Kuukauden Hinku-teko -palkinnon vastaanotti SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen (vas.) SYKEn Venla Riekkiseltä. Kuvassa oikealla Lappeenrannan kaupungininsinööri Olli Hirvonen. (Kuva: Jussi Viljakainen)

Jääkiekkoliigan joukkue SaiPa Lappeenrannasta on saanut Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) myöntämän tammikuun Hinku-teko-palkinnon.

Liiga-SaiPa Oy on ottanut käyttöönsä biokaasulla toimivat kaasuautot vuoden 2018 aikana. Kaasuautoja on saipalaisten käytössä kymmenen kappaletta.

– Autot ovat valmentajien ja taustahenkilöiden, ja kaikkien ulkomaalaispelaajien ja muutaman kotimaisen pelaajan käytössä, kertoo SaiPan viestintä- ja markkinointijohtaja Jussi Viljakainen Kuntalehdelle.

Saipan kaasuautoilla ajetaan arviolta yhteensä 200 000 km vuosittain. Jos sama ajomatka tehtäisiin perinteisillä bensiinikäyttöisillä autoilla, aiheutuisi siitä 26,3 tonnin hiilidioksidipäästöt. Lähes tämän verran päästöjä jää vuosittain syntymättä, koska biokaasu on erittäin vähäpäästöistä, SYKE tiedottaa.

SYKEn tutkijan Teemu Helonheimon mukaan SaiPa osoittaa, kuinka urheilujoukkue voi ottaa osaa ilmastotalkoisiin mistään luopumatta ja näyttää esimerkkiä juniorikiekkoilijoille ja muille kiekkoseuroille.

– Suomalainen biokaasu on hyvä vaihtoehto fossiiliselle polttoaineelle liikenteessä, sillä biokaasun tuotanto tukee kotimaista teollisuutta ja se tuotetaan jätteistä ja tähteistä Helonheimo sanoo.

SYKE myöntää joka kuukausi Hinku-teko -palkinnon ympäristön hyväksi tehdystä työstä

SaiPa kannustaa Lappeenrantaa

Lappeenranta on profiloitunut ympäristötyössä, joka näkyy niin kaupungin kuin Lappeenrannan yliopiston toiminnassa.

Viljakaisen mukaan SaiPa haluaa tukea Lappeenrannan kaupungin pyrkimystä olla Suomen ilmastopääkaupunki.

– Pyrimme vähentämään ympäristön kuormittamista omalta osaltamme sekä pienillä että suurilla valinnoilla.

Juuri Lappeenrannan yliopistossa on selvitetty liigaseurojen hiilijalanjälkeä. Marraskuussa valmistui ympäristötekniikan opiskelijan Lotta Hepo-ojan Liigalle laatima diplomityö, jossa seurojen hiilijalanjälki laskettiin ISO standardien ja GHG-protokollan (Greenhouse Gas Protocol), eli maailmanlaajuisen hiilijalanjäljen laskennan standardin mukaisesti. Tiedot kerättiin pääasiassa 15:ltä liigaseuralta ja hallikiinteistöjen tiedot käsittävästä portaalista.

Liigan vuotuisiksi kokonaispäästöiksi saatiin 6 400 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2eq), mikä vastaa noin 500–600 suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

– Selvityksessä havaittiin, että valtaosa päästöistä tulee kannattajista, jotka liikkuvat hallille katsomaan peliä, Jussi Viljakainen sanoo.

– Tämä on aiheuttanut mietintää, miten päästöjä voitaisiin vähentää paremmin esimerkiksi joukkoliikenteen avulla.

Tähän haasteeseen on vastannut esimerkiksi helsinkiläinen HIFK, joka tiedotti keskiviikkona, että sen kannattajilla on mahdollisuus matkustaa Helsingin joukkoliikenteessä ilmaiseksi otteluihin ja pois otteluista. Kyseessä on HIFK:n ja kuntayhtymä HSL:n mobiilisovelluksena toteuttama yhteistyö.

Kaupunki mukana biokaasutalkoissa

Kiekkoseuran lisäksi myös Lappeenrannan kaupunki lisää kaasuautoilua. Lappeenranta kertoi hiljattain hankkivansa kaupunkiliikenteeseen kaksi biokaasulla kulkevaa kaasubussia.

– Lappeenrannan kaupungin strategiassa on tavoitteena vähentää liikenteen päästöjä 50 prosentilla vuoteen 2030, ja tämä on yksi selkeä askel sen toteuttamiseksi, Lappeenrannan kaupungininsinööri Olli Hirvonen sanoo.

Lappeenrannan kaupunki on ollut mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkostossa vuodesta 2014. Hinku-verkoston päätavoitteena on hiilineutraalisuus, eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 80 prosentilla vuoden 2007 tasosta viimeistään vuoteen 2030 mennessä. Jäljelle jäävät päästöt on kompensoitava.

Lappeenranta on mukana myös Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa kuusivuotisessa ilmastonmuutoksen hillintää edistävässä EU Life IP Canemure (Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia) -hankkeessa. Lappeenranta toimii hankkeessa muun muassa Etelä-Karjalan aluekoordinaattorina.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *