Hervannan raitiotien sepeliratarakenne mahdollistaa sen, että sähköratapylväät ja ajojohtimet voidaan Hervannan valtaväylällä asentaa ennen kuin rata on rakennettu. (Kuva: Raitiotieallianssi)

Tampereen Hervannan valtaväylällä aloitetaan raitiotien ajojohtimien asennukset. Viikolla 3 tehdään raitiotien ajojohtimien asennusten esivalmistelutöitä. Näistä töistä ei aiheudu alueella liikennevaikutuksia. Viikolla 4 käynnistyy sähköratapylväiden tekninen varustelu ja ajojohtimien asennukset, joista on ajoittain liikennejärjestelyjä työalueella.

Asennustöitä tehdään ensimmäisessä vaiheessa Vuohenojan alikulkusillalta eli rautatiesillalta Laulunsillan suuntaan. Vuohensillankadun ja Nekalantien rampin kohdalla asennustyöt tehdään yöaikaan klo 21.00-7.00 ja tällöin liikenteelle voi tulla ajoittain noin viiden minuutin pysähdyksiä. Liikennettä hoidetaan paikalla liikenteenohjaajien toimesta.

Hervannan valtaväylällä raitiotie toteutetaan sepeliratana, jossa ratapohjalle asennetaan sepeli, betonipölkyt ja kiskot. Ratatyyppi on erilainen kuin esimerkiksi keskustassa, jossa kiskot asennetaan betonista valettuun kiintoraidelaattaan.

Sepeliratarakenne mahdollistaa sen, että sähköratapylväät ja ajojohtimet voidaan Hervannan valtaväylällä asentaa ennen kuin rata on rakennettu. Päällysrakennetyöt eli radan rakennus Hervannan valtaväylällä toteutetaan ensi kesänä.

Sähköratapylväiden varustelua ja ajojohtimien asennuksia jatketaan talven aikana ensin Hervannan valtaväylää Hervannan suuntaan ja sen jälkeen Hervannassa. Myöhemmin syksyllä työt jatkuvat Kalevassa ja keskusta-alueella.

(Lähde: Raitiotieallianssi)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *