämöhistoriaan ja toistuu betoni- ja luonnonkiveyksessä ja paikallavaletun muurin muodoissa. (Kuva: Puutarhaliitto)

Tampereen ydinkeskustan koskimaisemassa sijaitseva Vuolteentori on palkittu Vuoden 2018 Ympäristörakenteena. Teollisen ja uuden Tampereen solmukohdassa sijaitseva tori yhdistää nykyaikaisella tavalla alueen teollisen historian ja uuden toiminnan. Torilla on otettu onnistuneesti huomioon oleskelun, jalankulun ja terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti koskimaisemassa.

Lankarullakuvio kehräämöhistoriasta

Vuonna 2014 järjestetyn Vuolteentorin ideakilpailun voittanut Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy:n Rullaati rullaa -ehdotuksen perusidea on kehräämöhistoriaan pohjautuva lankarullakuvio. Se toistuu betoni- ja luonnonkiveyksessä ja paikallavaletun muurin muodoissa.

Vuolteentori on kaupunkikuvallisesti keskeisellä paikalla ja vilkkaiden kävelyreittien solmukohta. Aukiolle johtaa kaksi siltaa ja sitä reunustavat hotelli ja kauppakeskus, jonka terassit ja sisäänkäynti aukeavat torin suuntaan. Vuolteentoria kehystää teollisuusmaisema: vesilaitos, vastarannalla sijaitseva Takon tehdas ja Kehräsaaren vanha tehdas, joka on muutettu kauppatiloiksi.

Torin aikaisempaa ilmettä hallitsivat keskeneräisyys, luvaton pysäköinti ja väliaikaiset rakenteet. Peruskorjattu tori on nyt omaleimainen, vetovoimainen, kaupunkilaisten aktiivisesti käyttämä aukio. Torilla on otettu huomioon oleskelun, jalankulun ja terassien tarpeet sekä ainutlaatuinen sijainti koskimaisemassa.

Omaleimainen osa Tammerkosken rannan puistonauhaa

Aukion itäreunaan muotoiltu voimakasilmeinen matala betonimuuri seuraa kiveyksen lankarulla-aiheen muotoja. Muuri ja vihreä tekonurmivyöhyke jakavat alueen siten, että vapaa kaupunkioleskelu ja toiminnallinen pinta on sijoitettu alemmalle kiveystasolle ja ravintola- ja kahvilaterassit omalle tasolleen rakennusten seinustalle. Polveileva, pitkä muuri luo paljon istuskelupaikkoja. Aukiopinnalla voidaan järjestää myös pienimuotoisia tapahtumia.

Aukiolta hotellille ja kauppakeskukseen nousevalla alueella on uutta nurmea sekä puu- ja pensasistutuksia, jotka liittävät Vuolteentorin luontevaksi osaksi Tammerkosken rantoja reunustavaa vihreää puistonauhaa.

Torin valaistuksen pääteema on tuoda esiin betonimuuri. Sen yläreunassa oleva led-nauha luo polveilevan valojuovan, joka johdattaa kulkijanaukion läpi. Myös penkit on valaistu ja aukion puistopuut korostevalaistu. Rannan puolella perusvalaistus on toteutettu alaspäin suunnatuilla pylväsvalaisimilla.

Lankarullakuvio toistuu koko kiveysalueen läpi

Aukion lankarullakuvioinen toistuu koko kiveysalueen läpi. Vaihtelua siihen tuo neljän eri luonnonkiven käyttäminen ja betonikiveyksen sävyn vaihtelu kolmen värin välillä. Rakennusten puolella oleva kiveys on kahden sävyistä isoa betonilaattaa. Muodoiltaan vaativan kiveyksen huolellinen toteutus on osoitus tekijöiden ammattitaidosta ja -ylpeydestä.

Rakennustuoteteollisuus RTT:n ja Puutarhaliiton järjestämän kilpailun tulokset julkistettiin 7. helmikuuta Jyväskylässä järjestetyillä Viherpäivillä. Kilpailussa myönnettiin kunniakirjat palkitun kohteen rakennuttajalle sekä suunnittelussa ja toteutuksessa keskeisimmin mukana olleille tahoille.

Kunniakirjat saivat rakennuttaja Tampereen kaupunki, Viiden tähden keskusta -kehityshanke, suunnittelija Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy, valaistussuunnittelija WhiteNight Lightning Oy, toteuttaja VRJ Länsi-Suomi Oyja kivitöiden tekijä Alain Gassa, VRJ Etelä-Suomi Oy.

Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Palkinto jaettiin nyt 28. kerran.

Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Rakennustuoteteollisuus RTT:n, Puutarhaliiton, Kiviteollisuusliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Suomen Arkkitehtiliiton, ympäristöministeriön ja lehdistön edustajat.

(Lähde: Puutarhaliitto)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *